”Äitienpäivä, jota en unohda koskaan” – Sydämeen pesiytynyt bakteeri vei Katrin hengenvaaraan, apu löytyi yllättävästä suunnasta
Äitienpäivän lähestyessä Katri muistaa hetken, joka nousee yhä pintaan. Hän makasi sairaalassa, voimattomana ja hämmentyneenä. Tuolloin hän ei vielä tiennyt, että siitä hetkestä alkaisi uusi matka – pitkä toipuminen, jolla hän ei pärjäisi yksin.
Kaikki oli alkanut lomamatkalla Rukalla. Eräänä aamuna Katrille nousi äkisti erittäin korkea kuume. Hän yritti sinnitellä, mutta vointi heikkeni nopeasti. Lopulta puoliso vei hänet Kuusamon terveysasemalle. Sieltä Katri kuljetettiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan, missä selvisi, että kyse oli verenmyrkytyksestä.
Tutkimukset jatkuivat ensin Oulussa ja myöhemmin Kuopiossa, lähempänä kotia. Lopullinen syy paljastui ruokatorven kautta tehdyssä ultraäänitutkimuksessa. Lääkäri alkoi itkeä hiljaa löydettyään bakteerin aiheuttaman tulehduksen sydämen läpästä.
– Muistan, miten hoitajatkin ympärilläni näyttivät järkyttyneiltä – ja minä kysyin ääneen, kuolenko minä tähän, Katri kertoo.
Tilanne oli hengenvaarallinen. Katri vietiin avosydänleikkaukseen niin kiireellisesti, ettei perhe ehtinyt paikalle. Tulehtunut läppä vaihdettiin mekaaniseen tekoläppään.
Katri yritti pysyä rohkeana kuvassa, jonka lähetti sairaalasta perheelleen. Kuva: Katrin kotialbumi.
Äitienpäivä sairaalassa
Kun Katri heräsi leikkauksesta, hän alkoi etsiä katseellaan hiljaista tikittävää ääntä. Hetken kuluttua hän ymmärsi, että ääni tuli hänen rinnastaan.
– Kun heräsin leikkauksesta sairaalan vuoteessa, aloin etsiä katseellani, mistä tulee hiljainen tikittävä ääni. Sitten ymmärsin: ääni tulee rinnastani.
Tekoläpän tikitys oli pelottava ja lohdullinen yhtä aikaa. Pelottava siksi, että elämä oli muuttunut pysyvästi. Lohdullinen siksi, että sydän teki työnsä ja Katri oli saanut toisen mahdollisuuden.
Äitienpäivänä perhe tuli käymään sairaalassa. Lapset ojensivat äitienpäiväkortit, puoliso yritti hymyillä rohkaisevasti. Katri oli uupunut eikä jaksanut juuri puhua. Kakun syöminen ei onnistunut.
Perhe oli tuonut lahjaksi juoksukirjan – Katrille, joka ei ollut koskaan juossut harrastusmielessä ja tuskin jaksoi nostaa päätään tyynystä.
– Ymmärsin lahjan viestin: ‘Äiti, me uskotaan, että sinä vielä juokset. Sinä selviät.’ Se usko antoi minulle voimaa silloin, kun itsellä ei sitä ollut.
Katri lastensa syleilyssä, äiti selvisi. Kuva: Riikka Rojo.
Yksinäisyys alkaa usein vasta kotiutumisesta
Yllättäen vaikeimmat hetket eivät tulleet sairaalassa, vaan vasta kotiutumisen jälkeen. Ympärillä vallitsi helpotus: ”Ihanaa, kun selvisit. Nyt kaikki on hyvin.” Katrin kokemus oli toinen.
– Minusta ei tuntunut siltä. Mieleni oli jäänyt kiinni sairaalahuoneeseen.
Paluu arkeen sydänsairaana äitinä vaati sopeutumista uuteen normaaliin. Läheiset olivat tukena, mutta oma kokemus ja sen herättämät tunteet jäivät pitkälti Katrin itsensä kannettaviksi.
– Tajusin, että tarvitsen jonkun, joka ymmärtää täsmälleen, miltä tämä tuntuu – jonkun, joka olisi kulkenut saman polun ja selvinnyt siitä.
Onneksi Katri löysi Sydänliiton vertaistuen. Ensin hän luki Sydän‑lehdestä sairastuneiden tukimahdollisuuksista. Sitten hän tapasi ihmisen, joka oli käynyt läpi samankaltaisen sydänleikkauksen. Tuo ihminen kuunteli, nyökkäsi ja sanoi rauhallisesti: “Minulla oli ihan samanlaisia pelkoja. Tämä kuuluu asiaan. Ei hätää.” Ne sanat kevensivät hartioita enemmän kuin mikään yksittäinen tutkimustulos.
Nyt Katri kulkee rinnalla toisia varten
Vertaistuen avulla Katri alkoi toipua – ei vain fyysisesti, vaan myös mielensä osalta. Kun voimat palautuivat, hän teki päätöksen: hän halusi olla toisille se ihminen, jonka itse olisi tarvinnut aiemmin.
– Silloin päätin, että kunhan voimat riittävät, haluan tehdä saman toisille, Katri sanoo.
Katri kouluttautui vertaistukihenkilöksi. Nykyisin hän kohtaa sydänsairaita ja heidän läheisiään, kuuntelee ja jakaa omaa kokemustaan. Hän puhuu arjestaan, arvestaan ja sydämen tikityksestä – ja siitä, miten elämä voi jatkua sairaudesta huolimatta.
Sairauden keskellä tärkeintä on tieto siitä, ettei tarvitse selviytyä yksin. Juuri siksi vertaistuki on sydänsairaille ja heidän läheisilleen korvaamattoman tärkeää – ja siksi lahjoitukset Sydänliitolle ovat välttämättömiä.
Lahjoitusten avulla koulutetaan vertaistukihenkilöitä, tarjotaan luotettavaa ja ymmärrettävää tietoa sekä varmistetaan, että sairastunut löytää rinnalla kulkijan silloin, kun elämä on kaikkein haurainta.
Ilman lahjoittajia moni jäisi yksin. Yksi lahjoitus voi muuttua puheluksi, kohtaamiseksi tai viestiksi, jossa sydänsairas kuulee sanat, jotka Katri aikanaan kuuli – ja joita hän itse nyt sanoo toisille:
– Sinä et ole yksin. Tästä voi selvitä.
Tee lahjoitus ja auta sairastuneita: