Taide hoitaa sydäntä

Onnen omena. Villit viinimarjat. Sirppikuu. Tampereen Finlaysonin Wärjäämössä värit hehkuvat, mutta toisin kuin menneinä vuosina tehdasalueella, nyt ne eivät päädy tekstiileihin. Viinimarjoista tulee joulukortti ja sirppikuu ilostuttaa omaa kotia. Onnen omenan Jarmo Jalo on nähnyt unissaan lontoolaisessa taidegalleriassa. Hämeenmaan Sydänpiirin ”Kuvat toipumisen tukena”  -kurssilaiset ovat lahjakkaita kuvantekijöitä. Heistä jokaisella on sydänsairaus, myös kurssin vetäjällä Jarmo Jalolla.
– Osallistuin Sydänliiton vertaistukihenkilö- ja ryhmänohjaajakoulutukseen. Innostuin mahdollisuudesta hyödyntää vapaaehtoistyössä koulutustani ja kokemustani taidetoiminnanohjaajana. Tällä kurssilla yhdistyy kaksi terapeuttista asiaa: taide ja keskustelu vertaisten kanssa, Jarmo Jalo kertoo.

Tekeminen on tärkeintä

Taidekurssi käynnistyi intensiiviviikonlopulla. Mukana oli myös sosiaalipsykologi Tarja Aaltonen, jonka kanssa syvennyttiin kuvan terapeuttisen voimaan.

– Hyvältä tuntuvat asiat tekevät ihmiselle hyvää. Kuvien tekemisessä hyvää on intensiivisyys, Jarmo Jalo toteaa.
Kun ihminen saa käteensä vaikka kynän ja paperin, kaikki ajatukset ovat siinä. Murheet ja kiireet unohtuvat. Tärkeintä on tekeminen, lopputuloksella ei ole niinkään väliä. Se, mitä paperille päätyy, voi yllättää tekijänkin.
– Aiemmin esittäviä kuvia tehneille kurssilaisille tunteella maalaaminen ja tunteiden käsittely kuvien avulla on ollut uutta. Kynistä ja siveltimistä irtoaa sävyjä, jotka ovat aiemmin voineet jääneet käyttämättä, kehityspäällikkö Anna Leimumäki Hämeenmaan Sydänpiiristä kertoo.

Väreissä on voimaa

Vaikka jokainen kahdeksasta taidekurssilaisesta on vakavasti sairas, sairaus ei näy kuvissa surullisina sävyinä. Useimmissa töissä värit hehkuvat.
– Taide tuo iloa ja luo toivoa, ja siihen tarvitaan väriä. Väreistä saa voimaa, värit innostavat. Kun ihminen innostuu jostain, hän voi hyvin, Jarmo Jalo miettii.

Pirkanmaalaisten taideryhmässä ei kuulla sellaisia lauseita kuin minä en osaa tai en pysty. Mukana on sekä tottuneita värinkäyttäjiä että vasta-alkajia. Väriterapia hyödyttää molempia.
– Jokainen osaa käyttää värejä, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Toisin kuin monella työelämässä, kankaalla ja paperilla kädenjälki näkyy ja se palkitsee. Jokainen kuitenkin kokee, tuntee ja tulkitsee lopputuloksen omalla tavallaan, Jarmo Jalo kannustaa.

Vertaisryhmässä työt herättävät vilkkaan keskustelun jo niiden tekovaiheessa.
– Vaikka kynän ja kohteen välille ei mahdu muuta, täällä vierustoverilla on väliä. Kurssi on tuonut yhteen muun muassa kaksi samaa harvinaista sairautta sairastavaa taiteen ystävää. Heillä riittää jaettavaa myös kurssin ulkopuolella, Anna Leimumäki sanoo.

Kevään kurssilaiset kokoontuvat kesällä viikonloppuleirille ja jatkavat viikkotapaamisia syksyllä. Mukaan mahtuu myös uusia kuvantekijöitä. Tavoitteena on järjestää myös tuleville ryhmäläisille kuvalliseen itseilmaisuun johdattavia intensiiviviikonloppuja.