Liikunta pitää sairaudet aisoissa

Pilates-tunti on meneillään Helsingin kaupungin järjestämällä lähiöliikuntatunnilla. 75-vuotias Sirkka Koponen on yksi kahdestakymmenestä jumppaajasta.

Koponen harrastaa monenlaista liikuntaa. Viikoittaiseen ohjelmaan sisältyy neljä ohjattua tuntia, pilateksen lisäksi joogaa, vesijumppaa sekä voimistelua. Näiden lisäksi Koponen tekee sauvakävelylenkkejä miehensä kanssa, tai itse asiassa Sirkka sauvoo ja Urpo vain kävelee.

Kymmenisen vuotta sitten Sirkka Koponen huomasi alkavansa hengästyä pienissäkin ponnistuksissa. Kun muita oireita ei ilmennyt, hän oletti hengästyksen olevan normaalia ikääntymisilmiötä.

– Työelämän aikana en tietenkään käynyt missään terveystarkastuksissa enkä sydänkokeissa, mutta kun hengästys alkoi eläkkeelle siirryttyäni lisääntyä, hakeuduin terveyskeskukseen.

Koposella todettiin korkeahko verenpaine, sydämen vajaatoiminta sekä sepelvaltimotauti. Sepelvaltimoahtaumat havaittiin tietokonekuvauksessa.

Sydänvaivat hoituvat lääkkeillä, mutta jos valtimoiden ahtaumat lisääntyvät, ratkaisuna lienee sydämen tahdistimen asennus.

– Ai niin, oli minulla myös rintasyöpä, mutta olin niin onnekas, että säästävä leikkaus riitti.

– Syöpä ei stressannut erityisemmin. Sitä olen jälkeenpäin pohtinut, etten ollut töistäkään pois syövän takia kuin viikon. En kokenut itseäni sairaaksi ja töissä syöpä unohtui.

– Työpäivän jälkeen Sirkka kävi sytostaatti- ja sädehoidoissa, tai jos hoidot olivat aamulla, hän meni heti hoitojen jälkeen töihin.

– En ole koskaan pelännyt sairauksiani. So what, en tunne edelleenkään itseäni sairaaksi. Hidastan vain tahtia silloin kun hengästyn, haastateltava hymyilee.

Polvissa ja lonkissa on myös todettu kulumia, mutta säännöllinen liikunta voitelee niveliä ja vahvistaa luita ja lihaksia.

– Vältän vain sellaisia liikkeitä, jotka aiheuttavat kipuja. Lepokipuja minulla ei ole.

– Painoa pitäisi tietysti alentaa, mutta hieman huonosti olen asiaa hoitanut. Mieheni on lujaluontoisempi. Minä sorrun aina välillä herkkuihin, Sirkka nauraa.

Ruokavalio keveämmäksi

Kun Urpo Koposella havaittiin diabetes­, muuttui perheen ruokavalio keveämmäksi, vihannesten, kasvisten ja kalan syönti lisääntyi ja sokerin, kovien rasvojen sekä liian suolan käyttö väheni.

– Puolisoni laihdutti liikunnalla ja ruokavalion muutoksilla pysyvästi parikymmentä kiloa ja on saanut verenpaineensa sekä sokeriarvonsa alenemaan.

Sirkka kuului vuosia viiden naisen ”akkatokkaan”, joka teki rankkoja, joskus jopa 12 vuorokautta kestäviä Lapinvaelluksia. Rakkaat vaellukset piti jättää sydänvaivojen takia, mutta ystävykset tapaavat toisiaan muissa merkeissä.

– Sitä vähän harmittelen, että ne pitkät vaellukset ovat taaksejäänyttä elämää. Oli niin vapauttava tunne, kun tehtiin niitä vaativia vaelluksia, kahlattiin purojen yli ja lopuksi saavuttiin autuaana autiotuville.

– Vaellukset ovat taakse jäänyttä elämää, se tosiasia on vain hyväksyttävä. Lappiin pitää vieläkin päästä joka kesä toteamaan, että aurinko ei laske.

– Yksi unelma minulla on, että olisin erakkona Utsjoella. Joskus tuntuu, että ihmisiä on ympärillä liikaa. Toisaalta ymmärrän, että jos vetäytyisin yksinäisyyteen, sinne saisin jäädä punkan pohjalle. Sieltä ei kukaan tulisi noutamaan.

Kesät Koposet viettävät mökeillään joko Pohjois-Karjalassa tai Keski-Suomessa. Keski-Suomen mökillä halaillaan puita ja Pohjois-Karjalassa on Pielinen, jota katsoessa mieli rauhoittuu.

– Minulla on oma sisäinen kalenteri joulusta juhannukseen. Joulukuun 20. päivän tienoolla alkaa ajanjakso, josta päivät pitenevät, mennään kesää kohti ja elämä kevenee. Juhannuksen jälkeen voin masentua, kun tiedän, että päivät jälleen lyhenevät.

Rauhallinen lapsuus

Sirkka syntyi kolmelapsisen perheen esikoisena Karjalassa, Kurkijoella. Isä työskenteli rautateillä ja äiti hoiti lapsia. Perhe muutti isän työn mukana Kemiin, Tor­nioon ja lopuksi Jyväskylään.

– Lapsuuteni oli hyvin tavanomainen rautatieläisperheen elämä.

Sirkka kävi keskikoulun Pieksämäellä, lukion Torniossa, opiskeli Jyväskylässä opettajaksi ja teki elämäntyönsä tarkkailu­luokan opettajana.

– Se oli kiinnostava työ. Siinä joutui moneksi. Piti olla niin isä, äiti kuin poliisi. Pidin oppilaistani, jotka olivat usein ongelmallisia, mutta myös lahjakkaita. Mielestäni tulin hyvin toimeen heidän kanssaan.

– Olenkohan itsekin tarkkistyyppinen, Sirkka nauraa.

– Olin kyllä kiltti oppilas koulussa.

– Työni oli sellaista, ettei siinä omia vaivoja joutanut ajattelemaan. Oppilailla oli paljon huolia, ja työ oli minulle terapiaa.

Vahva perimä sydänsairauksiin

Elämänmyönteinen Sirkka ei pelkää vanhenemista eikä raihnastumista. Elämänvire on hyvä ja nauru herkässä. Liekö karjalaista perua? Vaikea kuvitella, että tämä persoona haikailee ajoittain erakoksi.

Sirkka Koposella on vahva perimä sydäntauteihin äidin puolelta. Äidin vanhemmat menehtyivät sydänsairauksiin ja äidin sisaret kuolivat alle 60-vuotiaina, mutta äiti eli 84-vuotiaaksi. Myös isä kuoli sydänvaivoihin.

– Pyrin olemaan hyväntuulinen. Liikunnan lisäksi harrastan käsitöitä, opiskelen venäjää ja käyn Martoissa. Tavoitteeni on elää ainakin yhtä vanhaksi kuin äitini ja mielellään vielä vanhemmaksi.

Kaksi poikaa ja neljä lastenlasta pitävät Sirkka-mummin vireänä. Kun lastenlapset tulevat, täytyy olla myös herkkuja. Silloin paistetaan lettuja, eikä pohdita rasva-arvoja tai lasketa kaloreita.

Sirkka Koponen ei ole ihminen, joka murehtisi tulevia, paitsi kylläkin taloyhtiön lähestyvää parvekeremonttia.

– Jos vastoinkäymisiä on tullut, ovat ne myös menneet.

Ei haittaa, vaikka on sydänvaivoja ja nivelkulumia, kun ihmisellä on valoisa luonne, tyytyväinen mieli ja jos osaa vielä nauttia liikkumisesta.

Eipä siis ihme, että potilaspapereistaan Sirkka on usein saanut lukea, että tämä potilas suhtautuu sairauksiinsa ja hoitoihinsa erityisen positiivisesti.

Sirkan elämänmotto onkin: Kyllä se siitä!

– Lääkäri kyllä hoitaa, mutta luonto parantaa eli ”Medicus curat, natura sanat”, Urpo lisää.

Sirkka Koponen ei anna sydänsairauksien eikä nivelkulumien lannistaa.