Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Yhdessä rohkeasti liikkeelle

Yhdessä rohkeasti liikkeelle

Helsingin Sydänkuntoutujien fysioterapeutit järjestivät viime syksyn aikana 23 kaupunkikävelyryhmää. Tuija Tuominen innostui toiminnasta ja kutsui myös kavereitaan mukaan.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 1.2.2022
Kuva: Anja Juhola

Loppukesällä 2020 pohjoishelsinkiläisessä paikallallislehdessä oli ilmoitus, jossa kutsuttiin mukaan liikuntapainotteisiin liikuntatapahtumiin. Tuija Tuominen näki ilmoituksen, soitti Sirpa Tuomiselle ja kysyi, vieläkö keskiviikkokävelyille mahtuu. Ja kyllä, mukaan mahtui vielä.

Kyseessä on Helsingin kaupungin tukemaa toimintaa, joka toteutetaan Pohjois-Helsingin alueella.

Helsingin Sydänkuntoutujien fysioterapeutit Sirpa Tuominen ja Annika Rinne vetävät ryhmiä, jotka ensin kokoontuivat Teamsin välityksellä ja sitten eri teemoilla kaupungilla.

– Tarkoitus on oppia digitaitoja, tutustua uusiin ihmisiin ja sitten lähteä turvallisesti tutun Teams-porukan kanssa liikkumaan, Sirpa kertoo tapaamisten ideaa. Osallistuminen ei vaadi yhdistyksen jäsenyyttä vaan se on avointa kaikille kotona asuville iäkkäämmille helsinkiläisille.

Yhteensä syksyn ja alkutalven aikana kävelyryhmiä oli 23.

Porukalla kohteesta toiseen

Tuija Tuominen pyysi kolme kaveriaan mukaan. Myös aviomies innostui.

Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijoita oli mukana liikuntatapaamisissa. Opiskelijat olivat esimerkiksi käyneet etukäteen katsomassa, että Suomenlinnan geokätköilyreitin piiloissa tosiaan on jotain löydettävää. Opiskelijat myös auttoivat vihjeillään, miten osallistujat löytävät kätkölle.

– Geokätköily oli melko haastavaa. Porukalla etsittiin kohteita, ja yhdessäkin paikassa minun pituinen ei yhteen kätköön olisi nähnyt ollenkaan, Tuija kertoo. Joku pitempi sen sitten hoksasi sieltä kivenkolosta.

Lähitapaamisissa osallistujat ovat harrastaneet myös esimerkiksi kaupunkisuunnistusta, kävelleet Uutelan luontopoluilla, kiertäneet Töölönlahden ja tutustuneet Oodi-kirjastoon. He ovat kiertäneet Mustikkamaalla ja tutustuivat Kivinokan mökkiyhteisöön. Mustikkamaalla oli välillä taukojumppaa ja pallonheittoa. Kivinokan näköalapaikalla osallistujat nauttivat kahvit ja eväät.

– Joku toi mukanaan oikein kupit näköalapaikalle, Tuija kiittelee porukan viiteliäisyyttä.

Kaupunkisuunnistuksen reittiä osallistujat katsoivat kännykästä tai paperisesta ohjeesta. Kävelyiden idea on, että kaikki kulkevat ryhmänä.

– Kuljettiin pisteeltä pisteelle ja jokainen kertoi kohteesta jotain, talosta tai puistosta tai kohteen menneisyydestä, Tuija kertoo. – Sääkin on suosinut meitä.

Ryhmäläiset ovat kokeilleet myös karatea, Tuija kertoo.

–  Ohjaaja opetti meitä kaatumaan kauniisti ja kaikkia muita liikkeitä. Välillä hän joutui meitä muistuttamaan, että ninjat tekevät näitä liikkeitä hiljaisesti. Me kun tömistettiin menemään.

Lisäksi porukalla kokeiltiin vesijumppaa.

Yhteyttä toisiin ryhmäläisiin pidetään Whatsappin kautta. Sinne halukkaat laittavat valokuvia kohteista ja myös tietoa siitä, jos ei pääsekään osallistumaan seuraavaan tapaamiseen.

Mukaan kannattaa lähteä, Tuija kannustaa.

– Ehdottomasti pitää lähteä. Tämä on tosi mukavaa. Kunto ei ole kynnyskysymys.

 

Helsingin Sydänkuntoutus ry järjestää monipuolista liikunnallista kuntoutusta sekä stressinhallintaan ja mielen hyvinvointiin tähtäävää toimintaa ja kursseja. Tavoitteena on myös vähentää liikkumiseen liittyviä pelkoja sekä innostaa omatoimiseen liikuntaan. Tervetuloa kaikki sydänterveydestä kiinnostuneet!

Lue myös:

Facebookissa neljä Sydänliiton ylläpitämää vertaistukiryhmää

Mari Lehtonen on kiitollinen jokaisesta päivästä

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi