Siirry sisältöön

Uusia mahdollisuuksia kulttuurin jakamiseen ja kokemiseen

Teknologia on tuonut esimerkiksi kamerat ja kuvaamisen osaksi meidän kaikkien arkea. Valokuvien jakaminen on helppoa sosiaalisen median kautta.

Anneli Luoma-Kuikka
Julkaistu 21.6.2017
Päivitetty 17.9.2020

Teknologia muuttaa kulttuurin jakamista. Sosiaalisessa mediassa on erilaisia ryhmiä, joissa jäsenet voivat esimerkiksi päivittäin jakaa jostakin teemasta ottamiaan valokuvia, vaikkapa merkittävimmästä asiasta päivän aikana. Kuvan jakaminen toisten kanssa voi olla tärkeä ja voimaa antava kokemus.

Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuden osallistumiseen kotoa käsin kulttuuriin ja kulttuurikokemusten jakamiseen. Tämä voi olla apuna erityisesti niissä tilanteissa, kun jostakin syystä kulttuuripalvelut eivät ole muuten tavoitettavissa.

Useissa kaupungeissa on myös kulttuurikaveritoimintaa. Tämä on tarkoitettu avuksi kaikille, joille kulttuuritapahtumaan lähtemisen kynnys on korkea, joita yksin lähteminen ei houkuttele tai se tuntuu vaikealta.

Vapaaehtoiset kulttuurikaverit lähtevät seuraksi kulttuuritapahtumaan, varaavat liput ja tarvittaessa avustavat tai opastavat tapahtumapaikalle. Kulttuurikaveri on fyysisenä ja henkisenä tukena sellaiselle ihmiselle, jolle esimerkiksi museoon meneminen on jostain syystä vaikeaa.

 

Lue Toven ja Ilkan tarina siitä, miten he perustivat Facebook-ryhmän nuorille sydänsairaille: Vertainen ymmärtää toista sairastunutta

Kulttuuriluotsi lähtee kaveriksi, jos kulttuurin harrastaminen yksin ei houkuta. Heli Silvennoinen vieraili neljän jyväskyläläisrouvan kanssa Suomen käsityön museossa. Lue juttu: Jaettu kulttuurielämys ihastuttaa yhdessä

Tutustu myös Sydänmerkin blogeihin, jotka tarjoavat tiedon lisäksi silmänruokaa.

 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset