Aikoinaan kesämökkimme naapurimökki myytiin, ja sen osti aivan upeat ihmiset. Heistä on tullut meille ystäviä sekä apu ja tuki vuosien varrella. Nämä naapurit asuvat aika lähellä mökkejämme ja siksi vierailevat mökillään usein. Me taas asumme hieman kauempana. Siksi on hienoa, että naapurit pitävät meidänkin mökkiämme silmällä ja kertovat mahdollisista havainnoistaan. Yhtenä syksynä tuolit ja aurinkokatos olivat lentäneet terassilta metsään asti, ja kesäisin monet kukat olisivat kuolleet ilman heidän hoitamaa kastelua. Huomaavaisuus on ihana piirre heissä. Pyytämättä he ovat useampaan kertaan yllättäneet meitä monin tavoin. Kun esimerkiksi tein yksin isoa remonttia mökillä, minut kutsuttiin saunomaan ja syömään. Talvella taas tiemme on ollut kolattuna, kun tulemme. Pieniä eleitä, jotka merkitsevät paljon.
Olen ollut monesti keskustelussa, jossa on todettu, että naapurinapu on häviämässä, erityisesti kaupungeissa. Emme tunne enää naapureitamme ja avun pyytäminen tuntuu hyvin vieraalta. Saati sitten avun tarjoaminen. Kun Suomi kaupungistuu kovaa vauhtia ja yhä useampi asuu tiiviisti kerrostaloissa, on harmi, että naapurinapu samalla katoaa. Naapurien tunteminen ja tieto siitä, että apua olisi saatavissa, luo turvallisuuden tunnetta.
Toisaalta positiivisena olen huomannut uudenlaisen tavan jakaa ja pyytää apua eli erilaiset alueiden tai kortteleiden Facebook-ryhmät. Nämä ryhmät ovat parhaimmillaan paikkoja, missä voi kysyä tietoa palveluista ja myös apua omiin haasteisiin. Niissä tarjotaan naapureille omia ylimääräisiä omenoita poimittavaksi tai tarjotaan koiran ulkoiluttamisapua.
Rohkeutta tarvitaan sekä avun tarjoamiseen että pyytämiseen. Sellaista itselleni toivon. Onnekseni lähipiirissäni on niin monia ihania avuliaita ihmisiä, että on mistä ottaa mallia.