Siirry sisältöön

Mitä sydänoireita on todettu mykoplasmainfektioihin liittyen? Kärsinyt jo 10 kk mykosta eikä tykytykset ja rintakivut helpota. Tutkittu on perusteellisesti 6 kk sitten mm ultra ekg holter. Ei poikkeavaa paitsi lisälyöntejä noin 200 päivässä. Milloin oireet helpottavat ja ovatko oireet vaarallisia?

05/07/2016

Peter

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 5.7.2016
Päivitetty 4.6.2018

Hengitystie- tai muun tavanomaisen infektion jälkeen jää joskus kysymyksessä mainitun tyyppisiä sydänoireita, vaikka varsinaista sairautta, kuten sydänlihastulehdusta, ei olisi ollut. Mykoplasma ei tässä suhteessa ole sen kummenpi taudinaiheuttaja kuin muutkaan. Tällaisen sydämen herkistymisen syytä ei tunneta. Tehdyt runsaat tutkimukset huomioon ottaen oireet eivät ole vaarallisia. Lievittymiselle ei ole aikataulua, se on yksilöllistä. Tärkeää on pysyä mahdollisuuksien mukaan liikkeellä ja normaaleissa toiminnoissa, koska pelosta johtuva, sinänsä täysin ymmärrettävä liika varovaisuus vain pahentaa tilannetta. Lääkehoidolla ei ole suurta merkitystä, mutta jotkut saavat helpotusta määräaikaisesta beetasalpaajahoidosta, toiset kokevat senkin pikemmin epämiellyttävänä, jolloin sitä ei mahdollisen kokeilun jälkeen ole syytä jatkaa.

05/07/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset