Hyppää sisältöön

Minulle on tehty käytännössä jatkuvan bigeminian takia ablaatio (polttomalla) tammikuussa. Hoidettava kohta oli kammioiden välissä niin syvällä, että operaatio kesti yli 5 tuntia. Tarvittiin tehoa 40 w ennen kuin lisälyönnit saatiin talttumaan. Toistaiseksi rytmi on ollut ok. Muutamia kymmeniä lisälyöntejä on, mutta ne tulevat kahdesta eri kohdasta. Kysymys liittyy hampaiden hoitoon. Yhden hampaan juurihoito on edessä, koska aikoinaan hoidetussa hampaassa on pieni tulehduspesäke juuressa. Kuinka pitkä aika ablaatiosta pitää kulua, että ei tarvitsisi ottaa ”ylimääräistä” antibioottia. Jostain sain tietää, että tuollainen antibioottihoito tarvitaan. Lääkärikään ei sitä ollut hoksannut. Eikä hän oikein tuntunut tietävän, mikä aikaväli tarvitaan, jotta juuren hoito ilman antibioottia olisi turvallinen. Välttelen antibioottia siksi, että minulla on ärtyvä paksuoli. En helpolla usko, että bakteerikannan tuhoaminen olisi suolen hyvinvoinnin kannalta edullista.

05/03/2017

Mopo

Vastaus

Anna-Mari Hekkala
Julkaistu 10.3.2017
Päivitetty 4.6.2018

Rytmihäiriön ablaatiohoidon vuoksi ei tarvita antibioottiprofylaksiaa ennen hampaiden hoitoa. Sydämen sisäkalvon tulehduksen eli endokardiitin ehkäisyyn käytetään antibiootteja vain harvoissa erityistilanteissa. Antibioottiprofylaksian tarvitsevat potilaat, joilla on sydämessä tekoläppä tai joiden läppää on korjattu keinomateriaalilla, potilaat jotka ovat aiemmin sairastaneen endokardiitin, eräiden synnynnäisten sydänvikojen korjausleikkauksiin liittyen tai sydänsiirtopotilaille joille on kehittynyt läppävika.  

10/03/2017

Anna-Mari Hekkala

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi