Hyppää sisältöön
Etusivu / Kulttuuri / Tuija Braxin sydämellä on Suomen Kansallisooppera

Tuija Braxin sydämellä on Suomen Kansallisooppera

Ooppera on arvokas taidemuoto. Vaikka elämyksellä ei ole hintaa, sen tuottamisella on.

Anna-Maija Järvi-Herlevi
Julkaistu 10.3.2016
Päivitetty 12.9.2018
Kaikki suomalaiset voivat iloita oopperasta ja baletista tuloista riippumatta, kiitos julkisen rahoituksen. Pääsihteeri Tuija Brax painottaa myös taiteen terveysvaikutuksia. Kuva: Tiina Eloranta

Tuija Brax, Kansallisoopperan hallintoneuvoston jäsen, kertoo rahoituksen tulevan monesta lähteestä: lipputuloista, pääkaupunkiseudun kunnilta, yritysyhteistyösopimuksista ja veikkausvoittovaroista.

– Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen sekä jatkossa uuden kansallisen peliyhtiön monopolin perusta on paitsi pelihaittojen minimoinnissa, myös voittovarojen kanavoinnissa aitoon kansalaistoimintaan muun muassa kansanterveyden, liikunnan ja nuorisotyön saralla sekä kulttuuriin ja tieteeseen. Näin ollen, kun puhumme Kansallisoopperan tai vaikkapa Kansallisteatterin saamista julkisista rahoista, puhumme pitkälti veikkausvoittovaroista, jotka monissa maissa menee yksityisten pelifirmojen taskuun veroparatiiseihin, mutta meillä Suomessa yhteiseksi hyödyksi ja iloksi. Usein näkee tätä rahoitusta kutsuttavan hieman harhaanjohtavasti verorahoitukseksi.

– Meillä on lukuisia tutkimuksia siitä, kuinka kulttuuri ylipäätän lisää hyvinvointia sen laajassa merkityksessä. Tarinat, tunteiden kirjo ja ihmiskohtaloiden moninaisuus siirtyvät sukupolvelta toiselle, maanosasta toiseen. Toisen asemaan eläytyminen lisää empatiaa ja ymmärrystä vierasta kohtaan. Taiteen ihmeellinen taito puhutella rationaalisuuden yli antaa monille meistä voimia jaksaa arkista puurtamista, innostaa kehittämään itseämme ja löytämään omat luovuutemme lähteet. Sydänliiton pääsihteerinä en voi unohtaa sitäkään, että taiteella on usein terveyttä edistävä vaikutus.

– Oopperan ja baletin rooli ylläkuvatussa taiteen yleisessä merkityksessä on ohittamaton. Musiikin, tarinoiden kerronnan ja visuaalisten maailmoiden rakentaminen valoilla ja lavasteilla ruokkivat taiteen janoa monipuolisesti. Taidemuoto ei eläisi läpi vuosisatojen, jos se ei puhuttelisi kulloinkin ajassaan. Parahimpien klassikoiden merkitys ihmiskunnan yhteisenä perintönä on erittäin suuri. Uusista teoksista osa tulee liittymään tähän ihmiskunnan yhteen hienoon saavutusten ketjuun. Osa todennäköisesti puhuttelee meitä enemmän tässä ajassa, mikä sekin on arvokasta.

– En näe mitään järkeä arvottaa eri taiteen lajeja keskenään. Tarvitsemme niitä kaikkia ja ne myös ruokkivat toisiaan. Jotkut taiteen lajit kuitenkin vaativat poikkeuksellisen pitkää ja vaativaa koulutusta. Balettitanssijan, soittajan tai laulajan taitojen hiominen huipputasolle vaativat käsittämän suuren määrän työtä, usein lähes koko elämän. Kun vielä taidemuoto vaatii kokonaisia seurueita, useimmiten ooppera- ja balettitaloja, on ymmärrettävää, että kulut yksittäisestä täyspitkästä esityksestä ovat katsojaa kohti suuria. Kansallisoopperassa ja Kansallisbaletissa kuluja on kuitenkin onnistuttu pienentämään merkittävästi ja ohjelmistoa on rakennettu niin, että monet esitykset, kuten Oopperan Kummitus tai Lumikuningatar, ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä.

– Baletti vetää katsomot täyteen sekä klassisilla että moderneilla teoksilla. Kansallisoopperan ja -baletin toimintalukuja kehtaa esitellä koko maailmalle. Niissä näkyy kunnioittava suhtautuminen yleisöltä saataviin lipputuloihin ja nöyryys sen edessä, että veikkausvoittovaroja on tähän tehtävään osoitettu.

– Tunnen talon työntekijöistä monia ja siksi uskallan sanoa, että talon viimevuotinen kulukuuri on vaatinut henkilöstöltä suurta joustavuutta ja sellaisia uhrauksia, että niitä ei monilla työpaikoilla olisi suostuttu tekemään.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi