Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Kirjoittaminen ja vapaaehtoistyö auttoivat toipumaan sydänleikkauksesta

Ohitusleikkaus pelasti Eelis Lajusen takaisin töihin ja lenkkipoluille. Vapaaehtoistyön ohella kirjoittaminen ja puhuminen auttoivat toipumisessa ja avasivat tunteiden lukkoja.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 31.7.2019
Eelis Lajunen kertoo mielellään tarinoita Helsingin kaupunginteatterin ajoilta, jolloin hän veti lukemattomia kulissikierroksia ja kertoi ihmisille tarinoita.

– Oli onni, etten ehtinyt juoksulenkille, Eelis Lajunen kertoo helpottuneena.

Eelis tunsi, että rinnassa painaa. Työterveyslääkäri arveli hänen nukkuneen huonosti. Mutta vielä viikonkaan päästä olo ei osoittanut paranemisen merkkejä.

Edessä oli tutkimukset ja kuntopyörällä polkemista. Kardiologi halusi tutkia rasituskokeessa mahdollista sydänlihaksen hapenpuutetta.

Eeliksen polkemiset jäivät lyhyeen. Varjoainekuvaus vahvisti kardiologin epäilyn.

– Tilanne oli huono, Eelis muistelee.

– Tutkimusten jälkeen minulla oli iso kasa lääkkeitä. Katselin niitä ihmeissäni.

Tilanne järkytti hetkessä sepelvaltimotautia sairastavaksi muuttunutta Eelistä.

– Soitin koko suvun ja ystävät läpi. Kerroin tilanteeni. Sain kummasti voimaa keskusteluista heidän kanssaan. Kiitos kun jaksoivat kuunnella.

Viikon päästä tutkimuksista hänelle tehtiin viiden suonen ohitus. Leikkauspäivän aamuna hän tunsi olonsa rauhalliseksi.

– Olin sopeutunut tilanteeseen. Edellisenä iltana olin tavannut leikkaavan kardiologin ja anestesialääkärin. Keskustelu heidän kanssaan oli luottamusta herättävä.

Leikkaus sujui loistavasti, Eelis muistelee reilu kaksikymmentä vuotta sitten läpikäymäänsä.

Toiminnallista elämää leikkauksen jälkeenkin

Ohitusleikkaus tuli Eelis Lajuselle yllätyksenä, sillä hän pitää kunnostaan huolta ja noudattaa terveellistä ruokavaliota. Hän hiihtää lähes viisisataa kilometriä vuodessa ja ui neljä kertaa viikossa puolitoista kilometriä kerrallaan. Vuosaaren maastot ovat tulleet tutuiksi juoksulenkeillä. Ylipainosta ei ole huolta, savukkeetkaan eivät maistu.

– Ne geenit, Lappeenrannasta kotoisin oleva Eelis sanoo totisena.

Suvun miesten tarina on karua kerrottavaa: Eeliksen isä kuoli 58-vuotiaana sydänkohtaukseen. Nuoremmalle veljelle tehtiin ohitusleikkaus, mutta hän kuoli 60-vuotiaana. Eeliksen 73-vuotias veli ohitusleikattiin ja myös vanhin veli oli kärsinyt sydänoireista.

Pahin oli vielä edessä. Eeliksen poika syntyi 60-luvulla. Kun hän meni lääkäriin outojen tuntemusten takia, lääkäri kehotti menemään heti kardiologille. Pojan sepelvaltimot olivat tukkeutumassa.

– Hänet ohitusleikattiin 48-vuotiaana, Eelis kertoo Trondheimissä asuvasta pojastaan ja samalla kehuu pojan Norjassa saamaa hyvää hoitoa.

Siinä katsellessaan poikaansa letkujen ja laitteiden keskellä Eelis oivalsi suvussa kulkevat geenit.

– Järkytyin, että olin antanut pojalleni tällaisen perinnön. Tiesin kyllä hänen tekevän stressaavaa työtä professorina norjalaisessa yliopistossa. Mutta kuitenkin. Lastaan ei haluaisi nähdä tuossa tilanteessa.

Eelis Lajunen esittelee esikoisromaaniaan Kohtalon kuljettamat

Eelis Lajunen esittelee esikoisromaaniaan Kohtalon kuljettamat, jonka hän kirjoitti nimimerkillä Emre Ribeiro. Kirja kertoo kaksitoistavuotiaasta Sileristä, joka jää orvoksi.

