Vaikuttamalla asioihin voin itsekin paremmin

Vaikuttamaan Reetta Meriläinen on päässyt. Eläkkeelle siirtyminen antoi mahdollisuuden keskittyä uusiin tärkeisiin asioihin, kuten Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtajuuteen. Kehitysmaiden yhteisöllisyydestä voisimme oppia hänen mukaansa paljon.

Reetta Meriläinen on suomalaisille tuttu toimittaja, kirjailija ja vaikuttaja. Televisiossa hänet on voinut viime vuosina kohdata Yle Ykkösen aamuissa urheilukommentaattorina Jälkihiki-lähetyksessä. Harva ehkä tietää, että Reetta aloitti toimittajauransa juuri urheilun parissa. Syksyllä ilmestyneessä kirjassaan Tytön tie (Kirjapaja) Reetta valottaa matkaansa Polvijärveltä Helsinkiin ja vielä pidemmälle.

Maalaiskylästä maailmalle

Reetta syntyi vuonna 1950 evakkoäidin ja rintamamiesisän tyttärenä ja kasvoi Pohjois-Karjalan Polvijärvellä rintamamiestalossa kolmetoista ensimmäistä vuottaan. Myöhemmin perhe asui vielä Kiteellä ja Joensuussa. Reetta menestyi koulunpenkillä, eikä vain lukuaineissa. Käsityöopettaja, kunnanjohtajan rouva Aune-Maria Vihavainen innosti Reettaa käsitöiden pariin. Vuosia myöhemmin, abiturienttina, Reetta kertoi ammatinvalinnanohjaajalle haaveilevansa merimiehen tai historiantutkijan urasta. Toisin kuitenkin kävi.

”Kumpikaan unelma ei toteutunut sellaisenaan, mutta haaveet kaukomaista ja matkoista ovat toteutuneet, eikä toimittajan työ aina ole ollut kovin kaukana tutkijan työstä. Uteliaisuuus, sinnikkyys ja intohimo ovat hyväksi molemmissa. Uskon edelleen, että temperamenttini sopi paremmin toimittajan kuin tutkijan työhön.” (Tytön tie)

Toimittajan ura alkoi vuonna 1971, kun Meriläinen siirtyi Helsingin Yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta Sanoman toimittajakouluun. Hän työskenteli toimittajaurallaan Helsingin Sanomien eri toimituksissa vuosina 1971–1988, ET-lehden toimitussihteerinä 1988–1989 ja Sanomien toimittajakoulun johtajana 1989–1990. Vuonna 1990 Meriläinen aloitti Helsingin Sanomien uutispäätoimittajana ja hänestä tuli lehden historian ensimmäinen naispäätoimittaja.

Osallisuus hyvinvoinnin rakentajana

Sodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika väritti Reetta Meriläisen kasvuvuosia. Elämä oli vaatimatonta, mutta hyvää. Ihmiset pitivät kuitenkin huolta toisistaan, naapuriapuun pystyi luottamaan. Ajanhenki oli hyvin erilainen kuin tänä päivänä. Yhteisöllisyyden kautta syntynyt auttamistahto oli tuohon aikaan normitila, jota ei tarvinnut kirjata poliittisiin tavoitteisiin kuten nyt, kun osallisuuden edistäminen on osa Suomen hallituksen ja Euroopan unionin kirjattuja tavoitteita, jotta köyhyyttä, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta voitaisiin ehkäistä.

Osallisuutta on julkisessa puheessa kuvattu tunteena, joka syntyy kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi opiskelun, työn, harrastus- tai järjestötoiminnan kautta. Yhteisöissä osallisuus ilmenee jäsenten arvostuksena, tasavertaisuutena ja luottamuksena, sekä mahdollisuutena vaikuttaa. Se on sitä, että henkilö voi kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön niin, että saa siitä iloa ja hyvinvointia.

Toimittajan työn kautta Reetalla on ollut näköalapaikka suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen, ihmisiin ja yhteisöihin jo neljänkymmenen vuoden ajan. Kehitysmaiden olosuhteet, joihin Reetta on päässyt Naisten pankin kohdevierailuillaan tutustumaan, ovat antaneet uudenlaisen peilin. Niukkuus ei välttämättä luo ankeutta. Iloa voi syntyä ihmisten välille köyhyydenkin keskellä.

