Aarteen etsintää

Minun täytyy tehdä tunnustus: odotan aina innolla syksyä. Jo loppukesästä alan metsäkävelyillä varovasti kuikuilla, josko ensimmäisiä tulokkaita olisi näkyvissä. Jos kesä on ollut kuuma ja kuiva, alan jossain vaiheessa huolestua sienten ja sienirihmastojen hyvinvoinnista. Mitä jos sieniä ei tänä vuonna tulekaan, jos ei sada tarpeeksi vettä? Mutta joka vuosi löytyy sentään jotain.

Olen sienestänyt niin kauan kuin muistan. Koska maalla lapsuuden kesäkodissamme ei ollut juuri muuta viihdykettä kuin radio ja kirjat, liikuin paljon myös lähimetsissä ”tutkimusretkillä” ihan omin päin tai naapurin maalaistalon tytön kanssa. Vähitellen retkiltä alkoi kertyä kotiin viemisiä, kun opin tunnistamaan muutaman tavallisimman ruokasienen ja tatin.

Sienestys on löytämisen riemua ja metsän rauhaa

Miksi sienestys on niin hyvä harrastus? Ensinnäkin se on jatkuvaa uuden oppimista kun opettelee uusia lajeja, vaikka niitä ei kaikkia lopulta koriinsa poimisikaan. Vähintäänkin myrkylliset sienet on hyvä tunnistaa ihan oman turvallisuuden ja mielenrauhan takia.

Sienien perässä metsässä samoilu ja kyykkiminen on myös mitä parhainta hyötyliikuntaa. Tosin välillä metsästä palatessa on koko kroppa jumissa, jos runsaan suppilovahveroesiintymän äärellä ei ole malttanut oikaista välillä selkäänsä. Jalkojakin jomottaa ja sienet vain vilisevät silmissä… Mutta tärkeintä on, että saalis on tallessa. Ja jos sieniä ei sitten toisinaan löydykään, on ainakin saanut viettää aikaa luonnossa.

Mielenkiintoinen lajien kirjo

Sienet ovat myös kauniita ja niiden muotomaailman moninaisuus on uskomaton. On pilliä, helttaa, orasta, rengasta, torvea, mykeröä ja pallomaisuutta. On vahamaisuutta, eri tyyppisiä maltoja, ja löytyypä joukosta jopa eliö, joka liikkuu! Ameebamainen paranvoi onkin ehkä kummallisin sienilöytö, jonka Suomen metsissä voi tehdä.

Pieni maljakas on kaunis kuin koru.

Syötävien sienten lisäksi kaikki myrkylliset sienet ja lahottajasienet, kuten käävät ovat vielä oma laaja lukunsa. Niiden lajien opettelu vaatisikin jo syvempää paneutumista. Osalla sienistä on myös oma tunnusomainen tuoksunsa, mikä tekee sienestyksestä todella kaikkia aisteja aktivoivaa puuhaa. Myös sienten nimet voivat olla hauskoja ja kuvailevia, kuten kierrenuijakas tai haisuhapero.

Monelle sienet ovat kummajaisia, koska ne eivät ole kasveja eivätkä eläimiä. Sepä niissä juuri kiehtookin, tietty salaperäisyys. Olen vakuuttunut siitä, että välillä sienet ihan tahallaan piiloutuvat, eivätkä halua tulla löydetyiksi. Sitten taas välillä ne pääsee ”yllättämään” ja keräämään talteen. Silloin tuntuu, kuin olisi löytänyt aarteen. Ja sitähän ne ovatkin, puhtaan luonnon ja jokamiehen oikeuksien meille suomia erityisiä lahjoja.

Tutustu eri sienilajeihin esim. luontoportin sivuilla.

Pirteän punainen kärpässieni ilahduttaa syksyisessä metsässä.