Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Suurmusikaali toi Jakob Höglundin takaisin Suomeen

Suurmusikaali toi Jakob Höglundin takaisin Suomeen

Jakob Höglund ehti kiertää monen monta teatteria Pohjoismaissa ennen kuin musikaali Niin kuin taivaassa toi hänet Helsinkiin.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 24.5.2021
Jakob Höglund Niin kuin taivaassa -musikaalin harjoituksissa. Kuva Henriikka Koskenniemi

Ohjaaja-koreografi Jakob Höglund pohti pitkään, lähteekö hän Tukholmassa ylistäviä arvosteluja saaneen musikaalin näytökseen. Liput hän oli maksanut jo aiemmin.

Vielä vuonna 2018 Jakob teki töitä ilman vakituista työsuhdetta. Niin hän oli tehnyt viimeiset kymmenen vuotta. Jakob huomasi vuosien mittaan, että matkustelu ympäri Pohjoismaita rasitti häntä. Aiemmin vaivanneet sydämen rytmihäiriöt olivat pysyneet hallinnassa, mutta tuohon aikaan ne alkoivat taas. Lisäksi Jakob loukkasi selkänsä.

Tuohon aikaan Jakob mietti tosissaan, jatkaako hän työtehtävien perässä kulkemista.

Aikansa pohdittuaan hän lähti katsomaan Niin kuin taivaassa -musikaalia.

– Esitys oli ollut valtavan suosittu Tukholmassa ja päätin, että menen näytökseen vaikken voinutkaan istua.

Esitys kosketti Jakobia monella tavalla. Hän itse on kotoisin pienestä Pietarsaaren kaupungista. Viulunsoiton lisäksi hän lauloi kirkkokuorossa, kuten musikaalissakin tehdään. Jakob samaistui myös lapsuuden kotiseudulle palaavaan kapellimestariin.

Musikaalin keskushahmo on Daniel Daréus. Hän on maailmalla tunnettu kapellimestari, joka on tehnyt liikaa töitä ja saanut lopulta sydänkohtauksen. Daréus saa kuulla, että ellei hän lopeta kiireistä työtahtiaan, hän tulee kuolemaan. Silloin päähenkilö päättää muuttaa takaisin pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään ja kohdata menneisyytensä. Pian paluun jälkeen hän löytää itsensä johtamasta monenkirjavaa kirkkokuoroa. Samalla hän kohtaa rakkauden ihan uudella tavalla, Jakob kuvailee musikaalin tapahtumia.

– Juuri tämä oli koskettavaa ja minusta tuntui, että tämä musikaali minun pitäisi saada ohjata Suomessa.

Esityksen jälkeen Jakob Höglund tapasi tutun ohjaajan, joka kysyi, ohjaako Jakob musikaalin Suomessa. Parin päivän kuluttua selvisi, että tehtävää oli ajateltu Helsingin Kaupunginteatterissa juuri Jakobille.

Jakob oli jo aiemmin ohjannut Lilla Teaternissa ja Helsingin Kaupunginteatterin johtaja tiesi, minkälaisia musikaaleja Jakob oli ohjannut.

Jakob valittiin ohjaamaan musikaali Niin kuin taivaassa. Lisäksi marraskuussa 2019 hän aloitti Lilla Teaternin taiteellisena johtajana, ja hänestä tuli virallisesti kaupunginteatterin työntekijä.

– Tunnen, että tämä esitys oli se, joka toi minut takaisin Suomeen. Se muutti myös ajatuksiani siitä, miten haluan tehdä töitä.

Haastatteluaamuna Jakob nauttii rauhassa kahvia kalliolaisessa asunnossaan. Kiirettä ei ole, sillä Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijät viettävät harjoitusvapaata päivää. Niin he tekevät kerran kuussa.

Musikaalin harjoitteluaika on ollut haastavaa, Jokob myöntää. Kun harjoitukset alkoivat, ensi-iltapäivä oli vielä koronarajoitusten takia avoin. Lisäksi koronan toinen aalto oli pahimmillaan. Vain pieni ryhmä harjoitteli samaan aikaan.

– Oli kuitenkin ihana tunne, kun sain olla ihmisten kanssa ja harjoitella, Jakob sanoo.

Hän on tyytyväinen, kun saa nyt olla pidempään samassa teatterissa ja oppii tuntemaan työntekijät. Niin tulee aina parempi lopputulos, hän perustelee.

Niin kuin taivaissa -musikaalissa välittyy se, miten ihmiset välittävät toisistaan, Jakob kuvailee esityksen perusideaa.

– Miten asiat muuttuvat tässä esityksessä, on se hieno asia. Me tarvitsemme lämminhenkisisä tarinoita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Tarinoita, jotka antavat toivoa.

 

Niin kuin taivaassa

Niin kuin taivaassa -musikaali saa ensi-iltansa 26.8.2021 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa korostavan musikaalin päärooleissa nähdään Once-musikaalin tähti Tuukka Leppänen ja ensimmäisessä isossa musikaaliroolissaan Helsingin Kaupunginteatterissa näyttelevä, palkittu näyttelijä ja laulaja Oona Airola. Musiikista vastaa Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe.

 

Lue myös:

Elokuvaohjaaja Joonas Berghäll: Punkin purema vei terveyden vuosiksi

Ulla Sainio: Rakkaudesta kuviin ja tarinoihin

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi