Puolison rinnassa sykkii lämmin uusi sydän

Kun Sari Koivumäen mies oli saanut uuden sydämen monen vaikean vaiheen jälkeen, Sari istui Eemil-poikansa kanssa taksissa matkalla majapaikkaan. Stressaava elämäntilanne alkoi helpottaa mutta pelkoja oli mielessä.

– Itkin Eemilille, että jos Ismon uusi sydän ei enää rakastakaan minua. Eemil totesi, että sydän on vain lihas, rakkaus on ihan muualla ja varmasti tallella.

Eemil oli oikeassa.

Ei se ollut stressiä

Kaikki alkoi patikkareissussa. Sari ja Ismo (Remula) nousivat Levillä rinnettä ylös, kun Ismo yhtäkkiä valitti pallean seudun terävää kipua. Mies joutui levähtämään hetkiseksi. Sisukas suomalainen mies olisi unohtanut asian mutta vaimo oli yhtä sisukas ja patisteli tutkimuksiin, vaikka työterveyskin uskoi tuntemukset stressiksi.

Ismo sai ajan rasituskokeeseen. Sari odotteli viereisessä huoneessa. Aikaa kului ja kului, ja lopulta hoitaja tuli ilmoittamaan, että kaikki ei olekaan hyvin ja edessä olisi sairaalakeikka. Pariskunta lähti Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiapuun. Sairaalassa todettiin, että edessä olisi ohitusleikkaus.

– Lähdin ajamaan kotiin. Itkin ja ajoin, tuntui siltä, että Hämeenkatu ei pääty koskaan. Oli marraskuu ja pimeää, Hämeenkadun jouluvalot olivat jossakin ylhäällä.

Leikkaus tehtiin ja kirurgi soitti Sarille, että kaikki on hyvin. Samana iltana tuli toinen soitto: Ismon sydän oli lakannut toimimasta eikä elvytys ollut auttanut. Siirretyt suonet eivät toimineet ja mies oli saanut massiivisen infarktin.

Kirurgi oli soittanut Meilahden sairaalaan ja neuvotellut sydämensiirrosta – kyseessä oli hyväkuntoinen alle 50-vuotias mies.

Sari kävi katsomassa miestään sairaalassa. Tälle luvattiin 40 prosentin mahdollisuus selvitä. Siirtoambulanssi kuljetti miehen Helsinkiin. Sari meni kotiin, keskusteli uusperheen lasten kanssa asiat, hoiteli omat työasiansa ja lähti ajamaan Helsinkiin. Tapaaminen sairaalan kirurgin kanssa oli hyvä mutta synkkä. Kirurgin mukaan tilanne oli vakava ja Ismon mahdollisuudet selvitä 20 prosentin luokkaa. Uutta sydäntä etsittiin Pohjoismaista.

– Ne muutamat päivät olivat yhtä helvettiä. Elin sumussa. En nukkunut.

– Sain valtavan tuen veljiltäni ja heidän vaimoiltaan ja pojaltani. Aloin kirjoittaa tapahtuneesta päiväkirjaa ja se lohdutti. Kirjoittaminen on aina ollut minun tapani ilmaista itseäni.

Jännityksen viikot

Muutaman päivän kuluttua Sarin puhelin soi yöllä kello kaksi. Ensimmäinen ajatus oli, että voi EI, nyt ne soittavat huonoja uutisia. Osastonhoitaja soitti ja kertoi, että sydän oli löytynyt ja Ismo oli jo leikkaussalissa odottamassa. Siirtosydäntä irrotettiin viereisessä salissa.

Leikkauksen arvioitiin kestävän kuusi tuntia, mutta siinä vierähtikin kymmenen. Sari odotteli jännittyneenä veljensä luona. Illansuussa tuli soitto: leikkaus oli onnistunut ja kaikki toimii.

Ismo pidettiin nukutettuna vielä parisen viikkoa. Sydän alkoi toimia, mutta hylkimisreaktiot olivat kovat. Turvotus oli suurta ja sääriin piti tehdä viillot.

Herätys nukutuksesta tehtiin pikku hiljaa. Välillä nukutuksesta herätetty mies oli aggressiivinen ja nukutusta jatkettiin, ettei hän aiheuttaisi itselleen mitään vahinkoa.

– Henkilökunta kyseli, millainen Ismo on luonteeltaan. Kerroin, että ahkera puurtajatyyppi, mutta lempeä ja sydämellinen.

Sari kävi katsomassa nukutuksessa olevaa miestä ja silitteli häntä. Letkuja, johtoja ja putkia oli kaikkialla.

– Uskon, että Ismo kuuli, mitä puhuin.

Pikkuharmit lentävät ohi

Ismon sairastelut alkoivat 26.11.2013.

Runebergin päivänä, 5.2.2014, Sari Koivumäki sai lopulta miehensä kotiin. Mies oli laihtunut ja vanhentunut, mutta tarmoa täynnä. Hoito ja lääkitys jatkuivat. Samalla kuitenkin jatkui pariskunnan yhteinen elämä.

Sari kiittelee lapsia ja molempien sisaruksia. Heiltä sai kaikissa vaiheissa ison tuen. Myös Meilahden henkilökunta oli loistavaa. Lääkärit olivat aina paikalla ja kertoivat asiat hyvin. Meilahden henkilökunta muisti myös kysyä, oliko Sari huolehtinut itsestään.

– Arvot ovat menneet uusiksi. Pikkuharmeihin ei halua takertua, koska niillä ei ole merkitystä. Arki on tärkeää ja oma hyvinvointi. On tärkeää olla lempeä itselleen.

Marraskuussa 2015 Sari saattohoiti oman rakkaan äitinsä. Viime marraskuussa hän sairastui itsekin vakavasti. Aivokasvain leikattiin maaliskuussa 2016. Hän päätti, että marraskuun ensimmäisenä 2016 pariskunta olisi lentokentällä matkalla jonnekin hyvin kauas.

– Marraskuu näyttää olevan meille raskas kuukausi.

Opettelen lempeyttä

Elämä antaa välillä vastoinkäymisiä kovalla kädellä. Sari on sitä mieltä, että niin vain käy. Kaikesta voi yrittää oppia jotakin.

– Olen ollut aina jääräpää ja ankara itselleni, ja olen hakannut päätäni Karjalan mäntyyn. Olen sanonut, että asiat menevät niin kuin itse päätämme niiden menevän. Olen ollut väärässä, Sari nauraa.

Nyt Sari Koivumäki nauttii toipumisajasta. Hän kävelee, vesijuoksee ja käy salilla. Hän kulkee ulkona kamera kaulassa ja istuu parvekkeella lukemassa kirjaa. Samassa talossa asuva sisko opettaa valmistamaan vaatteita. Olohuoneen pöydällä on kauneutta rakastavan naisen kokoama kaunis kirja, johon hän on kirjoittanut Ismon toipumistarinan sinä-muodossa.

Toipumisaika on Sarille tärkeää.

– Nyt opettelen olemaan lempeä itselleni.

Kesän tullen Sari ja Ismo menevät mökilleen Pälkäneelle. Siellä saa nauttia luonnon ihmeistä ja kasvattaa tilliä ja porkkanaa kasvimaalla.

– Se on sitä parasta terapiaa, kun saa ihailla kasvua.