Aikuinen tarvitsee rokotuksia
Lapsuuden rokotteet suojaavat tehostettuina myös aikuista. Lisäsuojasta saa monesti maksaa.
1. Suojaavatko lapsuuden rokotteet myös aikuista?
Lapsuudessa otetut rokotusohjelman rokotteet suojaavat aikuista jäykkäkouristusta ja kurkkumätää lukuun ottamatta. Niiltä suojaava tetanus-difteriarokote vaatii tehosteensa, jotka annetaan neljä ja 14–15-vuotiaalle. Jatkossa sen uusimisesta pitää huolehtia itse kymmenen vuoden välein.
Aikuisella tulisi olla joko sairastettujen tautien tai kahden MPR-rokoteannoksen antama suoja tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Aiemmin rokotusohjelmaan kuulunutta poliorokotetta suositellaan enää vain, jos matkustaa polioalueille.
Yleinen rokotusohjelma käynnistyi 1950-luvun lopulla. Sitä ennen syntyneiden naisten rokotuksissa voi olla puutteita. Vastaavan ikäiset miehet ovat saaneet perusrokotukset varusmiespalveluksessa.
2. Mitä jos ei muista rokotuksiaan?
On parempi ottaa rokote kahdesti kuin jättää ottamatta. Tiheästä pistosvälistä ei ole vaaraa, mutta pistoskohta voi turvota, punoittaa ja kipeytyä joksikin aikaa.
3. Kenen kannattaa ottaa influenssarokote?
Sitä suositellaan riskiryhmiin kuuluville, kuten yli 65-vuotiaille, sydän- ja verisuoni- tai keuhkosairauksia sairastaville henkilöille ja 6–35 kuukauden ikäisille lapsille läheisineen, joille se on ilmainen. Lasten ja läheisten rokottaminen suojaa myös muita, sillä rokotettu ei tartuta virusta.
Influenssarokotetta on saatavilla lokakuusta alkaen. Se kannattaa ottaa ajoissa. Siitä on apua epidemian saavuttuakin, sillä influenssavirus ei ehdi tartuttaa kaikkia samanaikaisesti.
Influenssavirus muuntuu jatkuvasti, joten edellinen rokote ei anna pitkäaikaista suojaa kiertäviä viruksia vastaan.
4. Lisääkö influenssarokote tavallista flunssaa?
Influenssarokote ei suojaa erilaisilta nuhakuumeen aiheuttajaviruksilta, muttei myöskään lisää flunssaa. Rokote saattaa saada ottajansa tarkkailemaan vointiaan aiempaa herkemmin ja havahtumaan siinä pieniinkin muutoksiin.
5. Milloin pneumokokkirokote on tarpeen?
Sitä suositellaan yli 65-vuotiaille ja nuoremmille, joiden perussairaus tai lääkitys lisää riskiä sairastua pneumokokin aiheuttamiin tauteihin, kuten keuhkokuumeeseen. Osassa kunnista se annetaan iäkkäille kunnan kustantamana.
6. Kuka hyötyy vyöruusurokotteesta?
Vesirokon aiheuttajavirus jää majailemaan rokon sairastaneen hermostoon, josta se osalla ikääntyessä aktivoituu ja aiheuttaa vyöruusun. Rokote on tarkoitettu yli 50-vuotiaille. Taudin todennäköisyys kasvaa iän myötä: yli 80-vuotiaista joka toinen saa vyöruusun.
7. Miksi osa rokotteista maksaa?
Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet ovat kansalaiselle ilmaisia, mutta esimerkiksi vyöruusurokote ja matkailijan tarvitsemat rokotukset eivät siihen kuulu. Osa rokotteista kuuluu siihen rajoitetusti, kuten puutiaisaivokuumeelta suojaava TBE-rokote. Se on ilmainen vain ahvenanmaalaisille.
Rokotteen tulo rokotusohjelmaan vie vuosia ja perustuu mm. selvityksiin siitä, kuinka suuri tautitaakka on kansanterveyden näkökulmasta ja kuinka hyvin ja millaisin kustannuksin rokote torjuisi sitä. Valtionvarainministeriö päättää rahoituksesta ja Sosiaali- ja terveysministeriö rokotteiden hankinnasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL toimii asiantuntija-apuna.
Vastajana LT, ylilääkäri Hanna Nohynek, Rokotusohjelmayksikkö, THL