Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydänsairaus ja avantouinti

Olen 65-vuotias uinnista innostunut nainen. Käyn uimahallissa uimassa. Nyt haluaisin kokeilla avantouintia. Niin moni tuttavistani kehuu sitä. Minulla on sepelvaltimotauti ja mietin, onko avantouinti sallittua minulle. Uskallanko mennä avantoon? Mieli tekisi.

20/12/2021

Uskallanko avantoon?

Vastaus

Annukka Alapappila, Liikunta-asiantuntija
Julkaistu 11.1.2022

Kylmälle altistuminen ärsyttää ihon kylmäreseptoreita ja ärsyttää ns. sympaattista hermostoa, minkä seurauksena ääreisverenkierto supistuu, verenpaine ja syke nousevat ja sydämen työmäärä kasvaa. Jos sydän on terve, ei estettä avantouinnille sydämen puolesta ole.

Sen sijaan, jos sydän on sairas, tulee avannossa käyntiä pohtia. Sydänsairailla on lääkitys, joka vaikuttaa pääosin samoihin tekijöihin kuin kylmä vesi, mutta vastakkaiseen suuntaan. Lääkityksellä pyritään sopivasti hillitsemään verenpaineen ja sykkeen nousua, jotta sydämen kuormittuminen olisi maltillista eikä oireita ilmenisi.

Perusperiaatteena on, että jos sepelvaltimotauti, eteisvärinä tai kohonnut verenpaine on hyvässä hoitotasapainossa ja avantouinti on tuttua, ei ole estettä jatkaa sitä.  Jos edellä mainitut sydänsairaudet eivät ole hyvässä hoitotasapainossa, sairautena on sydämen vajaatoimintaa tai sairaus on vasta äskettäin todettu, avantouinti ei ole suositeltavaa. Sydämen tahdistin ei ole itsessään este, vaan sairaus tahdistimen taustalla on ratkaiseva.

Ns. ”tavalliset” lisälyönnit, jotka eivät muutenkaan vaivaa rasituksessa vaan pikemminkin lepotilassa, eivät liene esteenä avantouinnille. Sen sijaan LQT1-ryhmihäiriötä sairastavien ei pidä mennä avantoon uimaan. Todennäköisesti ei myöskään sydäninfarktin sairastaneen, jolla on taipumus kammioperäisiin nopeisiin rytmihäiriöihin.

Sydänsairauksia on paljon erilaisia ja siksi on erityisen tärkeää jutella avantouinnista oman lääkärin kanssa. Näin selviää, sopiiko avantouinti itselle.

Lääkärin määräämät lääkkeet tulee ottaa ohjeiden mukaan. Jos lääkäri ei kiellä avantouintia, kannattaa silti toimia sydäntä kohtaan lempeästi. Tämä tarkoittaa sitä, että itse hillitsee suurta, nopeaa lämpötilan muutosta kehossa. Saunan jälkeen on hyvä antaa kehon jäähtyä hetken ja sivellä iholle viileää vettä tai käydä viileässä suihkussa ennen avantoon menoa. Yksin ei kannata avantoon mennä.

11/01/2022

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi