Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Kuntoutus kannatti

Kuntoutus kannatti

Urho Kauppinen kuntoutui CorusCardio-menetelmällä niin, ettei ole tarvinnut nitrojakaan aikoihin.

Virpi Peura
Julkaistu 15.5.2014
Päivitetty 7.9.2018

Urho Kauppisen, 82, sepelvaltimotauti alkoi oireilla viitisen vuotta sitten. Lopulta 50 metrin kävelykin poltti rinnasta olkavarteen saakka niin, että kipu pakotti lepoon.

Kauppiselle suositeltiin Länsi-Suomen Diakonialaitoksessa CorusCardio-sydänkuntoutusta. Se on turvallista, koska kuormitustaso määritetään lääkärintarkastuksella ja rasituskokeella. Harjoitellessa käytetään älypaitaa ja lähetintä, joiden avulla fysioterapeutti voi seurata sydämen sykettä ja EKG-käyrää. Poikkeavat arvot hälyttävät ja tarvittaessa otetaan yhteys sydäntauti- tai omalääkäriin. Kuntoutuksessa kuntopyöräillään ja tehdään lihasvoimaharjoituksia kahdesti viikossa. Kolmen kuukauden jaksolla kuormitusta nostetaan kunnon kohentuessa.

Kauppista piti välillä toppuutellakin. – Joskus innostuin liikaa ja fysioterapeutit kehottivat hellittämään.
Tulosta tuli. Jakson jälkeen Kauppinen sieti rasitusta noin minuutin kauemmin kuin alkukokeessa, vaikka kuormitus kasvoi ripeän kävelyn tasolle. Maksimisyke parani viidellä prosentilla 95 prosenttiin iänmukaisesta odotusarvosta. Merkittävään sepelvaltimotautiin viitannut hapenpuutekin väheni selvästi.

Vointi parani selvästi. Rinta- ja olkavarsikivut eivät enää vaivanneet, ja Kauppinen halusi vielä kovempaa treeniä. Hän jatkoi kuntoutusta kolme lisäkuukautta ja jatkoi omatoimista harjoittelua sen jälkeen. Uima-altaalla kuluu nyt arkiaamuisin puoli tuntia ja kuntosalilla tunti viikossa. Keuhkoahtaumatauti aiheutti talvikylmillä hengenahdistusta ja rajoitti ulkoliikuntaa. Uusi lääke helpotti, ja nyt sääkin kutsuu jo lenkille.

Kauppinen kehuu kuntoutusta kunnolleen ratkaisevaksi.
– Siihen kannatti satsata. Nyt voin kävellä pidempään ja harjoitella kuntosalilla koko tunnin. Nitroakaan en ole tarvinnut kuntoutuksen jälkeen.

Kolme kuukauden kuntoutusjakson hinta on sydänlääkäritarkastuksen ja rasituskokeen kera Kela-korvattuna noin 738 euroa.

Porin CorusCardio-kuntoutuksessa lääkärikonsultointeja on tarvittu harvoin. Rasitustesti karsii joukosta epävakaat sairaudet. Kuntoutujat ovat olleet noin 40-80-vuotiaita.
– Monet eivät esimerkiksi sydäninfarktin jälkeen ole tienneet, mitä uskaltaa tehdä. Jotkut diabeetikot ovat kuntoutuksessa päässeet eroon lääkityksestä, kertoo fysioterapeutti Laura Kause PDL-Palvelut Oy/DiaVireestä.
CorusCardio-harjoitus voi parantaa myös rasva-arvoja. CorusCardio-kuntoutusta on tarjolla Porissa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Kotkassa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi