Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Ystävien kanssa perustettu lukupiiri innostaa erilaisten kirjojen pariin

Ystävien kanssa perustettu lukupiiri innostaa erilaisten kirjojen pariin

Rento, matalan kynnyksen lukupiiri tekee kirjojen lukemisesta sosiaalista puuhaa ja tuo siihen uusia näkökulmia.

Riikka Holttinen
Julkaistu 31.1.2019
Päivitetty 26.2.2019
Kuva Eveliina Lahti

“Olen aina halunnut perustaa lukupiirin”, ystäväni Jenna sanoi pari vuotta sitten. Sattumalta olin itse haaveillut samasta; että olisi rento, matalan kynnyksen lukupiiri, jossa voisi lukea kirjoja ja keskustella niistä ilman, että tarvitsee olla varsinaisesti kirjallisuuden asiantuntija.

Niin me sitten keräsimme kasaan pienen, mutta sitäkin innokkaamman joukon ystäviä, joita yhdisti halu lukea enemmän kirjoja, jakaa niistä ajatuksia ja samalla viettää aikaa yhdessä. Alusta asti lukupiirin kantavana ideana on ollut pitää sen toiminta hyvin vaivattomana ja vapaamuotoisena ilman tiukkapipoisia sääntöjä ja deadlineja.

Lukupiirimme toimii demokraattisesti. Kukin jäsen saa vuorotellen päättää seuraavaksi luettavan kirjan ja myös lukupiirin kokouksista sovitaan yhdessä, kunhan kaikki ovat ehtineet kirjan lukea. Kommunikaatio hoidetaan yhteisen Facebook-ryhmän kautta. Lukupiiriin voi tulla mukaan milloin vain ja osallistua sen verran kuin itselle sopii. Tavoitteena on, että mukana oleminen olisi kaikille hauskaa, eikä ainakaan toisi ylimääräisiä paineita arjen kiireiden keskelle.

Vaikka olin jo ennen lukupiirin perustamista suhteellisen aktiivinen lukija, olen lukupiirin ansiosta päässyt lukemaan sellaisiakin kirjoja, joita en ehkä muuten olisi tullut valinneeksi kirjaston hyllyltä. Moni meistä jäsenistä on myös innostunut perehtymään lisää lukupiirissä käsiteltyjen kirjailijoiden tuotantoon. Luettavaksi on valikoitunut hyvin erilaisia teoksia, niin faktaa kuin fiktiotakin. Luettavien kirjojen suhteen meillä ei olekaan erityisiä vaatimuksia – tosin toiveena on, että kirja olisi helposti saatavilla kirjastosta eikä se olisi paksuudeltaan ihan tiiliskiven luokkaa.

Kokouksillamme ei ole mitään erityistä rakennetta, vaan kukin saa kertoa vapaamuotoisesti, mitä tykkäsi kirjasta ja mitä ajatuksia se herätti. Usein muiden ajatuksia kuunnellessa ja niistä keskustellessa myös itselle herää kirjasta uusia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tärkeä oivallus on myös ollut, että tavallisesti aika yksinäistä puuhaa oleva lukeminen voi olla myös yhteistä ja sosiaalista tekemistä. Kirjoja lukemalla avautuu usein aivan uusia maailmoja, joihin lukupiiriharrastus on tuonut vielä lisää ulottuvuuksia – ja samalla on kivaa viettää aikaa ystävien kesken.

Riikka Holttinen

Riikka Holttinen
viestinnän suunnittelija

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi