Kun vanhempi sairastuu

Miten kertoa lapselle, että vanhempi on sairastunut vakavasti?

Ennen muuta lapselle on oltava rehellinen: ”Äiti on sairaana. Tämä ei ole sama juttu kuin että äidillä olisi flunssaa, vaan tämä kestää pidempään. Äiti saa sairauteensa hoitoa ja joutuu syömään pillereitä joka aamu. Välillä äiti käy lääkärissä”. Tai: ”Äiti tai isä voi olla välillä väsynyt ja joutuu lepäilemään sängyssä. Välillä meitä vanhempia voi itkettää ja huolestuttaa. Mutta se liittyy siihen, että on tällainen tilanne.”

Miten lasta voi tukea sairauden keskellä?

Jos lapselle on kerrottu sairaudesta rehellisesti, lapsella on jatkossa myös tilaa kysyä. Lasta varmasti pelottaa. On hyvä sanoa lapselle, että ”Kuule, huomaan, että mietit asiaa. Jutellaanko?” Lapsi kaipaa ennen muuta turvaa ja huomiota – aina ei kuitenkaan tarvitse keskustella juurta jaksain ja syvällisesti.

Sen sijaan kannattaa mieluummin luoda varovasti tilaa puhumiselle. Esimerkiksi hetket ennen nukkumaanmenoa ovat hyviä. Yhteisten ilta-askareiden lomassa sairauden voi ottaa rauhallisesti puheeksi ja kysyä, mitä lapsi vanhemman sairastumisesta nyt ajattelee.

Miten käsitellä lapsen kanssa sairastumiseen liittyviä hätätilanteita?

Parasta olisi, että vanhemmilla olisi joku aikuiskontakti, jolle jakaa vastuu lapsesta, jos hätätilanne tulee. Vielä tärkeämpää se on yksinhuoltajalle.

Jos ambulanssi tulee noutamaan sairastuneen, lapsi on luonnollisesti hädissään. Tärkeintä on silloin turvan antaminen ja rutiineista kiinni pitäminen. Toisin sanoen huolehditaan siitä, että iltapala syödään ajallaan tai nukkumaanmenoajasta ei tingitä.

Lapselle pitää kertoa, mitä on tapahtunut ja että äiti tai isä on nyt sairaalassa ja saa siellä hoitoa. Sitten mietitään, voiko äidille tai isälle soittaa, milloin häntä voidaan mennä katsomaan ja vietäisiinkö hänelle tuliaisiksi vaikkapa piirustus.

Kuinka auttaa lasta tämän hädässä ja pelossa?

Hätä ja menettämisen pelko ovat normaaleja tunteita lapselle silloin, kun vanhempi on sairastunut vakavasti. Tunteita ei saa siivota maton alle. Sano lapselle, että ”On ihan ok, että sellaisia oloja tulee. Ja kun olet huolissasi ja peloissasi, kerro minulle niistä, jooko?”

Joskus lapsi voi mennä lukkoon. Lapsi ei esimerkiksi syö kunnolla, kaverit eivät kiinnosta tai hän pakenee pelimaailmaan. Silloin on hyvä kääntyä ulkopuolisen avun, kuten perheneuvolan puoleen. Vieraalle aikuiselle lapsen voi olla helpompi puhua.

Miten niinkin isoja asioita kuin hätää, surua ja pelkoa voi sanoittaa?

Kerro ensinnäkin lapselle, että vanhemman sairastuminen on tilanne, jossa suru, pelko ja hätä heräävät ja nuo tunteet ovat aivan normaaleja. Lapselta voi myös kysyä, että ”Osaatko sanoa, miltä sinusta tuntuu?” Lasta ei kuitenkaan pidä pakottaa puhumaan. Lapsella ja myös nuorella voi olla hyvin vähän sanoja surulle ja pelolle.

Sen sijaan turvallisuuden luominen on tärkeää: ”Me olemme tässä yhdessä, perheenä. Minuakin pelottaa, mutta minä tiedän että saan sairauteeni apua. Siitä ei sinun tarvitse olla huolissasi.”

Sanat auttavat, mutta tunteita voi esimerkiksi piirtää. Jos lapsi piirtää vaikkapa ambulanssin, kuvasta kannattaa jutella: ”Tältäkö se ambulanssi näytti, kun se haki isin? Pelottiko sua?”

Lasta auttaa, jos tämä huomaa, että hätääntyneitä vanhempia auttavat muut aikuiset. Siksi lapset on hyvä ottaa mukaan aikuisten yhteisiin tapaamisiin, joissa puhutaan sairaudesta.

Miten toimia murkkuikäisen kanssa?

Murrosikäisten tukeminen on hankalampaa kuin leikki-ikäisen, joiden kohdalla perusarjen ja turvallisten rutiinien varmistaminen auttaa pitkälle. Varhaisnuori tai teini-ikäinen ymmärtää niin paljon enemmän ja tuntee hyvin voimakkaasti.

Nuorta auttaa, jos hänen lähellään on selkeä auktoriteetti. Yleensä sellainen on toinen vanhempi tai perhearkea pyörittämään saapunut isovanhempi. Auktoriteetti sanoo, milloin lähdetään katsomaan vanhempaa sairaalaan tai antaa nuorelle tämän kaipaamia vastuutehtäviä. Nuori haluaa olla hyödyksi perheen kriisissä. Häntä helpottaa, jos hän saa vaikkapa ladata sairaalaan joutuneelle vanhemmalleen tämän lempimusiikkia.

Nuorta voi olla vaikea houkutella avaamaan tunteitaan, sillä moni nuori mieluummin sulkee suunsa. Siksi tärkeää on yhteisen ajan luominen: lähdetään leffaan, mennään pitsalle ja koetetaan siinä lomassa puhua vaikeista asioista.

Asiantuntijana psykologi ja psykoterapeutti Saara Salo Pilke-klinikalta.