Elämän risteily

Lennot olivat tuolloin takavuosina kalliita, valitsimme siis laivan. Risteily oli ikimuistoinen.

Arja tarjoutui hoitamaan matkajärjestelyt. Ylivastuullisena esikoisena tuumin itsekseni, että nyt tuli opin paikka: hellitän ja annan välillä jonkun muun hoitaa hommat.

Ilta meni bilettämättä, koska halusimme olla skarppeina seuraavana päivänä. Heräsin ensimmäisenä ja sanoin likoille, että lähden aamiaiselle, tulkaa perässä. Arvelin, että laiva viipyy satamassa ainakin pari tuntia ja on aikaa pitkään aamiaiseen…

No niin, sain kananmunat ja leikkeleet kiikutettua paraatipaikalle ravintolassa. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi.

Ja sitten: laiva liikkui. Hörppäsin teetä ja tuumin, että varmaankin pientä hifistelyä suhteessa laituriin. Laiva liikkui lisää ja loittoni yhä kauemmas rannasta. Ei tätä, ei voi olla! Oliko laiva jo paluumatkalla? Ryntäsin hytillemme ja se oli tyhjä. Soitin Arjalle.

– Meillä on sun matkatavarat. Hyppää! sanoi Arja.

Varsinkin, kun en pidä isoista laivoista

Joku raja sentään minunkin hulluudellani. Kävelin respaan ja kuulin, että laiva viipyi satamassa vain puolisen tuntia. Olimme matkalla takaisin Helsinkiin, Maarianhaminan kautta. Minua oli kuulutettu monta kertaa ennen laivan lähtöä, mutta olin parkkeerannut sellaiseen kohtaan ravintolassa, josta kuulutukset liukenivat aavan meren tuolle puolen.

Mitä voin tehdä? Oli pakko risteillä Maarianhaminaan ja vaihtaa siellä taas Tukholmaan menevään laivaan. Hieno homma. Varsinkin, kun en pidä isoista laivoista: vesi ja muu luonto on minusta niissä liian kaukana.

Tiedän, että monet lähtevät risteilyille rentoutumaan eikä se haittaa minua, mutta olen eri paria.

Tilanteesta näreissäni päätin matkustaa loppureissun jäniksenä. En tosiaankaan aikonut maksaa puuduttavista lisätunneista laivalla. Vaihto Maarianhaminassa onnistuikin helposti, lippua ei kysytty.  Anteeksi laivayhtiö, olin pahis!

Ylimääräisen seilaamisen tulkinnan varainen syykin selvisi: heti uuteen laivaan astuttuani kävelin erään eksäni eteen. Saimme sitten muutaman asian edesmenneestä suhteestamme selvitettyä. En usko, että sitä olisi tapahtunut maissa niinä vuosina.

Sain myös muutaman lisätunnin pakkolepoa ja se tuli tarpeeseen. Lopulta pääsin Tukholmaan ja päivän myöhässä kurssille.

Uskoin silloin ja uskon nyt, että eksäni kohtaaminen oli tärkeää.

Keskeneräiset asiat vievät energiaa, varsinkin ihmissuhteisiin liittyvät. Myös säännöllinen jarruttelu ja huilaaminen on tärkeää, tapahtuu se sitten matkustaen tai kotoisissa ympyröissä.

Eräs hoitoalan ihminen sanoi, ettei hän usko lomiin. Että rentous pitää löytää arjessa. Molempi parempi, sanoisin.

Psykologi Maaret Kallio on puhunut armollisemman arjen puolesta.

– Sitä, mikä toistuu paljon, pitäisi miettiä kaikista eniten. Välillä pitää pystyä tekemään pieniä jarrutuksia, joista kannattaa muodostaa itselleen tapa, Kallio sanoo (Aamulehti/Minna Ohtamaa, syksy 2019).

Sovitaanko, että suljetaan välillä kaikki älylliset ja älyttömät härpäkkeet? Hengitellään rauhassa, hiippaillaan villasukissa ja tuijotellaan taivaalle. Tai lähdetään yllätysreissulle, vaihdetaan rooleja ja annetaan elämän yllättää.