THL:n tutkija sanoi lehtiartikkelissa, että terveydenhuollossa ei valitettavasti aina tunneta, miten potilaan suolantarvetta tulee mitata. Suolan määrä kehossa on vanhuksilla yleensä riittävä. Selitys on veren laimentumisessa. Elekrolyytit verestä antaa väärän tuloksen. Suola on jossain tapauksessa haitallinen sydämen vajaatoiminnasta kärsivälle, toisaalta nesteenpoistolääkitys vaatii suolan saamista. Onko nykyään tarpeeksi tiedotettu, että suolatiputus ilman potilaan seurantaa voi olla kohtalokas? Onko hoitajalle annettu mahdollisuus kertoa asiasta lääkärille?
27/04/2015
Onko suolatiputus vaaraksi?
Vastaus
Kysyjä on täysin oikeassa siinä, ettei suolan saantia tai tarvetta voi päätellä verikokeista, nimenomaan ei plasman natriumarvosta (P-Na). Lievästi alentuneet natriumpitoisuudet ovat tavallisia ikääntyneillä ja eräitä lääkkeitä käyttävillä. Kuten kysymyksessä todetaan, kyse ei silloin ole suolan puutteesta, vaan veden erityksen puutteellisuudesta, jolloin natriumarvo laskee laimenemisen seurauksena. Suolan lisäys ei tähän auta ja on muutenkin tarpeeton, koska lievästi alentunutta natriumarvoa ei tarvitse hoitaa mitenkään. Merkittävästi alentunut natriumarvo (alle 130 mmol/l) sitä vastoin vaatii ensisijaisesti taustalla olevan syyn selvittämisen. Syynä voi olla hoitoa vaativa hormonihäiriö tai vaikkapa keuhkokasvain, joka erittää suolatasapainoon vaikuttavaa hormonin kaltaista ainetta.
Mielelläni täsmentäisin toteamusta ”nesteenpoistolääkitys vaatii suolan saamista”. Jos tarvitaan nesteenpoistolääkitystä, on tavallistakin suurempi syy välttää runsasta suolan käyttöä. On älytöntä syödä suolaa ja sitten ajaa ylimäärää lääkkeillä pois. Jos nesteenpoistolääkitys on liiallinen, sitä on vähennettävä, ei heikennettävä sen vaikutusta suolalla. Jos natriumarvo laskee, hoitona on nesterajoitus, ei lisäsuola.
Sairaalapotilaat ovat kovin erilaisessa asemassa kuin muut. Joillakin on akuutteja nesteen ja suolan menetyksiä (mm. ripuli- ja oksennustaudit, palovammat), jotka on korvattava tarvittaessa suurillakin määrillä. Akuutit verenkiertokatastrofit voivat tilapäisesti vaatia plasmatilavuutta ylläpitävää nestehoitoa, joka koostuu osin (mutta ei pelkästään) suolaliuoksista. Vaikeissa turvotustiloissa voidaan toisaalta tarvita koneellisia dialyysi- tai ultrafiltraatiohoitoja, jolloin voidaan tarkoin säädellä poistettavan nesteen ja suolojen määriä. Tasapainotilassa, kun ei ole erityisiä puutoksia, mutta nesteet joudutaan antamaan infuusiona suoneen, suoloja annetaan sopivat määrät, esimerkiksi natriumia 80–100 mmol/vrk (vastaa noin 5-6 grammaa ruokasuolaa eli suositusten mukaista määrää) ja kaliumia 40 mmol/vrk. Tämä voidaan toteuttaa käyttämällä sokeriliuosta (esimerkiksi 5 %:n glukoosia), johon suolat lisätään tiivisteinä, tai antamalla osa nesteestä glukoosina ja osa sopivan vahvuisena suolaliuoksena. On myös valmiita infuusioliuoksia, jotka kattavat keskimääräiset tarpeet. Nestehoidon pitkittyessä pelkät sokeri- ja suolaliuokset eivät riitä, vaan tarvitaan muitakin ravinteita.
28/04/2015
Mikko Syvänne