Terveestä sydänsairaaksi
Sydän-median lukijat kertovat oman sydäntarinansa. Maijun elämä muuttui, kun hän 17-vuotiaana sai pitkä QT -diagnoosin. Sitten hän löysi sisäisen innon uudelleen ja valmistui ammattiin.
Kesällä 2013 puolen vuoden epävarmuus vahvistui. Kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin geenitestin tuloksen olevan positiivinen. Kirje, jonka osaan edelleen ulkoa ja joka edelleen löytyy kaapin perältä. Diagnoosiksi tuli pitkä QT -oireyhtymä, alatyyppi 1: yksi niistä noin 2 500 onnekkaasta.
Kirjeessä selitettiin, että sydän ei toimi oikein. Se voi mennä sekaisin ja lopulta pysähtyä. Siinä kerrottiin myös, että koko loppuelämän kestävällä lääkityksellä tilanne voi pysyä kurissa. Ehkä. Kiellettyjen listalla oli useita lääkkeitä ja uinti. Salibandykentälle en astuisi kuulemma enää koskaan. Perheelle kerrotaan ohjeet tajunnanmenetyksen varalle, ne pitäisi jakaa kavereillekin.
Tämä kaikki tuli täydellisenä shokkina – vain muutama kuukausi sitten olin täysin terve ja hyväkuntoinen 17-vuotias. Ei mulla edes ole kovin paljon muistikuvia koko ajasta. Mutta sen muistan, miten muut odotti kesää ja mä mietin että kuolenko ensi viikolla. Muistan sen, miten paljon mua pelotti. Tavarat lentelivät ja koko maailma oli sillä hetkellä epäreilu.
Pelko oli vahvasti läsnä todella pitkään. Liikkuminen loppui. Vetäydyin omaan kuoreeni, jotta ei tarvitsisi kohdata muiden huolta, enkä kertonut asiasta uusille tutuille. Muuttaessa toiseen kaupunkiin nautin siitä vapaudentunteesta, että mun menneisyyttä ei tunne kukaan ja saan olla ilman sairautta.
Asian hyväksymiseen meni vuosia. Kilpailuhenkisenä ihmisenä itselle häviäminen oli kaikista kamalinta. Se pelko. Ei se kai koskaan katoa. Mutta sen voi kutistaa. Edelleen inhoan sitä, jos en pysty liikkumaan niin kuin haluaisin.
Huonoina päivinä ajattelen niitä hyviä. Ajattelen sitä, miten pääsin takaisin salibandyn pariin ja lopulta löysin myös sen sisäisen duracellpupun uudelleen. Sitä, miten kiinnostus omiin lääkkeisiin siirtyi ammatiksi asti. Sitä, miten olen oppinut nauttimaan tosi pienistäkin jutuista – niistä, jotka tekevät tämän elämän elämisen arvoiseksi. Auringosta, ilmapalloista, sateesta, kaikista niistä ihmisistä, jotka olen kerännyt ympärilleni, naurusta ja siitä, miten koko maailma on mulle avoin. Siitä, et olen vapaa tekemään mitä huvittaa.
Olen päättänyt nimenomaan elää, rennolla asenteella mutta kroppaa kuunnellen. Eniten ajattelen sitä, miten paljon olen saanut kokea ja tehdä. Erityisestä sydämestä huolimatta tai juuri sen takia <3 Päällimmäisenä mielessä on ilo. Onni. Se tunne, että selviän mistä vaan.
– Maiju –