Hyppää sisältöön

Kävely tuo kaupungin puistot ja historian lähelle

Luonto virkistää, mutta myös kaupungista löytyy katsottavaa. Kävellen puistot ja nähtävyydet tarjoavat aisteille virikkeitä, samalla kertyy askeleita.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 4.6.2021
Vanha kirkkopuisto on Helsingin keskustan suosituimpia oleskelupuistoja. Siellä voi kävelyn lomassa istahtaa ja nauttia vanhojen puiden varjosta. Kuva: Helsingin kaupunki

Kesällä Helsinki herää eloon, kun puistojen kukkaistutukset tarjoavat väriloistoa ja ihmiset nauttivat kaupunkinähtävyyksistä. Toiset kerääntyvät torikahveille ja toiset kävelevät pitkin rantareittejä. Kävely onkin suosittu tapa tutustua kaupunkiin.

Helsingin historiallinen ja kaupallinen keskusta on melko pienellä alueella, johon tutustuu parhaiten nimenomaan kävellen, vakuuttaa kaupunkiopas Heidi Tetri.

– Monelle klassinen Helsinki-kävely alkaa esimerkiksi Senaatintorilta, jossa voi käydä Helsingin tuomiokirkossa, siitä Sofian-museokadun kautta Kauppatorille ja sieltä Esplanadin puiston ja Pohjois-Esplanadin kautta Keskuskadulle. Siihen saa sisällytettyä maamme historiaa, kansan eloa, herkkuja, muotia ja muotoilua.

Heidin mielestä kävellessä voi helposti pysähtyä, kun jotain mielenkiintoista osuu kohdalle. Vaikkapa jäätelökioski tai kahvila – tai puistonpenkki ohikulkijoiden bongailua varten. Kävellessä kuulee myös äänet: lokkien kirkuna on kevään ja alkukesän merkki, Espan alueen monet kielet varsinkin elokuussa, kun on Manner-Euroopan lomakuukausi. Korona tosin rajoittaa vielä kansainvälisten matkailijoiden saapumista, mutta sitten kun kansainväliset matkailijat ovat täällä taas, kielten moninaisuus kuuluu.

Myös hajuaistille riittää töistä, sillä meren rannoilla tuulee aina vähän ja tuoksut ovat erilaiset kuin sisämaassa.

Heidi itse on paljasjalkainen, kaksikielinen helsinkiläinen, joka on asunut myös maamme rajojen ulkopuolella. Ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen hän sanoo arvostavansa sitä, mitä Helsinki tarjoaa: puhtautta, luontoa käden ulottuvilla, hyvä paikallisliikenne ja keskustassa hyvät mahdollisuudet kävellä tai pyöräillä.

Helsinkiä ristiin rastiin

Merelliseen Helsinkiin voi tutustua Kauppatorilta alkaen tai vaikkapa aloittaen Töölönlahdelta. Eteläisen Helsingin rantapromenadi on myös helsinkiläisten suosikkireitti varsinkin sunnuntaisin. Merkittyä rantareittiä #rantareitti on keskustassa jopa 15 kilometriä, ja siihen saa mahdutettua halutessaan Katajanokalla olevat jäänmurtajat kuin myös Vironniemen länsipuolella olevan Sibelius-monumentin.

Heidi suosittelee myös Suomenlinnaa, joka on lyhyen lauttamatkan päässä.

– Suomenlinnan linnoitusrakennelmat ja saariston luonto yhdistettynä kaupunginosan omaan elämään on elämys, vuoden ympäri.

Myös Mustikkamaa ja siellä sijaitseva Korkeasaari ovat mitä mainioimmat kohteet, jos haluaa yhdistää luonnon ja kävelyn.

Heidin omat suosikkipaikat Helsingissä ovat aukiot ja puistot, joissa järjestetään tapahtumia, kuten torikahvit Kauppatorilla tai Hakaniemen torilla sekä Espan puisto ja Senaatintorin Aleksanterinkadun puoleinen vilinä. Tai uudempaa Helsinkiä: Kansalaistori ja Helsingin keskustatori Oodi ja Musiikkitalo.

Ja 12.6. alkaen Kasarmitorilla aukeaa Helsingin Kesäterassi, Heidi muistuttaa.

 

Miten oppaan matkaan pääsee mukaan?

Jos kaupungin nähtävyyksistä haluaa saada enemmän irti, oppaan matkassa kuulee samalla mitä näkee. Sateen sattuessa opas löytää monta reittiä talojen läpi tai alta, Heidi Tetri kertoo.

Helsinkiä esittelevät oppaat löydät helsinkiguides.fi-sivulta.

Lue myös:

Resilienssi nousi yhdeksi vuoden 2020 trendisanaksi. Poikkeusvuoden kuluessa korostui yksilöiden ja perheiden resilienssin tärkeys. Millaisia ovat resilienssin eri ulottuvuudet ja miten ne toteutuvat sinun ja perheesi arjessa? Resilienssi arjen voimavarana -juttu.

Kysyimme lukijoilta, tuntevatko he olonsa yksinäiseksi ja mitä he tekevät välttääkseen yksinäisyyden tunnetta. Osalle yksinäisyys oli jo valmiiksi tuttua, osalle kotona olo lisää masennusta. Asiantuntijana Marko Elovainio Helsingin yliopistosta. Yksinäisyys tarjoaa mielenrauhaa mutta myös masentaa -juttu

Kävely auttoi Kari Kuuselaa kuntoutumaan. Lue juttu Urheilu pitää kunnossa sepelvaltimotaudista huolimatta

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset