Urheiluseura on minulle enemmän kuin urheilua

Oli vuosi 1975 ja syksyinen päivä, kun astuin sisään Mannerheimintien yhteiskoulun ovesta. Olin yksitoistavuotias ja minua jännitti, sillä en tuntenut paikallaolijoista muita kuin isoveljeni. Olin menossa tenniskurssille, jonka kautta vain pelitaidoiltaan riittävän hyvät pääsivät perinteisen Helsingin verkkopalloseuran jäseniksi ja valmennusryhmään. Minua innosti tennis.

Eräänä sunnuntaina kipusin Tennispalatsin portaat ylimpään kerrokseen. Oli helpottunut olo, kun tapasin tuttuja tenniskurssilta. Me kaikki olimme onnistuneet, siksi olimme nyt täällä. Me, siis pari kentällistä saman ikäisiä tyttöjä ja nyt seuran jäseniä. Tuntui aika hienolta. Kentällä pelattiin, mutta ennen ja jälkeen pelin oli kiva höpötellä pikkutyttöjen juttuja, ennen kuin isä tai äiti tuli hakemaan. Meillä oli hyvä porukka.

Omaan kotikuntaani perustettiin tennisseura. Seura oli pieni, tenniskentät olivat lähellä ja pelikavereina lähellä asuvia ikätovereita. Oli seuran vaihtamisen aika. Pelikavereiden vanhemmat olivat seuran puuhaihmisiä ja me nuoret kuin sisaruksia. Sain kielikylpyä ruotsissa, sillä osa pelikavereistani oli ruotsinkielisiä. Useampana kesänä työpaikkakin oli kotiseuran ulkokentillä.

Vuodet kuluivat uudessa seurassa ja täytin 15 vuotta. Entisellä seurallani oli ulkotenniskentät Taivallahdessa ja kentille etsittiin kesätyöntekijää. Kesätyö kuulosti kivalta ja saisin työskennellä ulkona ja entisen seuran parissa. Hyvin kävi. Reilu kuukausi kesästä vierähti kenttiä lanaten, harjaten ja kastellen kenttämestarin apulaisena. Jos en olisi aikanaan kuulunut seuraan, tuskin olisin saanut tuota paikkaa.

Edelleen seurassa

Nyt siitä, kun liityin ensimmäisen kerran urheiluseuraan, on kulunut lähes 45 vuotta. Olen edelleen kotipaikkakuntani tennisseuran jäsen. Nyt me nuoret olemme reilu viisikymppisiä naisia, joiden lapset lentävät pesästä. Pikkutyttöjen jutut ovat muuttuneet aikuisten naisten jutuiksi. Aina on kiva tavata, vaikka tapaammekin useamman kerran viikossa. Lapsemme ovat toistensa kavereita ja me äidit saamme vertaistukea nuorten touhuihin. Jollain meistä on polvikremppaa, joillakin taas olkapäävaivaa. Yhdessä pohdimme, miten päästä vaivoista eroon tai kuka on hyvä tai vähän vähemmän hyvä lääkäri tai fysioterapeutti. Kilpailuhenkisimmät pääsevät mittaamaan taitojaan ikänaisten sarjapeleissä.

Meillä on seuran organisoimia naisten tennisiltoja. Kentät kerätään täyteen pelaajia ja matsit käyntiin. Ei niin totisesti, mutta kuitenkin voittoa kotiin hakien. Jälkipelit saunanlauteilla ovat tärkeä osa yhdessäoloa kuten myös paikallisesta kuppilasta tilattu kevyt tarjoilu. Erään porinahetken seurauksena seura päätti järjestää pelimatkan ulkomaille. Osalle matkoista otetaan omat mailat mukaan. Joskus pääsemme katsomaan maailmantähtien taiturointia. Seuran kautta on mahdollista saada lippuja sopuhintaan.

Seura antaa paljon

Urheiluseura on minulle muutakin kuin urheilua. Vuosikymmenten aikana seuran jäsenyys on tuonut kavereita, kielitaitoa ja kesätyötä. Aikuisiässä olen saanut ystäviä ja mukavia matkakokemuksia. Kaikki tämä sen lisäksi, että olen oppinut pelaamaan tennistä entistä paremmin. Minusta tuntuu, että tulen pysymään seuran jäsenenä ikuisesti. Jos joskus en kykene enää lyömään palloa ensimmäisestä pompusta, niin toisesta ainakin.

Tutustu myös kirjoittamaani artikkeliin Hyvää oloa keholle ja mielelle sydänyhdistyksen liikunnasta.