Lahjoitusten verovähennys pitäisi laajentaa myös sosiaali- ja terveysjärjestöille tehtäviin lahjoituksiin, kirjoittaa Sydänliiton yhteiskunnallisen vaikuttamisen koordinaattori Mikko Pousi.
Nykyisin Suomessa lahjoitusten verovähennys on mahdollista vain, jos lahjoitus on tehty yliopistolle, korkeakoululle tai tieteellistä tai taiteellista toimintaa edistävälle taholle.
Hallitus linjasi kevään 2024 kehysriihessä, että lahjoitusten verovähennysoikeus laajennetaan lahjoituksiin nuoriso-, kulttuuri-, liikunta-, urheilu- ja tietyt ehdot täyttäville lapsijärjestöille vuodesta 2026 alkaen.
Tämä linjaus jättäisi ulkopuolelle esimerkiksi potilasjärjestöt ja asettaisi järjestöt huomattavan eriarvoiseen asemaan. Lisäksi ratkaisu olisi vaikeasti tulkittava ja rajattava. Monet sote-järjestöt kuten Sydänliitto tekevät työtä myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin hyväksi, vaikka näitä ei ole luokiteltu nuoriso- tai lapsijärjestöiksi.
Kun hallitus osana säästöpäätöksiä on rajusti supistamassa järjestöavustuksia, olisi ensiarvoisen tärkeää, että järjestöjen varainhankintaa ja suomalaisen lahjoittamiskulttuurin kehittymistä tuettaisiin. Keinotekoiset rajaukset vain lisäisivät turhaa byrokratiaa, mikä ei liene kenenkään tahtotila.
Viime aikoina on onneksi kuultu puheenvuoroja, joissa järjestöjen varainhankinnan tukeminen nähdään tärkeänä. Viimeksi verovähennyksen laajentamista sote-järjestöille ovat esittäneet sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson asettama selvityshenkilö tuoreessa raportissaan sekä hallituspuolue RKP.
Nyt pitää ryhtyä sanoista tekoihin. Verovähennysoikeuden laajentaminen myös sosiaali- ja terveysjärjestöille kannustaisi yksityishenkilöitä ja yrityksiä tekemään enemmän lahjoituksia. Tämä ei ainoastaan tukisi järjestöjen toimintaa, vaan myös edistäisi kansalaisten hyvinvointia. Sosiaali- ja terveysjärjestöt täydentävät merkittävästi taloushaasteiden kanssa painivaa julkista terveydenhuoltoa muun muassa vertaistukipalveluillaan.
(Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 7.2.2025.)