Siirry sisältöön

Ovela kettu – musiikin ja luonnon leikkiä

Säveltäjä Leoš Janáčekin musiikissa välittyy kuva luonnosta ja elämän kiertokulusta. Klaus Haapaniemi loi esitykselle sadunomaisen ilmeen.

Tiina Eloranta
Julkaistu 17.10.2017
Päivitetty 28.5.2018
Kuvassa Hanna Rantala, Pauliina Linnosaari, Jeni Packalen, Ritva-Liisa Korhonen Kuva: Heikki Tuuli

Kansallisoopperan lavalla tapahtuu. Kaakattava kanalauma ja kettu, säpinäähän siitä syntyy. Ja pyssyn pauketta, joka säikäyttää yleisönkin. Sitä ennen säveltäjä Leoš Janáčekin musiikki johdattaa katsojan metsään, jossa metsänvartija (Ville Rusanen) nappaa ketun (Hanna Rantala) ja vie sen kotiinsa lemmikiksi. Lieka kahlitsee kettuneidin, mutta lopulta se onnistuu pakenemaan. Mäyrän (Nicholas Söderlund) tavarat lentelevät. Se joutuu väistymään, kun kettu muuttaa sen pesäkoloon. Metsänvartija etsiskelee kettuaan, ikävöi.

Metsässä kettuneiti tapaa urosketun (Mari Palo). Ketut rakastuvat ja menevät naimisiin, saavat pentuja. Myös ihmisten maailmassa suunnitellaan häitä.

Metsänvartija laittaa metsästä kuolleena löytyneen jäniksen ketulle syötiksi. Ovela kettu ei haksahda ansaan mutta joutuu ammutuksi. Siitä tulee kettumuhvi.

Metsänvartija suree lemmikkikettunsa kuolemaa. Mies nukahtaa metsään ja eläimet kokoontuvat hänen ympärilleen. Unessa metsänvartija näkee ketunpoikasen ja ymmärtää olevansa itsekin osa luonnon kiertokulkua.

Leoš Janáček on perehtynyt eläinten ääniin, ja se kuuluu. Kokonaisuudessaan Ovela kettu on sadunomainen ooppera eläinten ja ihmisten tunteista. Lavalla nähdään kettujen ja mäyrän lisäksi koira, kukko, helmikana, heinäsirkka, sammakko, tikka, hyttynen, pöllö ja närhi. Lavastuksen ja puvustuksen on toteuttanut Mark Väisänen.

Kuten Janáček, myös Klaus Haapaniemi ammentaa vaikutteita luonnosta. Hän ammentaa vaikutteita myös suomalaisesta kansanperinteestä, fantasiasta ja dekoratiivisesta taiteesta. Nämä vaikutteet antavat oopperalle tunnistettavan ilmeen.

Ohjauksesta vastaavat Immo Karaman ja koreografiasta Fabian Poscan. Valaistuksella Immo Karaman ja Matti Leinonen täydentävät oopperan mystistä sadunomaisuutta.

Ovela kettu sai ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperassa 23.1.2015. Tänä syksynä se nähdään kahdeksassa esityksessä 14.10–9.11.2017.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset