Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Mielenhallintaa ilman brändäystä

Mielenhallintaa ilman brändäystä

Tässäpä mielen tasapaino -kirja, jota moni on kaivannut.

Marja Kytömäki
Julkaistu 10.5.2016
Päivitetty 26.9.2019

Minna Martin kirjoittaa hyvän olon ja mielenrauhan saavuttamisesta ilman taustafilosofioita niille, joille riittää pelkkä fyysinen suoritus. Tai oikeastaan suoritus on ihan väärä sana, sillä tavoitteena on, että mielen tasapaino syntyy nimenomaan suorittamatta mitään. Sitä Martinkin korostaa.

Minna Martin on psykologi ja psykoterapeutti, jolla on laaja kokemus niin yksilö- kuin ryhmämuotoisesta psykofyysisestä työstä. Hänet on valittu vuoden psykologiksi 2015.

Kirjan keskeistä sanomaa on, että kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin ja jokainen tuntee syvällä sisimmässään kaipuuta siihen, että olisi joku, joka kuuntelisi ja hyväksyisi minut tällaisena, avuttomanakin. Rauha löytyy antamisesta ja saamisesta: tarvitsemme muita, mutta voimme, ja itse asiassa meidän pitää, opetella myös kantamaan vastuuta itsestämme ja tunteistamme.

Kirjassa on myös harjoituksia ja vinkkejä, joiden avulla voi vähän kerrallaan tavoitella tasapainotilaa.

Kun yksinkertaisen hengitysharjoituksen yhteydessä selitetään harjoituksen fysiologinen vaikutusmekanismi, homma ei enää tunnukaan metafyysiseltä hömpältä. Martin havainnollistaa myös, kuinka harjoittelu on tarpeen erityisesti tunteiden tasolla, sillä ihmisellä on taipumus palata sitkeästi vanhoihin toimintatapoihin yhä uudelleen. Hän ohjaa tekemään itselleen huoneentaulun omista oikeuksista, joita pitäisi myös oppia kunnioittamaan ja arvostamaan. Ja käskee vielä laittaa huoneentaulun seinälle niin, että muutkin sen näkevät, eikä sinne kaapinoven sisäpuolelle, minne sellaisen nyt ylipäätään voisi kuvitella laittavansa.

Minna Martin, Hengitys virtaa. Kohti kehon ja mielen tasapainoa. Kirjapaja 2016.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi