Maalais­elämää eläinten tahdissa

Kaisteri-suomenhevosen, Jerry-ponin ja Severi-hepan turvat hamuavat vierailta rapsutuksia. Samalla Annukka Cederlöf sukii ponin selkää. Irtokarvat pöllähtävät joka vetokerralla. Pieni tuulenvire vie ne mennessään.

Pikkuhiljaa myös aasit Lispet-täti, Pernilla ja Napero löntystävät tervehtimään. Kaikki kerjäävät rapsutuksia ja huomiota, sosiaalista porukkaa kun ovat. Pieni tökkäisy turvalla auttaa, jos ihminen ei heti huomaa.

Kun Annukka perheineen muutti Helsingin Pakilasta Vihtiin 2016, mukana muutti kolme kissaa, kolme koiraa ja neljä kanaa. Nyt perheeseen kuuluu 70 eläintä kun kaikki puput ja kanat lasketaan mukaan. Jokaisella eläimellä on nimi, koska jokainen heistä on Annukalle tärkeä.

Muutto maaseudun rauhaan

Kun Annukka oli 6-vuotias, tytön isä vei hänet ratsastustallille. – Sinne sieluni jäi, hän toteaa.

Lapsesta asti nykyistä maatilan emäntää on kiinnostanut eläimet.

– Nuorena ihannoin maalaisromantiikkaa, jossa miehet tekevät peltotöitä ja emännät tuovat eväskahvit. Olen aina viihtynyt eläinten parissa ja haaveillut maalla asumisesta.

Pakilassa asuessaan Annukka haikaili yhä enemmän maalle muutosta.

Työssään poliisina nainen näki kaikenlaista.

– Halusin ympärilleni inhimillisyyttä. Kaupungin kasvottomuus kyllästytti, kun kaikki on vain massaa. Läheisyyskin rajoittuu vain lähipiiriin.

Vuosien mittaan Annukka kyllästyi myös loskaan ja märkään. Keinovalot rikkoivat päivärytmiä. Myös mies innostui maalaiselämästä.

Kun perheen talo meni kaupaksi, alkoi maatilan etsintä. Se löytyi Vihdistä, 60 kilometrin päästä entisestä kodista.

– Luonnollisuus ilmenee täällä paljon paremmin kuin Helsingissä. Ihanaa, kun näki kukkia, on tilaa ja hiljaisuus. Kun on pimeää, on oikeasti pimeää. Upea tähtitaivas erottuu toisin kuin kaupungissa.

Annukka istahtaa suulin rappusille. Samassa kaksi pääskystä lehahtaa oviaukosta.

– Nyt arvostan enemmän sitä, kun ensimmäiset pääskyset ja kurjet tulevat. Kaupungissa niitä ei huomannut.

– Ja olin oikeassa, että täällä Vihdissä kulttuuri on ihan erilaista kuin Helsingissä. Täällä puhutaan ventovieraille ja naapurit kertomaan asioita ihan kasvotusten. Kohtaamiset ovat aitoja.

Perhe kasvaa eläin eläimeltä

Ensimmäinen hankinta eläintilalle oli Jerry-poni, jota entiset omistajat olivat hoitaneet huonosti. Juuri tuo poni, joka tänään ottaa vieraat vastaan lempeällä turvan tökkäisyllä.

– Nyt hän tykkää kaikista ja viihtyy ihmisten kanssa.

Pietu-koira pyörii Annukan ympärillä. Koira tarjoaa palloaan, josko leikitään. Kenen vain seura tuntuu kelpaavan, jos palloleikeistä on kyse.

Pikkuhiljaa lauma kasvaa eläimillä, jotka etsivät uutta kotia. Tulee lampaita, kilejä, kanoja ja Antero- ja Ilona-possut, Tilda-lehmä Urjalasta. Kaksi aasia matkasi Vihtiin Loviisasta.

Keväällä 2020 tilalle muutti Annukan entinen poliisiratsu Derkun. Hän pääsi viettämään eläkepäiviä muun lauman joukkoon.

– Vuodesta 2012 asti ollaan oltu tekemisissä ja tullut yhdessä koettua kaikenlaista, Annukka kertoo Derkun historiaa.

Teehetkiä ja tarinoita

Kun vieraat astuvat suuliin, kestää hetken tottua hämärään. Lautojen välistä siivilöityy alkukesän aurinko. Kanojen kotkotus kuuluu seinän takaa.

Penkit yltävät melkein suulin seinästä seinään. Pitkän pöydän ääreen mahtuu noin 15 vierasta kerrallaan. Täällä Annukka tarjoilee teetä heille, jotka osallistuvat tilan Tiluksilla-iltateetapahtumiin.

Liiketoimintaan kuuluu myös tilan asukkaiden tähdittämiä tuotteita myyvä verkkokauppa. Purkkeja ja pakkauksia komistaa tilan eläinten kuvat. Tuotteita saa ostaa myös suulin hyllystä. Löytyy esimerkiksi Mäkisen mökkitee ja Ilonan lempi lakritsi.

Annukka Cederlöf ihastui niin täydellisesti maalaiselämään, että halusi kertoa siitä myös muille. Hän alkoi kertomaan sosiaalisessa mediassa tarinoita tilan eläimistä ja elämästä. Hän halusi luoda tarinoillaan hyvää mieltä. Facebookissa Tiluksilla-tilillä eläintilan melskettä ja tarinoita seuraa jo 184 tuhatta.

Kaukaisimmat vieraat tulivat Oulusta. He lähtivät ihan ajelemaan ja tutustumaan Tiluksilla-tarinoiden paikkaan, Annukka kertoo.

– Ihania ja mieleenpainuvia kohtaamisia.

Lue myös: Minna Huotilaisen artikkeli Hyvinvointia ja nokkeluutta peleistä