Kimalaiset – luonnon tehopölyttäjät
Kimalaiset ovat tärkeitä pölyttäjiä, jotka turvaavat marja- ja hedelmäsatoa. Suomen kimalaiset -kirja tarjoaa uutta tietoa sympaattisista mesipistiäisistä.
Eteläsuomalaisessa pajukossa pörisee maalis–huhtikuun vaihteessa. Talvehtineet kimalaiskuningattaret ovat kömpineet talvehtimiskoloistaan, joissa ne ovat horrostaneet 8-9 kuukautta.
– Kimalaiset ovat yhteiskuntahyönteisiä, joissa vain kuningattaret talvehtivat. Kuningatar köllöttelee talviajat pesäkolossaan eli ottaa puolen vuoden torkut, biologi ja tietokirjailija Seppo Parkkinen kertoo.
Herättyään kuningattaret hakeutuvat pajukoihin ja imevät mettä pajujen kukista. Kimalaiset keräävät myös lämpöä auringonvalosta. Kuningattaret tarvitsevat energiaa, sillä niillä on edessä pesäpaikan valinta. Uusi kimalaissukupolvi on saamassa alkunsa.
Toivottavasti kimalaisten pesintä onnistuu, sillä kimalaiset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Ilman kimalaisia mustikka- ja puolukkasato jäisi vaatimattomaksi. Puutarhoissa ahkeroivat kimalaiset turvaavat myös hyvää marja- ja hedelmäsatoa.
Kimalaiset on kiehtova eläinryhmä, jonka tarkkailun voi aloittaa Seppo Parkkisen, Juho Paukkusen ja Ilkka Teräksen oppaan Suomen kimalaiset avulla. Kirja tutustuttaa lukijan kimalaisten elämään käymällä läpi kimalaisen vuoden keväästä talveen. Kirja selvittää pölyttämisen ja kimalaisyhteisöjen elämän lisäksi kimalaisten vuorokausirytmiä, elinympäristöä ja ravintoa. Kirjoittajat käsittelevät myös kimalaisten levinneisyyttä ja uhanalaisuutta.
Kustakin 37 kimalaislajista on omat lajiesittelyt selkeine kuvineen ja valokuvineen. Kunkin lajin levinneisyys, elinympäristöt, tunnusmerkit ja pesinnän asiantuntijat esittelevät siten, että harrastelijakin innostuu. Kuten biologit kirjassa kertovat, kimalaisia voi pitää hyvin suomalaisena lajina: Euroopan lajeista noin puolet elää Suomessa.
Seppo Parkkinen on biologi, tietokirjailija, luontokuvaaja ja -toimittaja, joka on tehnyt hyönteisten maailmaa tunnetuksi lukuisissa lehtiartikkeleissa ja luonto-oppaissa.
Juho Paukkunen on erityisesti myrkkypistiäisten tunnistamiseen ja elintapoihin perehtynyt biologi. Hän työskentelee museomestarina Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.
Ilkka Teräs on eläintieteen dosentti, jonka väitöskirja käsitteli Etelä-Suomen kimalaisten kukkakäyntejä. Hän on pitänyt pölytysbiologian luentoja ja opettanut mesi- ja myrkkypistiäiskursseilla.