Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Alina Kujansivun sydämellä on kaupunki, jossa tapahtuu

Alina Kujansivun sydämellä on kaupunki, jossa tapahtuu

Viestintäjohtaja Alina Kujansivun sydän sykkii Lappeenrannan kaupungille.

Anna-Maija Järvi-Herlevi
Julkaistu 28.5.2015
Päivitetty 10.9.2018
Linnoitus ja kaupunginlahti Lappeenrannassa. Kuva Raimo Suomela

– Lappeenrannan Balettigaala on yksi kaupungin bränditapahtumista. Se on tuonut kaupunkiin kansainvälisen tason huipputanssijoita, joita ei välttämättä Suomessa ole mahdollista nähdä missään muualla, sanoo Lappeenrannan II kaupunginsihteeri ja viestintäjohtaja Alina Kujansivu.

– Se on ainutlaatuisuudellaan avannut monille tanssin maailman aivan uudella tavalla ja sopii kaupunkiimme erinomaisesti, koska meillä on pitkät perinteet baletin ja tanssin opetuksessa.

Kujansivu työskentelee historiallisessa varuskuntakaupungissa, jonka tunnelmaa värittää museoistaan tunnettu Linnoitus.

– Kulttuurilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvointiin, ja sitä kautta hyvillä kulttuuripalveluilla on suuri vaikutus kaupungin houkuttelevuuteen, hän uskoo. – Ihmisten valitessa asuinpaikkaansa he kiinnittävät muiden asioiden ohella paljon huomiota myös siihen, millaiset kulttuuripalvelut ja esim. miten tapahtumarikas kaupunki on.

Kujansivu tietää, että kulttuuri voi tuoda kaupungille ja kaupunkilaisille muutakin kuin henkistä rikkautta:

– Kulttuurikohteet ja tapahtumat houkuttelevat matkailijoita ja vierailijoita, jotka puolestaan tuovat taloudellista hyötyä kaupungille joko suoraan tai välillisesti. Tapahtumien kautta kaupunki saa myös näkyvyyttä ja saattaa tulla jopa tunnetuksi. Sen vuoksi onkin tärkeää, että kaupungissa on sekä pysyviä kulttuurikohteita, jatkuvaa tapahtumatoimintaa että yksittäisiä suuremman näkyvyyden saavuttavia tapahtumia. On tärkeää, että kaupungissa tapahtuu!

Kujansivu pitää Lappeenrannan kulttuurivahvuuksina hyvää kaupunginteatteria, kaupunginorkesteria sekä museoita.

– Lisäksi meillä on aktiivista tapahtumatoimintaa sekä kaupungin että muiden toimijoiden järjestämänä. Vahvuutena pidän myös meidän kulttuurikentän hyvää yhteistyötä.

Kujansivu soisi Lappeenrannan näyttäytyvän monipuolisena kulttuurikaupunkina, joka tarjoaa paitsi valtakunnallista näkyvyyttä saavuttavaa myös pienimuotoisempaa paikallistason tarjontaa: – Toivoisin, että kaupungistamme löytyisi kulttuuria ajatuksella ”jokaiselle jotakin kaikkina vuodenaikoina”, hän summaa.

Entä millä tavoin ihan tavalliset kaupunkilaiset voivat itse vaikuttaa siihen, että kaupunkiin syntyy tai kehitetään kulttuuritapahtumia; onko kaupunkien johto kuulolla, jos tavallinen ihminen ottaa yhteyttä ja tarjoaa ideaa?

– Kehitämme parhaillamme meidän tapahtumapalveluja. Kaupungin tavoitteena on luoda hyvät edellytykset järjestää tapahtumia; ei niinkään itse toimia tapahtumien pääjärjestäjänä, vaan paremminkin yhteistyökumppanina. Eli kyllä kaupunki on kuulolla, mutta toki täytyy muistaa, että kaupungin taloudelliset resurssit tapahtumien tukemiseen ovat nykyisin hyvin rajalliset.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi