Sydämensiirto antoi eräilijälle uuden elämän

Jos jalka olisi noussut vähän ylemmäs, kivi tai juurakko olisi jäänyt huomaamatta. Kompastuessa sattui selkään. Haverin jälkeen Matti Tukki jätti hirvihommat toviksi, kun kuulemma kaveri joutui liian paljon häntä odottelemaan.

Sattui vuosien varrella muutakin.

Toisin on nyt. Matti, 65, matkasi syyskuisena torstaina kaverin autokyydillä Ivalosta Inariin, Saariselän länsipuolelle Kutturan-kylän erämaa-alueelle. Semmoinen viisitoista–kaksikymmentä kilometriä Saariselältä, Matti täsmentää.

Erällä käynti ja luonto ovat kuuluneet Matin harrastuksiin jo pikkupojasta lähtien. Repussa kulkee nytkin Matin isän kuksa ja kahvi nahkapussissa.

Kotiin on saaliina kulkeutunut hirvien lisäksi metsot ja riekot, sienet ja marjat, lisäksi järvestä kaloja.

– Teeret on semmoisia sattumia, Matti kertoo.

Erämiehen mielestä kalastuksessa ja metsästyksessä vähemmälle arvolle jää saalis. Plussaa on, jos saa kalan tai linnun. Pääasia on, että luonto rauhoittaa. Kavereiden kanssa istuskellaan nuotiolla ja jutellaan kaikennäköisistä asioista, paitsi ei politiikkaa.

Matti Tukin repussa kulkee kahvia, kuksa, kirves, tulitikut, pätkä narua ja kevyet ensiaputarvikkeet.

Monella kulkupelillä sairaalaan

Aurinko paistoi Iso-Roiron saaressa, pilvet olivat haihtuneet. Inarijärven pinta oli kuin rasvaliejussa, niin tyyntä oli.

– Siinä olla källisteltiin veljen kalastustukikohdassa ja päätettiin lämmittää sauna. Arveltiin, ettei tällaisella ilmalla mikään kala ui, Matti kertoo.

Aamulla Matti käveli kämpältä rantaan, otti pikkukiven ja naputteli veneen pohjatappia paikoilleen. Siinä naputellessa oikea käsi puutui ja tuntui kipua, kylmä hiki nousi pintaan. Matin serkku soitti heti hälytysnumeroon 112. Hätäkeskuspäivystäjä kysyi, josko jollakin on nitroja matkassa. Niitä sai ottaa.

Koska helikopteri ei päässyt paikalle, lähti Matille tuttu ambulanssikuski ajamaan Veskoniemestä venettä kohti miesten olinpaikkaa. Matkaa lähtöpaikalta kämpälle kertyy sellainen nelisenkymmentä kilometriä, Matti arvioi.

– Käskettiin ootella ja siinähän sitä ooteltiin.

Matti oli ottanut omien laskujensa mukaan jo kuusi nitroa. Olo tuntui kuitenkin tuskaiselta ja kaverit kysyivät hätäkeskuksesta, josko Matti voisi ottaa vielä yhden nitron. Sanoivat, että odottakaahan vielä hetki.

Lopulta rannalla odottavat näkivät, kun vene kaartoi näkyviin. Potilas odotteli kämpässä. Kun ensihoitajat astuivat sisälle, tuli Matille heti rauhallinen ja turvallinen olo. Muutama sana siinä vaihdettiin, Matti muistaa. Hän pystyi itse kävelemään veneeseen, kun matkaa oli vain kuusikymmentä metriä.

Ambulanssi odotti tulijoita Veskuniemen venesatamassa. Matti pyysi, josko ensihoitoa jatketaan ulkona.

– Kun ilma oli niin komea.

Sitten ajettiin pillit päällä Ivalon lentokentälle.

Helikopterissa henkilökunta oli koko ajan Matin vieressä. Hän tunsi olonsa turvalliseksi. Kun helikopteri kaarsi Rovaniemellä keskussairaalan ylle, Matti näki sairaalan.

– Tuonneko me laskeudumme? ehdin kysyä. Sitten loppui filmi.

Matti Tukki on aina pyrkinyt siihen, ettei jumitu sängyn pohjalle.

Aivoinfarktikin vielä kiusaksi

Ensin Matti Tukille tehtiin pallolaajennus, ja sitten hän sai tahdistimen.

Kotiin päästyään toipilas päätti eräänä aamuna, että hänpä lähtee terveyskeskukseen kysymään kokeiden tuloksia.

– Kun on mukavampi kasvokkain jutella.

Edellisenä päivän Matti oli katsonut televisiosta aivoinfarktista kertovaa ohjelmaa. Kun hän terveyskeskukseen ehdittyään tapasi hoitajan, tämä kysyi, mitä sinä Matti oikein höpiset.

–  Ehdin sanoa aivo tai jotain sellaista. Saman tien silmiini ilmestyi edellisen illan ohjelma aivoinfarktista. Hoitaja kuulemma otti kiinni ja minut vietiin ensiapuhuoneeseen. Tajusin vain, että ihmisiä hyöri ympärillä.

Aivoinfarkti vaikutti puhumiseen. Lääkkeeksi lääkäri määräsi puhumisen. Ja Matti puhui.

Matin isä sai kuksan syntymäpäivälahjaksi 17.12.1968. Sen veisti juuripahkasta Lukkarin Tuomo.

Hakusessa uusi sydän

Tahdistimen asennuksesta huolimatta Matin kunto liukui alamäkeä. Veri piti puhdistaa viikoittain Rovaniemellä. Hemodialyysilaitteessa hän oli yön yli.

– En itse tajunnut, kuinka alas menin. Totuin pikkuhiljaa siihen, että olotilani huononi.

Eräällä niistä lukuisista vastaanottokäynneistä lääkäri läppäsi tietokoneen kiinni ja kysyi, miten on Matti, jos sinulle vaihdettaisiin sydän.

– Kysyi, otetaanko ensimmäinen vai otetaanko hyvä sydän. Vastasin, että otetaan se paras.

Oli alkukevättä, kun puhelin soi illalla kymmenen–yhdentoista aikoihin. Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta HUSista ilmoittivat, että lentokone tulee hakemaan Mattia Ivalon kentältä kahden tunnin päästä. Mies muistaa ohjeet vieläkin selvästi: Otatte heti taksin ja saattaja saa tulla mukaan. Missään nimessä vaimo tai joku muu lähiomainen ei saa lähteä kuskaamaan omalla autolla.

Puolen yön jälkeen Matti nousi Ivalon lentokentällä koneeseen.

Elinsiirtoleikkaukset, kuten sydämensiirrot, on keskitetty valtakunnallisesti HUSiin Helsinkiin. Siellä kaikki oli valmiina leikkaukseen. Sitten hoitaja tuli ja sanoi, että valmistautuminen keskeytetään. Lääkäri oli todennut, että sydän on niin heikkolaatuinen, ettei leikkausta kannata aloittaa.

Jonkin aikaa kului ja tuli taas puhelinsoitto Helsingistä: Finnairin kone on kohta lähdössä Ivalon lentokentältä, hypätkää taksiin.

– Valmistauduin pikaisesti ja sairaalasta soittivat takaisin, että Helsinkiin lähtevä kone odottaa minua. Pääsin Helsinki-Vantaan kentälle niin tuli soitto, että ei kannata leikata. Siirrännäinen on taas liian huono. Hoitajat pahoittelivat turhaa matkaa. Silloin muistin, että minulla olisi viikon päästä tulo kokeisiin.

Laboratoriokokeet hoituivat sentään samalla reissulla.

Vuoden 2015 helmikuun lopussa Matti oli jo niin huonossa kunnossa, että hän nukkui koko 300 kilometrin taksimatkan hemodialyysiin.

Olen tavallaan syntynyt onnellisten tähtien alla, kun selvisin sydänkohtauksesta, Matti Tukki kertoo.

Sydämensiirto toteutuu vihdoinkin

Eräänä aamuna helmikuun loppupuolella Matti istui keittiön pöydän päässä. Tytär huomasi, että isä höpötteli kummia. Tytär soitti ambulanssin ja auttoi isälle vaatteet päälle. Ambulanssissa Matilta meni ”vintti pimeäksi”.

Rovaniemellä olostaan hän ei muista mitään. Matkasta Helsinkiin hänellä on hämäriä muistikuvia.

– Muistan, että minulle piti laittaa sydämen apupumppu. Seuraava havainto oli, että apupumpun vaihto olikin mennyt sydämen vaihdoksi. Vaimo oli soittanut tilannetietoja ja hänelle kerrottiin, että juuri ommellaan rintakehää kiinni.

Uuden sydämen Matti sai maaliskuun kuudes päivä.

Heräämisen jälkeen alkoi kuntoutus. Voimia ei ollut sitten mitään, edes sen veran kuin pikkuvauvalla, Matti muistaa.

– Hoitajat hakivat apukahvan lusikkaan, että se pysyy paremmin kädessä. Jotain velliä oli tarjolla. Otin lusikan oikeaan käteen ja toisen käden avuksi. Kahdella kädellä vein suuhun, mutta vasen käsi petti ja velli roiskui pitkin seiniä. Hoitaja päästi vaan naurun ja sanoi, että tuosta se lähtee. Lohdutti, että kyllä se lusikka joskus menee suuhun.

– Sen hoksasin siinä sängyssä maatessani, että kukaan muu ei voi minua kuntouttaa kuin minä itse. Muut ovat vain apuna. Jos ei ole tahtoa tulla kuntoon, enhän minä kuntoudukaan.

Ensin hoitaja auttoi Matin seisomaan. Askel, toinen, kolmas. Kun vessan ovi alkoi olla lähellä, tuntui jo paremmalta, Matti kertoo. Sitten huoneen ovelle ja takaisin. Lopulta käytävälle. Tavoite kasvoi päivä päivältä.

Kahvin Matti Tukki kuljettaa nahkapussissa.

Onnistunut sydämensiirto ja vihdoinkin kohti kotia

Helsingistä Rovaniemelle Matti Tukki matkusti ambulanssilla. Matka kesti puoli vuorokautta.

Perillä hoitajat ilahtuivat: Matti, sinä olet tullut takaisin.

– Oli lämmin vastaanotto. Ei tullut sellaista tunnetta, että minut siirrettiin laitoksesta laitokseen. Tuli tunne, kuin olisin tullut kavereiden luo Helsingistä Rovaniemelle.

Viikko vapun jälkeen Matti pääsi kotiin. Sydämenhakureissu oli kestänyt toista kuukautta.

Matti asuu perheineen omakotitalossa. Kirvesmieskaveri tuli rakentamaan ramppia, että Matti pääsee rollaattorilla ulos.

– Utelias kun olen, niin menin katsomaan, miten homma etenee. Hoksasin, että olin unohtanut rollaattorin sisälle. Siinä olin puoli tuntia seisoskellut ja katellut kun pojat tekevät töitä.

Matin kotitalosta on matkaa nelostielle 660 metriä. Kadun varrella on katuvalot. Ensin hän lähti kävelemään niin, että valopylväältä seuraavalle, sitten pidemmälle. Lopulta hän käveli 2,6 kilometrin lenkin ”yhtä soittoa” ja rollaattori sai jäädä.

Matti on kiitollinen perheelle, kavereille ja hoitohenkilökunnalle, että jaksoivat.

Kukaan ei säälinyt

Samana syksynä Matti Tukki pääsi jo metsälle.

– Emännän velipoika pyysi linnustamaan, ja me lähdimme. Mentiin vaaroja ylös kynsin ja hampain ja perse maata viistäen. Viisi tuntia käveltiin ja välillä istuttiin nuotiolla.

Eräily jatkui. Kun talvi pudotti lumet maahan, kertyi matkaa pisimmillään yhdeksän tuntia. Siitä Matti sai uutta uskoa elämään.

Kerran kaveri tuli ja sanoi Matille, että nyt lähdetään verkoille. Lähde edes juttukaveriksi, tämä houkutteli. Niin kaveri oli airoissa ja Matti laskin verkot.

– Oli niin ihanteellinen ilma. Yöllä vaan istuttiin ja ihasteltiin. Taivaalta heijastui revontulet Inarijärven pintaan.

Matilla on jo seuraava kahden–kolmen yön reissu tiedossa. Linnustamaan lähtevät. Talven mittaan kaverit lähtevät pilkille, jos tulee kunnon jäät. Viime talvena ei kuulemma passannut moottorikelkalla reitiltä poiketa.

Matti haluaa perheensä lisäksi nostaa kavereille hattua, kuten hän asian ilmaisee.

– Vähän ennen sydämensiirtoa kaveri tuli ja istuskeli kahvilla. Kysyi, mitäs hommaat huomenna. Pyysi mukaan pilkille. Istut vaan reessä ja jos pilkkivapa pysyy kädessä, niin mennään, kaveri sanoi. Oli se mahtava tunne, kun pääsi järvelle.

Elinsiirrot onnistuvat Suomessa hyvin

Sydämensiirtoa suunnitellaan silloin, kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei muita tehokkaita hoitokeinoja enää ole. Yleisimmin sydämensiirto tehdään sydänlihasta ohentavan sairauden tai sepelvaltimotaudin aiheuttaman peruuttamattoman sydänlihasvaurion vuoksi.

Aikuispotilaiden elinsiirtoleikkaukset tehdään Meilahden tornisairaalassa ja lapsipotilaiden Uudessa lastensairaalassa.

Vuoden kuluttua siirteistä toimii yli 90 prosenttia. Suomessa on elinsiirron saaneita, joiden elinsiirre on toiminut jo yli neljäkymmentä vuotta. Munuaisia on siirretty Suomessa vuodesta 1964 alkaen, maksoja vuodesta 1982, sydämiä vuodesta 1985, keuhkoja vuodesta 1990 ja sydän-keuhkoja vuodesta 1988. Ensimmäinen suolensiirto tehtiin vuonna 2009 ja ensimmäinen yhdistetty haiman- ja munuaisensiirto vuonna 2010. Ensimmäinen kasvojen kudossiirto tehtiin 2016.

Lähteet: Munuais- ja maksaliitto, HUS ja elinluovutuskortti.fi

Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry perustettiin vuonna 1990 tarkoituksena saattaa yhteen sydän- ja keuhkosiirrokkaita ja heidän läheisiään sekä toimia heidän etujärjestönään. Syken jäsenmäärä on lähes 500, josta noin puolet on siirron saaneita. Yhdistyksen toimintamuotoja ovat vertaistuki, edunvalvonta ja erilaisten tapahtumien ja kurssien järjestäminen. Toiminta on sekä valtakunnallista että alueellista. Jäsenet osallistuvat myös kansainvälisiin elinsiirtourheilutapahtumiin.

Lue myös, miten Tero Hämäläiselle tehtiin sydämensiirto ja miten hän siitä kuntoutui: Sydän-keuhkokoneesta takaisin luistimille

Ylilääkäri Anna-Mari Hekkalan artikkeli Sydänsiirto ja liikunta-asiantuntija Annukka Alapappilan artikkeli Liikunta ja sydämensiirto.