Savu vangitsee

Nyt nikotiiniriippuvuus on menneisyyttä. Kadunko niitä kaikkia henkosia? Totta kai. Kaipaanko tupakointia? Aina välillä, erityisesti keväällä.

Nuoruus ja nikotiiniriippuvuus, erottamattomat ystävykset

Aloin tosissani polttaa vasta 18 vuotiaana, mutta otinkin uuden harrastukseni heti sydämen asiaksi. Tervemenoa raikas nuoruus, tervetuloa nikotiiniriippuvuus. Syy aloittamiseen taisi olla se, että kaikki jännät, suositut ja viileät tyypit polttivat. En ehkä itse muuttunut cooliksi, mutta ainakin kuuluin oikeaan ryhmään. Siihen aikaan tupakointi oli ylipäätään yleisempää kuin nyt ja terveysvalistus asian tiimoilta ei ollut vielä kovin näkyvässä roolissa. Kerran koulussa joku kansanvalistaja kävi puhumassa tupakoinnin vaaroista ja näytti synkkiä kuvia piirtoheittimellä. Polttaa sai lähes kaikkialla: työpaikoilla, junissa, lentokoneissa, ruokaravintoloissa ja tietysti kodeissa. Sisällä kodeissa poltettiin, vaikka asuntoon olisi kuulunut parveke, jossa röyhytellä rauhassa.

Rööki, tupakki, tupangi, spaddu, paperossi, körssi…hyvällä ystävällä on monta nimeä. Nimittäin, kun side on riittävän vahva, tulee tupakasta erottamaton ystävä, jonka hylkääminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Minäkin poltin vuosikausia päivittäin, sairaana, väsyneenä, ulkona kovassa pakkasessa, arjessa ja viihteellä kaksin verroin. Nikotiiniriippuvuus vei ja minä vikisin. Toki ajatus lopettamisesta kävi mielessä säännöllisesti ja välillä tupakkalakko kesti jopa vuoden, mutta riippuvuuden side oli aina liian vahva. Tupakka vei voiton joka kerta.

Päätös lopettamisesta häämöttää, kuinka tässä käy?

Raskauksien ja lasten saannin myötä tupakointiin tuli tietysti taukoja. Perhe-elämässä asia oli ajatuksissa yhä useammin. Silti en pystynyt lopettamaan. Vuosien vieriessä aloin kuitenkin hävetä tupakointia kasvavien tyttärien takia. Minkälainen malli olisin heille? Olin tehnyt henkistä pohjatyötä jo pitkään. Se oli välttämätöntä, että olisin valmis oikean hetken tullen. Halusin lopettaa. 

Eräänä elokuisena iltapäivänä 13 vuotta sitten makasin sohvalla krapulassa Flow Festivalin jälkimainingeissa. Ajatuskin tupakasta oksetti. Muutenkin kyllä oksetti. Ajattelin ihan kevyesti kokeilla olla sen päivän polttamatta. Seuraavan päivän aamulla mietin, että ehkä vielä tämäkin päivä sujuisi. Siitä alkoi kolmen viikon fyysinen kiirastuli, jonka selvisin ensin minuutti kerrallaan, sitten tunti kerrallaan ja pikkuhiljaa päivä ja kokonainen viikko kerrallaan. Lopetin ilman minkäänlaisia korvikkeita. Addiktin ei kannata siirtyä päihteestä toiseen. Jossain vaiheessa laskin enää kuukausia, sitten vuosia. Fyysistä irrottautumista seurasi kolmen vuoden henkinen vieroittautuminen. Vapaa olin vasta viiden vuoden tupakoimattomuuden jälkeen. 

Tupakalle ja riippuvuudelle heipat

Muutokset lopettamisen jälkeen olivat suuria. Ääneni kirkastui, saatoin taas laulaa joululauluja kaikkien kiusaksi. Yskiminen loppui. Keuhkoihin ei enää pistänyt. Hengittäminen helpottui. Iho kirkastui. Makuaisti palasi täyteen kukoistukseensa (ikävä kyllä). Hajujen ja tuoksujen ihanan kamala maailma aukesi. Ajatus keuhkosyövästä ja keuhkoahtaumasta väijymässä nurkan takana poistui. Lähiympäristön savustaminen loppui. Ennen kaikkea, nikotiiniriippuvuus oli ohi. Saatoin sanoa mielessäni tupakalle: tervemenoa, olit huono ystävä.

Nykyään tyydyn katsomaan vanhoja mustavalkoisia elokuvia ja ihailen, kuinka tyylikäs Katherine Hepburn on valkokankaalla, kun hän sytyttää savukkeen. Tai katselen savun täyteisiä valokuvia 80-luvulta ja mietin, että oi ihana nuoruus ja vapaus. Miten rentoa ja hauskaa niissä näyttää kaikilla olevan ja melkein jokaisella tupakka sauhuaa kädessä.

Tupakkateollisuus luo globaaleja ongelmia

On helppo kuvitella tupakka osaksi vapauden ja tyylin illuusiota. Vapaus on silti vain näennäistä. Onko silloin oikeasti vapaa, kun on riippuvainen? Omien valintojemme lisäksi tupakointiin tai tupakoimattomuuteen vaikuttavat muutkin asiat, kuten sosiaaliset ja taloudelliset seikat. Globaalit suuryritykset pyörittävät tupakkateollisuutta, johon liittyy paljon ympäristöongelmia, ympäristöllisiä terveysongelmia ja isojen yritysten voimakasta lobbausta köyhiin maihin, kun vauraissa maissa tupakointi vähenee koko ajan. Kuka käärii voitot, kun köyhempi väestönosa ja ympäristö kärsivät seuraukset? 

Sanon siis näin julkisesti hyvästi, vanha kamuni. Tiemme erosivat jo aikoja sitten.

Lue myös Melkein täysi tupakka-aski roskiin