Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Kirjat / Kesäkirja lohduttaa luopujaa

Kesäkirja lohduttaa luopujaa

​Tove Janssonin Kesäkirja kertoo kolmen sukupolven perheestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophiasta, hänen isästään ja isoäidistään. Ennen muuta se on kertomus vanhan naisen ja pienen tytön ystävyydestä, jotka elävät saarella lähellä toisiaan.

Tuula Vuolle-Selki
Julkaistu 4.8.2017
Päivitetty 28.5.2018

Merellinen ympäristö on vaativa. Luonto määrittelee ihmiset. Heillä on unelma kesästä, joka tunnetaan vain täällä Pohjolassa. Unelmia on vaikea vangita, kun hetket kiitävät ohi.

Tove Janssonin Kesäkirja ilmestyi ensimmäisen kerran ruotsiksi 1972. Tove Janssonin suuresti rakastama äiti, Signe Hammarsten-Jansson, kuoli vuonna 1970. Surutyö näkyy suoraan ja vahvana Tove Janssonin Kesäkirjassa, joka on kuvaus äidin viimeisestä kesästä. Äidin kuolema vaikutti myös Janssonin suureen ratkaisuun lopettaa muumikirjojen kirjoittaminen 1970-luvun alussa.

Tove Jansson kuvaa raihnautensa kanssa kipuilevaa vanhusta, joka valmistautuu kuolemaan. Saaresta, mökistä ja kesästä on vaikea luopua. Lisäksi on huoli Sophiesta ja tämän isästä. Kaikki kolme asuvat keskenään, lähellä toisiaan, mutta omissa maailmoissaan. Vaimonsa menettänyt mies pakenee työhön, äiditön Sophia hakeutuu isoäitinsä luo, joka taas kaipaa yksinäisyyttä ja muistojen tuomaa lohdutusta.

Kesäkirja on novellimainen kertomus kesästä. Sophia muistaa, miten jo huhtikuussa oli tultu saareen ja että hänellä oli oma sänky, koska hänen äitinsä oli kuollut. Kesä kuitenkin tulee ja sen mukana muistot saarelle eksyvästä kissasta, luolasta, juhannuksesta sekä telttaretkestä nuorena partiojohtajana toimineen isoäidin kanssa. Kesän päättää elokuinen hirmumyrsky, Sophian myrsky, joka yllättää vesillä ja saarissa olijat kesken kauniin sään. Syksyllä saari palautui alkuperäiseen asuunsa ja valmistautui talveen.

Tove Janssonin Kesäkirja on surullisen kaunis kirja luopumisesta ja lohduttava kirja myös läheisensä menettäneelle.

Isoäiti, oli aina pitänyt elokuun suuresta muutoksesta, eniten ehkä sen muuttumattoman kulun tähden, siksi että kaikki sai oman paikkansa eikä voinut muussa paikassa olla.

 

Tove Jansson, Kesäkirja. WSOY 2014.

Tove Janssonista (1914–2001) Kansallisbiografiassa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi