Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Rytmihäiriöt / Polttomoottorikoneiden, moottorisaha, ruohonleikkuri ja trimmeri sekä kasvimaan muokkaaja käyttäminen

Olen 75-vuotias mies, jolle 5.12.2014 asennettiin tahdistin DDDR ja diagnoosina oli johtumishäiriö. Olen perusterve kuitenkin verenpainelääkkeet, joilla verenpaine on rajoissa. Harrastan aktiivisesti liikuntaa monissa muodoissa, olen lievästi ylipainoinen. Nyt askarruttaa voinko jatkossa käyttää bensiinikäyttöisiä koneita, esim. moottorisahaa, ruohonleikkuria , trimmeriä ja magneettisytytteistä kasvimaan muokkaajaa. Olen kiitollinen, jos voisitte vastata minulle.

29/04/2014

Epätietoinen koneiden harrastekäyttäjä

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 29.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Tahdistimen kanssa voi tulla ongelmia laitteista, jotka muodostavat ympärilleen magneettikentän. Nykyään tahdistimet on kuitenkin varsin hyvin häiriösuojattu. Perusohje on, ettei kotikäyttöön tarkoitetuista laitteista ole haittaa. On varoitettu auton sytytysmoottoreista, jos tahdistinpotilas kumartuu liian lähelle sellaista. Moottorisahasta, ruohonleikkurista tai trimmeristä ei pitäisi tulla ongelmia. Magneettisytytteisestä kasvimaan muokkaajasta en tiedä mitään. Yleensä laitteen mukana on varoitus, jos tahdistimen suhteen voi tulla ongelmia – nämä varoitukset on viritetty pikemmin ylivarovaisiksi. Periaatteessa magneettikenttä heikkenee nopeasti etäisyyden kasvaessa, ja moniin laitteisiin neuvotaan pitämään vähintään 30 cm:n etäisyys tahdistinlaitteesta.

29/04/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi