Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Kesän kalavedet mielessä

Kesän kalavedet mielessä

– Oli se järkytys, kertoo Esko Kääriä (73) tautikohtauksesta, joka iski kesämökillä Virroilla viime vuoden heinäkuussa.

Soili Soisalo, Ulla-Maija Hänninen
Julkaistu 26.5.2015
Päivitetty 11.9.2018
Kuva: Tiina Eloranta

Liikuntaa harrastava Esko Kääriä on aina ollut perusterve, niinpä sepelvaltimotauti tuli yllätyksenä. Kuntoutuminen on edennyt kuitenkin hyvin pallolaajennuksen jälkeen. Sydänyhdistyksen kurssilla Esko sai myös ruokavalio-ohjeita, joita hän on toteuttanut tunnollisesti.

– Yhden nakin olen syönyt, mutta sopivia makkaroita ja leikkeleitä on todella vaikea löytää kaupasta, Esko selittää. Hän on tutkinut huolellisesti tuoteselosteita ja kokeillut Sydänmerkki-tuotteita, ja nyt koriin päätyy kaupassa vähäsuolaista kalkkunaleikettä ja sydänystävällistä juustoa. Runsasrasvaiset, paksut jogurtit jäävät hyllyyn ja tilalle Esko poimii vähärasvaista. Kalaa hän ostaa mieluiten kaupan kalapäivänä, niin saa tuoretta. Silakat paistetaan uunissa, ja lohesta tehdään perinteistä kalakeittoa. Esko on tarkka kalan laadusta. Kesämökillä hän kalastaa itse, ja silloin aamulla nostettu kuha on lounaalla jo pöydässä.

Kääriän perheessä kaupassakäynti kuuluu Eskolle ja ruuanvalmistus hänen vaimolleen Sonjalle. Aamulla syödään puuroa marjojen kera. Päivän pääateria on lämmin kotiruokalounas, jonka jälkeen otetaan pienet nokoset. Kahvipullan Esko on vaihtanut täysjyväkorppuihin, joiden kanssa kahvi maistuu hyvältä. Iltapalaksi Esko ottaa esimerkiksi jogurttia ja mustikoita.

Kesäaikaan Esko syö mielellään raikkaita kotimaisia tomaatteja, kurkkua ja salaattia. Talvella hän ei välitä tuontivihanneksista vaan ostaa juureksia ja käteviä pakastevihannessekoituksia, joista vokkisekoitus on noussut suosikiksi.

Esko Kääriä työskenteli 40 vuotta kello­seppänä Helsingissä. Aktiivinen eläkeläinen ei aio vielä heittäytyä keinutuoliin. Lastenlasten harrastuksen innoittamana hän alkoi pelata lentopalloa ja pelaa nykyään kaksi kertaa viikossa. Usein hän käy myös seuraamassa tyttärentyttären pelejä. Lenkkeilykin on kuulunut aina hänen elämäänsä, aikoinaan juosten, nykyään kävellen. Sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen hän varmisti lääkäriltä, voiko liikuntaa edelleen harrastaa. Lääkäri kehotti kuuntelemaan sydäntä, ja Esko on noudattanut ohjetta. Vähitellen hän on lisännyt tahtia ja pidentänyt lenkkiä, joka kiertää kotinurkilta Etelä-Haagasta Huopalahden ympäri. Tärkeä harrastus on myös mieskuorolaulu, joka tarjosi hyvää terapiaa sairastumisen jälkeen.

Tällä hetkellä Esko odottaa innokkaana kesämökkikautta ja kalaan pääsyä.

– Klapeja täytyy kyllä nyt hakata vähän hillitymmin.

Vähemmän suolaa

  • kun itse valmistaa ruokaa ja leipoo leipää, saa myös itse päättää suolan määrän
  • kannattaa maustaa ruokaa reippaasti yrteillä, sitruunalla, viini­etikalla, hunajalla, currylla, inkiväärillä tai pippureilla, niin suolaa tarvitaan vähemmän
  • juurekset, vihannekset ja hedelmät tuovat keitto- ja pataruokiin runsaasti makua ja suolan tarve vähenee
  • leivistä, juustoista, leikkeleistä, makkaroista ja valmisruuista ­kannattaa valita kaupassa sydänmerkkituotteet
  • suola-alkuisissa elintarvikkeissa, kuten suolakurkuissa, on paljon suolaa, niitä on paras maistella varovasti
  • maustekastikkeista, maustesekoituksista ja liemikuutioista on ­hyvä käyttää vähäsuolaisia ­vaihtoehtoja

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi