Hyppää sisältöön
Etusivu / Luottamustoimi / Sinustako sihteeri sydänyhdistykseen?

Sinustako sihteeri sydänyhdistykseen?

Pidätkö ihmisten kanssa tekemisestä ja toiminnan aktiivisesta kehittämisestä? Onko asioista viestiminen eri välineitä käyttäen on sinulle luontevaa?

Anna Autio
Julkaistu 8.2.2021
Päivitetty 2.12.2024

Oletko järjestelmällinen ja yhteistyöhaluinen?

Tunnistitko itsesi? Jos näin on, olisit juuri sopiva henkilö yhdistyksen sihteeriksi.

Sihteerin tehtävät liittyvät pääasiallisesti hallituksen kokouksien järjestämiseen ja niiden dokumentointiin. Sihteeri työskentelee tiiviisti yhdessä puheenjohtajan kanssa. Vaikka sihteeri yleensä kirjoittaa pöytäkirjan, puheenjohtaja kuitenkin vastaa pöytäkirjan sisällöstä. Sen vuoksi puheenjohtaja myös allekirjoittaa sen. Monet sihteerin tehtävistä ovat sellaisia, että ne voidaan hallituksessa sopien jakaa myös muiden kuin sihteerin huolehdittaviksi.

Sihteerille on usein tarpeellista tietää yhdistyksen perustietoja, kuten milloin yhdistys on ensi kertaa ilmoitettu yhdistysrekisteriin tai mikä on sen rekisteritunnus. Näihin asioihin sihteeri saa aina tukea ja tietoa yhdistyspalvelusta ja omasta sydänpiiristä/-alueesta.

Sihteeri pitää yhdistyksen asiat järjestyksessä ja toiminnan selkeänä. Hyvän sihteerin ominaisuuksiin kuuluu moniosaaminen, organisointikyky, sekä hyvät kirjoitus- ja viestintätaidot. Tärkeimpänä, hän on luetettava ja yhteistyökykyinen tiimipelaaja. Sihteerillä onkin yleensä taito pitää monta asiaa käsissä yhtä aikaa.

Sihteerin tehtäviä yhdistyksessä:

  • osallistuu kokousten valmisteluun: laatii mm. kokouskutsut (kutsukirjeet, lehti-ilmoitukset, seinäilmoitukset ym.) yhdessä puheenjohtajan kanssa
  • hoitaa muita kokousjärjestelyjä
  • huolehtii kokousten osanottajalistasta
  • avustaa puheenjohtajaa kokouksessa: kirjaa puheenvuoropyynnöt, kirjaa tehdyt ehdotukset ja kannatukset ym.
  • kirjoittaa kokouksen pöytäkirjat
  • valmistelee toimintasuunnitelma- ja vuosikertomusluonnokset ja kirjoittaa ne lopulliseen muotoon hyväksymisen jälkeen

 

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä oman paikkakuntasi sydänyhdistykseen ja tiedustele toiminnasta. Yhdistyksien yhteystiedot löydät täältä.

Lisätietoja:

Anna Autio, järjestökoordinaattori

anna.autio@sydanliitto.fi

 

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi