Heräsin sairaalassa

Heräsin Meilahden sairaalassa Helsingissä marraskuussa 2015. En muista 1–2 viikon ajalta kaikkea, enkä tiedä, mitkä tapahtumat olivat tosia ja mitkä harhaa. Oudot kuvitelmat johtuivat varmaankin tajuttomuudesta, aivojen hapenpuutteesta, ympäristön tapahtumista, lääkkeistä, piikistä, äänistä, kosketuksesta, liikuttelusta.

Olin tiedoton. Sepelvaltimoni oli tukkeutunut nukkuessani, joten en tuntenut kipua, pelkoa, epätoivoa, eikä tapahtumasta jäänyt mitään traumaa. Kun kohtaus tuli, aloin ääntelemään oudosti ja siitä vaimoni tiesi, että tarvitsen apua. Hän ei löytänyt puhelintaan, mutta aloitti tehokkaan paineluelvytyksen sängyssä ohjeiden ja koulutuksen mukaisesti. Joustavalla patjalla elvytys oli vaikeaa, niin myös siirtämiseni.

Lainapuhelimella soitto onnistui jonkin ajan kuluttua, mutta hätäkeskusta oli vaikea saada uskomaan, että ambulanssi tarvitaan nopeasti. Lopuksi vaimoni sanoi, että hänen on pakko jatkaa elvytystä ja lopetti puhelun. Hätäkeskuksesta soitettiin takaisin ja kerrottiin, että apua on tulossa. Ensihoitajat saivat sydämeni rytmiin 23 minuuttia vaimon soitosta. Olin koomassa noin viikon. Toinen käteni liikahti viikon kuluttua. Kun heräsin, en reagoinut puheeseen enkä neurologisiin testeihin.

Kuka on Suomen presidentti?

Kun minulta kysyttiin, kuka on Suomen presidentti, en muistanut sitä millään. Rinta, kurkku ja hartiat olivat kipeät, ja olin ihan sekaisin. Kerran teho-osastolla näkökenttääni ilmestyi tummia pilkkuja ja kerran kissa, kuten Matrix-elokuvassa. Minulle oli tehty pallolaajennus. Elvytys, ensihoito ja hoito Meilahdessa oli erinomaista ja kuntouduin melko nopeasti. Vastustin jossain vaiheessa voimakkaasti joitain hoitooni liittyviä toimenpiteitä, ilmeisesti aivojen sekavuuden takia.

Muisti palautui ja kunto parani. Noin 1–2 kuukauden kuluttua kävelin pari kilometriä tarkastukseen ja tunsin, että kävelyn aikana kuntoni nousi selvästi. Melko pian, tammikuussa 2016, talutin polkupyöräni Malminkartanon täyttömäen huipulle ja ajoin alas loivaa reittiä. Helmikuussa jatkoin kokopäiväisesti töissä. Käsittääkseni minulle ei jäänyt koomasta mitään vaurioita.

Seitsemän kuukautta pallolaajennuksen jälkeen olimme Sloveniassa melomassa helpohkoissa koskissa Soca-joella ja patikoimassa Triglavin vuoristossa. Patikoimme helppoa reittiä 900 metrin korkeudesta 2400 metrin korkeuteen. Nousua tuli suunnilleen 1700 metriä ja matkaa noin kymmenen kilometriä. Pari vuotta aiemmin patikoin Triglavilla ensimmäistä kertaa elämässäni minulle lähes yhtä vaativan reitin. Viimeiset 200–500 metriä olivat erittäin rankkaa nousua. En saanut tarpeeksi happea – korkeanpaikankammo, voimaton olo, pelko, ei rintakipua – mutta pääsin ennen yötä 2400 metrin korkeudessa sijaitsevaan vuoristohotelliin.

Kunto on parempi kuin ennen pallolaajennusta

Aivan Triglavin huipulle en seuraavana päivänä uskaltanut nousta. En tiennyt, jaksanko ja uskallanko laskeutua kolmantena päivänä takaisin aloituspisteeseen 900 metrin korkeuteen, ja siksi harjoittelin toisena päivänä laskeutumaan 100 metriä ja palasin takaisin vuoristohotelliin. Yöllä satoi vähän lunta ja olimme huolissamme lumimyrskystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Nykyisin kuntoni on parempi kuin ennen pallolaajennusta. Pyöräilen noin 6000 kilometriä vuodessa, joka säässä läpi vuoden. Lisäksi harrastan mökkeilyä ja koskimelontaa. Aluksi jännitti kovasti, osaanko vielä tehdä kajakilla eskimokäännöksen. Osaan.

Kolesteroli- ja sydänlääkkeitä käytän ohjeiden mukaan. Dinit-suihketta käytin hieman yli vuoden, liian helposti, varmuuden vuoksi. Kaikkien kannattaa toimia tarkalleen lääkärin ohjeiden mukaisesti. Selviytymiseeni vaikuttivat muun muassa seuraavat seikat: taistelijan luonne, melko hyvä kunto, asiantunteva elvytys – jota molemmat olemme harjoitelleet –, ensihoito, tehohoito, muut erityiset hoidot, fysioterapia ja lääkkeet.

Liikunnassa ja hoidossa kannattaa tietenkin ehdottomasti noudattaa annettuja ohjeita. Suurkiitos kaikille pelastamiseeni osallistuneille.

– Antti –