Hyppää sisältöön
Etusivu / Panu Routila: Tartutaan mahdollisuuksiin

Panu Routila: Tartutaan mahdollisuuksiin

Toimintakenttämme on juuri nyt suuressa muutoksessa, kun muun muassa uusia hyvinvointialueita valmistellaan ja hoitopolkuja kehitetään. Meidän tulee tuntea hyvin muuttuvaa toimintakenttäämme ja tarttua mahdollisuuksiin niin vaikuttamisen kuin tuotteiden ja palveluiden kehittämisen osalta, Panu Routila kirjoittaa blogissaan.

Panu Routila, Sydänliiton puheenjohtaja
Julkaistu 5.4.2022

Viime vuonna liitto teki mittavan strategiatyön. Tänä vuonna viemme sitä käytäntöön. Painopistealueinamme ovat vaikuttaminen, terveyttä edistävät ja sairastuneita tukevat tuotteemme ja palvelumme sekä vaikuttavaa toimintaa tukeva koko yhteisömme rakenne. On tärkeää, että strategiamme toteutuu jokapäiväisissä teoissamme niin, että se näkyy jäsenillemme ja muille kohderyhmillemme yhä parempana toimintana, palveluina ja viesteinä. Haluan tulevaisuudessa lähentää koko toimintakenttäämme toisiinsa ja siihen etsimme sopivia muotoja.

Toimintakenttämme on juuri nyt suuressa muutoksessa, kun muun muassa uusia hyvinvointialueita valmistellaan ja hoitopolkuja kehitetään. Meidän tulee tuntea hyvin muuttuvaa toimintakenttäämme ja tarttua mahdollisuuksiin niin vaikuttamisen kuin tuotteiden ja palveluiden kehittämisen osalta. Tässä kehitystyössä ja päätöksenteossa hyödynnämme laajasti sitä tietoa, mitä meillä on palvelujamme käyttävistä ja toimintaamme osallistuvista ihmisistä. Seuraamme nyt ja tulevaisuudessa entistäkin vahvemmin muun muassa sitä, miten hyvin esimerkiksi sairastuneet ja läheiset saavat meidän kauttamme apua ja tukea sekä tietoa sairaudestaan.

Olen iloinen siitä, miten suuri joukko suomalaisia on jo nyt löytänyt verkkopalvelumme ja miten moni on kohdannut vertaistukihenkilömme. Yhdistystoiminta on elpymässä ja tiedossa on monia mielenkiintoisia tapahtumia ja osallistumista yhteisölliseen vaikuttamiseen.

Tule mukaan toimintaan ja tehdään siitä yhdessä entistäkin parempaa.

Lue myös:

Panu Routila aloitti Sydänliiton puheenjohtajana

Sydänliiton uutta puheenjohtaja Panu Routilaa kiinnostaa erityisesti sydäntyön mahdollistaminen ja ihmisten voimaannuttaminen. Sydän­yhdistysten tekemä työ on tehnyt häneen vaikutuksen.

Tuore alue­valtuutettu pitää järjestöjen työtä korvaamattomana

Tammikuun aluevaaleissa Vantaa – Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutetuksi valittu Matilda Stirkkinen on nuoresta iästään huolimatta kokenut valtuutettu.

 

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi