Lukuhaaste menneeseen maailmaan
Kirjastoilla on nykyään hauskoja palveluita, kuten lukuhaasteiden tarjoaminen. Valitsin kirjastonhoitajan kädestä oranssin, sydämen muotoisen kartongin palan, jossa luki "Michael Cunningham: Koti maailman laidalla". Pakkohan se oli lainata luettavaksi.
Tunnit olin lukenut ja olihan se tuttu elokuvanakin, mutta tätä en tuntenut. ”Koti maailman laidalla kertoo 70-lukulaisista, jotka olivat liian nuoria joutuakseen Vietnamin sotaan, mutta tarpeeksi vanhoja ihastuakseen hippiaatteeseen ja -musiikkiin”, luin kansitekstistä. Taidanpa olla aikalainen. Dylanit ja Hendrixit kuuluivat meidänkin nuoruuteemme, levyt vaihtuivat myös Suomessa c-kasetteihin ja kaupunkiin avattiin Intian basaari.
Olimme tietoisia kasvun rajoista ja uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä. Toivelaulukirja täyttyi Hairista ja Pete Q oli iso juttu. Uuden sukupolven maailma tuntui olevan kovin toisenlainen kuin vanhempiemme. Tosin myös heidän elämänsä oli valtavassa murroksessa; moni joutui muuttamaan kaupunkiin, etelään tai Ruotsiin asti, opettelemaan uuden ammatin ja uuden kielen. Vähän eri näköisenä tämä kaikki tuntuu tapahtuneen USA:ssakin. Kirjan henkilöhahmot etsivät itseään ja takertuvat toisiinsa, rakastuvat ja haavoittuvat.
Cunninghamin teksti on älykästä ja romaanihenkilöiden mukaan vaihtuvat näkökulmat luontevia. Ehkä osansa tekstin toimivuuteen on myös Marja Alopaeuksen suomennoksella. Joka tapauksessa ”Me emme enää puhu. On liikaa sanottavaa.” tai ”Juuri nyt on niin pimeää että näkee tulevaisuuden…” jäävät pyörimään mieleen.
Michael Cunningham: Koti maailman laidalla, Gummerus 2005.