”Antaessaan saa. Kysyinkin kerran Liberiassa, kukahan tässä auttaa ketä. Rutiköyhien naisten voima ja energia tarttuivat. Joskus tuntuukin, että meillä vauraassa maailmassa on kaikkea muuta paitsi elämäniloa.” (Tytön tie)

Ajan henki meillä Suomessa on Meriläisestä masentava. Syksyllä 2015 hän ehdotti Valomerkin haastattelussa, että ministereiden pitäisi suorittaa pakollinen työharjoittelu vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja yläasteilla. Myös käynti leipäjonossa tai asunnottomien majoitustiloissa voisi avata Meriläisen mielestä päättäjien silmiä näkemään paremmin todellisuuden.

– Suomi on jakautunut kahtia, tuloerot ovat kasvaneet ja päättäjät ovat vieraantuneet tavallisen ihmisen arjesta. Tarvitsimme toivoa ja enemmän keskinäistä kunnioitusta.

Puhumattomat suomalaiset ja kohtaamisen vaikeus

Kansa on historiansa summa. Sota-ajan vaikutuksista on tehty paljon tutkimusta viime vuosina. Moni kipu ja kokemus jäi puhumatta rintamalta kotiinpaluun jälkeen. Reetankin lapsuutta värittivät sota-ajan muistot aikuisten puheen ja muistojen tasolla. On sanottu, että suomalaiset olisivat erilaisia ilman sotahistoriaamme. Meriläinen ei aivan kokonaan väitettä osta.

– Luulen että mentaliteettimme ja tapamme olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa on osa kansallisluonnettamme. Kaikkea ei voi laittaa sodan piikkiin, vaikka sieltä paljon reppuun jäikin asioita. Omanlainen juroutemme ja hitaasti lämpenevyytemme on osa identiteettiämme, jonka synty on moninaisissa asioissa, ei ainoastaan sodan tapahtumissa, vaikka en sen vaikutusta kielläkään.

Naisten Pankki sydämen asiana

Meriläinen jäi eläkkeelle Helsingin Sanomista vuonna 2011, mutta työskentely paremman maailman eteen jatkui toisaalla. Vuodesta 2009 lähtien Meriläinen oli jo toiminut Kirkon ulkomaanavun ylläpitämässä Naisten Pankissa, vuonna 2014 hänet valittiin ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Ohjausryhmän tehtävänä on valita Naisten Pankille projektit ja seurata niiden toteutumista.

Tehtävänsä kautta Reetta on päässyt vaikuttamaan kehitysmaiden naisten elämään monin tavoin. Matkan varrella hän on päässyt tutustumaan projekteihin paikan päällä, lisäksi on syntynyt Lautasellinen iloa -keittokirja, jolla on kerätty varoja toimintaan.

– Verkostomme tehtävänä on tukea kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Mukana Naisten pankissa toimii reilut 3 000 vapaaehtoista.

Naisten pankin eteen tehtävä työ nouseekin yhdeksi tärkeimmistä asioista Meriläisen elämässä. Aihe nostaa hymyn Reetan kasvoille. Mahdollisuus vaikuttaa huono-osaisten asemaan on kutsumus, ehkä velvollisuuskin. Mottonaan Meriläinen pitää lausetta ”Hyvä ei jakamalla lopu”.

Naisten Pankki, urheilu ja klassinen, erityisesti barokkimusiikki, nousevat perheen jälkeen tärkeiden asioiden listalla kärkeen Reetan elämässä. Kaikkiin liittyy vahvoja tunteita, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Jakamisen ja yhdessä elämisen riemua, elämän kauneutta.

Entäpä vanheneminen? Pelottaako se?

– Vanheneminen on lähinnä sitä, että tulee kaikenlaisia fyysisiä vaivoja, mieleltäni koen yhä olevani tyttö. En pelkää vuosia, otan ne vastaan, Reetta hymyilee ja valmistelee lähtöä kuntosalille miehensä kanssa.