Oli stressiä, vaalikampanjointia, toiveita näyttävästä urasta kuntapolitiikassa ja jännitystä – ja kohta pettymys pienen äänisaaliin takia. Samaan aikaan oli käsillä aika vaativia töitä ja kaikenlaisia arkihuolia. Välttämätön autonvaihtokin edessä – ja varma tieto siitä, että kun käytetyn auton ostan, niin saan piilin taas saman tien ajella korjaamoon ja pulittaa toiseen kertaan auton hinnan. Tämä kaikki tietysti valvotti, mistä kroppa ei ollenkaan tykännyt. Niskaa särki, kainaloon pisti, kurkku tulehtui, nivelet jomottivat. Ja hyvät ihmiset – justiinsa oli haastattelemani patologi minulle kertonut, että varttuneilla naisilla voi sepelvaltimotauti jäädä huomaamatta, koska se aiheuttaa usein vain varsin epätyypillisiä omituisia oireita.
Siis sitähän tämä nyt on – jos ei sitten syöpää. Verenpainekin nousi säikähdyksestä ja stressistä taas jonnekin 200 pykälän pintaan. Sen tunnen kokeneena stressaajana mittaamattakin. On kipinöivän kireä olo, muisti pätkii, tavarat tippuvat käistä, palelee, eikä illalla uni tule millään, vaikka kolmatta yötä jo mennään parin kolmen tunnin tirsoilla. No tässä rauniokunnossa laukkasin kuitenkin päivittäin kolmen tunnin lenkkini kurkun, tomaatin, omenien ja jogurtin voimin, koska terveistä elintavoistahan en luovu vaikka kuinka sairas olisin.
Yhtenä päivänä tuli kuitenkin stoppi. Nyt ei jaksa, eikä pysty. Loskakelikin oli, niin että lenkille olisi pitänyt varustautua kumisaappain ja sadetakkiin kääriytyneenä. Luovutin – olkoon, menköön kaikki hyvät tavat ja lupaukset. Lähikaupassa sentään kävin evästä ostamassa. Ja päätin ostaa justiinsa sitä mitä mieleni teki.
Niinpä sitten nautiskelin lounaaksi rasiallisen mokkasuukkoja (lienevät pahinta roskaruokaa, silkkaa huonoa rasvaa ja sokeria), puoli pannua kahvia palanpainikkeena ja jälkkäriksi puolet kääretortusta. Omenoita en ollut viitsinyt ostaa, kun en halunnut kanniskella painavaa kassia. Tietsikkaan en viitsinyt kajota koko päivänä, vaan kyhjötin päivällisaikaan asti sängyllä keskittyen kehnoon dekkariin. Ennen Kauniitten ja rohkeitten alkamista mutustelin kääretortun jämän päivälliseksi. Muutakin höttöä telkkari illemmalla tarjosi, niin että aika kului nukkumaanmenohetkeen asti ilman, että ajatuksenhäiväkään pääsi päässä vilahtamaan.
Sanotaan, että kahvi valvottaa, mutta kokemuksesta tiedän, että kahvin mieliteko valvottaa vielä pahemmin. Niinpä peittoihin kaivautuessani varasin iltapalaksi puoli pannua kahvia. Valitettavasti suukkoset oli kaikki syöty. Kiristykset, säryt ja jomotukset oli jotensakin heikentyneet, pulssi oli hidas ja olo levollinen ja rento. Tunsin, että verenpainekin oli laskenut. Kahvipannun tyhjennyttyä kopsautin dekkarin kiinni ja nukahdin siinä silmänräpäyksessä. Yöllä ei tarvinnut edes pissille herätä ja aamulla olo oli levännyt ja hyvä. Kaikki tappavat tauditkin olivat taas kerran ainakin siirtyneet tuonnemmaksi.
Voinpa suositella rentoa karkkipäivää muillekin oivana luontaishoitona. Konsti on vaaraton ja vaivaton – ainakin satunnaisesti käytettynä. Lepo, rauha, huolten heittäminen ja mielitekojen täyttäminen laukaisee kummasti stressin ja laskee verenpaineen. Toinen suositeltava aa on tietenkin etsiytyä luonnon helmaan. Mutta milloin se vaatii vaivaa, huolta ja kustannuksia, niin korvikkeeksi kannattaa kokeilla karkkipäivää. Jokaisella on tietysti ihan omanlaisensa karkkipäivä, mutta periaate on se, että tehdään ihan mitä mieli halaa; mitään ei täydy eikä ole pakko, velvollisuus eikä vaatimus suorittaa. Terveellisyyksistä ja täytymisistä viis veisaten keskitytään siihen, mikä on kivaa ja mitä mieli tekee.
Pirkko Seppi