Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sepelvaltimotauti / Statiineista hyötyä sepelvaltimon dissekaation jälkihoidossa?

Hei! Olen 30-vuotias hyväkuntoinen palomies, jolla sattui sydäninfarkti. Diagnoosi oli sepelvaltimon spontaani repeämä. Se on nyt paikattu kahdella stentillä. Mitään riskitekijöitä tai sukurasitetta ei ole, eli mitään selittävää syytä ei ole löytynyt. Kysynkin nyt Atorvastatiinin käytön hyödyllisyydestä. Normaalisti se kaikille infarktin sairastaneille syötetään, mutta tapaukseni on hieman erilainen ja olen epäileväinen sen hyödyistä ja hieman peloissaan sen haitoista. Yleensä infarktin aiheuttaa kolesterolin ahtauttamat valtimot, mutta itselläni ei tätä ongelmaa ole, kolesterolini on 3.4. Olen myös kuullut että statiinit muka pehmentäisivät suonen seinämiä ja tätä kautta auttavat infarktin sairastanutta, mutta päin vastoin olen myös lukenut statiinitutkija Rory Collinsin artikkelin statiinien myrkyllisyydestä sydämmelle ja sen aiheuttamasta suonten kovettumisesta. Eli onko tapauksessani järkevää syödä statiineja, kun ei ole tavanomainen infarkti kyseessä?

16/03/2015

Janeski

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 18.3.2015
Päivitetty 4.6.2018

Ehdottoman oikeaa vastausta ei ole. Ateroskleroosin varhaismuodot ovat väestössämme tavallisia teini-iästä lähtien. Mistä tiedämme, ettei kysyjän ”sepelvaltimon spontaani repeämä” tullut pienen ateroskleroottisen plakin kohdalle, kuten useimmiten on laita infarktin syntyessä? Varjoainekuvaus sulkee pois vain ahtauttavat muutokset, ei repeytymisalttiita alkuvaiheen muutoksia, joiden selvittäminen vaatisi koko sepelvaltimopuuston suonensisäisen ultraäänitutkimuksen. Voi olla, että kysyjällä oli huono onni, joka ei vuosikymmeniin toistu. Mutta emme voi olla varmoja, ja statiinihoito ainakin pienentää toistumisen todennäköisyyttä.

Statiinin haittavaikutukset ovat 1) lihaskivut, jotka ihminen huomaa, jos niitä ilmenee ja 2) diabetesriskin lisääntyminen, joka koskee lähinnä niitä, joilla jo on diabetesta ennakoiva sokeriaineenvaihdunnan muutos.

Mikä mahtaa olla tuo Rory Collinsin artikkeli statiinien ”myrkyllisyydestä”? Professori Collins on ollut voimakkaimpia statiinien puolestapuhujia, viime aikoina erityisesti kun Britanniassa on keskusteltu statiinien käyttöaiheiden laajentamisesta entistä pienemmän riskin terveisiin ihmisiin. Erään lehtiartikkelin mukaan hän on nyt tekemässä entistä yksityiskohtaisempaa tutkimusta statiinien mahdollisista haitoista, mutta tuloksista ei vielä ole tietoa. Käsitystään statiinien kokonaishyödyllisyydestä Collins ei tiettävästi ole muuttanut.

18/03/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi