Aorttaläppä (mekaaninen) vaihdettu n. 20 v. sitten.
Käyn noin kerran/kk mittaamassa INRI arvon. Pitäisikkö samalla mitata hemoglobiini?
Olen lukenut, että tekoläppä voi aiheuttaa punasolujen rikkoutumista varsinkin silloin, jos läpässä on vähäinen vuoto.
Olen usein joutunut syömään rautatabletteja (retafer) liian alhaisen hemoglobiinin vuoksi.
24/10/2016
M66
Vastaus
Kaikenlaisen veren hyytymiseen vaikuttavan lääkehoidon yhteydessä on syytä seurata hemoglobiinia ja muuta verenkuvaa, mutta ei jokaisen INR-kokeen yhteydessä vaan kerran–pari vuodessa, elleivät oireet tai muut seikat anna aihetta tiheämpään seurantaan.
Pitää paikkansa, että tekoläpän toiminnanhäiriöissä saattaa esiintyä punasolujen hajoamista eli hemolyysiä, mikä voi johtaa anemiaan. Tällöin kyseessä ei ole raudanpuute – eihän hajonneista punasoluista peräisin oleva rauta elimistöstä minnekään karkaa, vaan käytetään uudelleen. Päinvastoin: hemolyyttisessä anemiassa raudan käyttö on haitallista ja voi johtaa liialliseen raudan kertymiseen. Hemolyysi on todettavissa verikokeilla (seulontakokeiksi sopivat laktaattidehydrogenaasi, P-LD ja haptoglobiini, P-Haptog).
Muutenkaan anemian umpimähkäinen rautahoito ei ole oikea käytäntö. Anemia on kuin yskä tai kuume, oire jostakin, ja syy pitää selvittää. Ja jos anemian syyksi todetaan raudanpuute, tulee puolestaan selvittää raudanpuutteen syy, joka voi olla esimerkiksi hyvinkin vähäistä verenvuotoa aiheuttava kohta suolistossa.
26/10/2016
Mikko Syvänne