Jääkiekko ja viehtymys viihteelliseen elämään

Kun sain käteeni Aki Linnanahteen kirjoittaman Jeren, olin hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Olin lukenut etukäteen useita somepäivityksiä kirjasta ja kirjan sanomasta: kuinka sitä oli käsitelty ja käsitetty.

Ajattelin kuitenkin lukea kirjan siten, että jätin lukemani kommentit taka-alalle. Olen seurannut jääkiekkoa vuosikymmeniä ja ”vanhassa hattuhallissa” toiminut järjestysmiehenä 11 kautta. Tuona aikana olen nähnyt pelejä ja pelaajia, myös Jere Karalahtea. Jerehän oli ”väärän jengin” mies, koska aloitti uransa HIFK:n paidassa. Itse olen vannoutunut Jokeri-mies.

Kirjassa Aki käsittelee paljon Tapulikaupungin jengiä ja heidän edesottamuksiaan. Tietysti se kuuluu kiinteästi Jeren elämään ja on vaikuttanut siihen, mitä Jere oli ja on. Olisin odottanut enemmän tarinaa peleistä ja kiekkoilijan elämästä.

Kirja sopii aikuisen luettavaksi. Kenellekään junnukiekkoilijalle en voi kirjaa suositella, sen verran voimakkaasti ”kehuttiin” alkoholin käyttöä sekä myöhemmin huumeiden käyttöä.

En voi ymmärtää HIFK:n, liigan enkä Jääkiekkoliiton keulahahmojen hyväksyntää Jeren edesottamuksista. On käsittämätöntä, että pelaaja voi tehdä periaatteessa mitä vaan, kunhan pelit kulkevat. Jere pelasi myös Jokereissa ja ihan hyvin pelasikin. Silloin Jeren haima taisi olla jo niin loppu, että alkoholia hän ei enää käyttänyt.

Teksti itsessään oli helppoa luettavaa. Akilla on selkeä tapa kirjoittaa. Kuitenkin kirjasta jää päällimmäisenä mieleen alkoholin, huumeiden ja yleisen häiriköinnin hyväksyminen. Kirjassa näkyy myös Jeren tyyli, kun rahaa on, sitä myös käytetään. Sitä vaan jään miettimään, kuinka hyvä Jere olisi ollut, mikäli olisi jättänyt edes puolet tempauksistaan pois.

Lukijalle kirja tarjoaa Jeren tarinan lisäksi käsitystä lajin raadollisuudesta: ensin kaikki tuomitsee ja kohta kaikki asiat hyväksytään, kunhan peli kulkee ja tulosta syntyy.

Aki Linnanahde: Jere. WSOY 2017. 335 sivua

Teksti: Masi Jukonen