Työ ja harrastukset tuuppasivat eteenpäin

Eelis Lajunen liittyi heti leikkauksen jälkeen Helsingin sydänyhdistyksen jäseneksi. Hän tapaa mielellään sydänyhdistyksen väkeä. Hän tapasi mielellään ihmisiä myös työssään ja palasi Helsingin kaupunginteatterin ylivahtimestariksi kahden kuukauden sairausloman jälkeen. Lääkärin estelyistä huolimatta.

– Oli pakko myöntää, etten jaksanut kahdeksan tunnin työpäivää. Luulin kyllä jaksavani.

Eelis oli jäänyt eläkkeelle merivoimien kapteeniluutnantin virasta 80-luvulla ja halusi vielä töihin. Kaupunginteatterissa hän nautti kulttuurin läsnäolosta, ja hänen ehdotuksestaan teatteri alkoi järjestää kulissikierroksia 90-luvulla. Eeliksen vetämät kierrokset vetivät väkeä ja tehtiinpä hänestä jokunen lehtijuttukin.

Eelis oli jo aiemmin julkaissut runokirjoja, mutta ohitusleikkauksen jälkeen teatterin dramaturgi kehotti häntä kirjoittamaan päiväkirjaa.

– Kirjoitin tuntemuksiani auki. Samalla kirjoitin ylös ajatuksia Sri Lankasta, jossa vierailimme 90-luvulla.

Eelis ihastui paikallisiin ihmisiin, luontoon ja historiaan. Intiassa Eelis tapasi myös nuoren äidin rannalla. Hänellä oli pieni lapsi käsivarsillaan. Äiti pyysi, että Eelis ottaisi tytön syliin ja veisi Eurooppaan. Tapahtuma kosketti niin, että ajatus esikoisromaanista sai alkunsa. Kirjan tapahtumat sijoittuvatkin Sri Lankaan.

Eeliksen mukaan kirjoittaminen oli hänelle toipumisen kannalta tärkeää.

– Tuohon aikaan ohitusleikkauksia tehtiin Diakonissalaitoksella. Siellä sosiaalihoitaja sanoi, että minulta ei leikattu pelkästään sydäntä, vaan myös mieltä. Tuo ajatus vaikutti myös romaanin syntyyn.

Myös musiikki toimi osana kuntoutumista.

– Istuin kuulokkeet korvilla ja kuuntelin klassista musiikkia. Kyyneleet vain valuivat, kun elin niin musiikin mukana.

Puhuminen auttaa ja avaa tunteiden lukkoja

Eelis Lajunen pitää myös puhumisesta ja tekee vapaaehtoistyöstä. Sekä puhumista että vapaaehtoistyötä hän suosittelee myös muille: ne ovat hyvä tapa purkaa stressiä ja niitä jokainen tekee omien voimavarojensa mukaan. Lisäksi tulee uusia ystäviä.

Kun Vuosaaressa sijaitsevaan Vuorantaan perustettiin vastaanottokeskus vuonna 2015, Eelis ilmoittautui suomen kielen opettajaksi.

Vapaaehtoistoiminnassa näen erilaisia kohtaloita ja aina voin auttaa jotakuta, Eelis kertoo motivaatiostaan.

Eelis muistelee hetkeä, jolloin sai tietää joutuvansa sydänleikkaukseen:

– Olin ensin sitä mieltä, ettei kerrota pojalle leikkauksesta. Onneksi vaimo sanoi, että totta kai kerrotaan. Halusin suojella poikaa siltä tiedolta.

Leikkauksen jälkeen poika oli lähdössä takaisin silloiseen asuinmaahansa Englantiin. Etukäteen Eelis ajatteli, että nyt en liikutu.

– Kun poika lähti, itkin kuin pikkupoika siinä ovella. Tunnepurkaus oli niin voimakas. Tajusin, että oli niin järisyttävää, kun sydäntä leikataan. Onneksi poika on psykologi, niin hän ymmärsi tilanteen.

Nyt Eelis selailee kirjaansa Kohtalon kuljettamat ja pohtii tulevaa.

– Päätin jo, että syksyllä kirjoitan. En vain tiedä mitä, hän vastaa ja nauraa iloisesti.

 

Lue myös: Vesiliikunta pitää Elsan virkeänä ja Tiimityönä syntyy lumoava merenneito Arielin maailma

Lue seuraavaksi