Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Hyvää oloa keholle ja mielelle sydänyhdistyksen liikunnasta

Hyvää oloa keholle ja mielelle sydänyhdistyksen liikunnasta

Säännölliset kokoontuvat liikuntaryhmät ovat keskeistä toimintaa sydänyhdistyksissä eri puolella Suomea. Yleisempiä liikuntamuotoja ovat voimistelu, kuntosaliharjoittelu, vesijumppa sekä lisäksi tarjolla voi olla muun muassa erilaisia pelejä, tanssia, sauvakävelyä, keilailua, Sydänmindfulnessia, tuolijumppaa tai joogaa. Mitä liikuntaa oman paikkakunnan sydänyhdistys tarjoaa, selviää kyseisen yhdistyksen verkkosivuilta.

Annukka Alapappila, Liikunta-asiantuntija
Julkaistu 2.4.2019
Päivitetty 23.5.2019
Kuva: Anna Kara

Sydänyhdistyksien liikuntaryhmissä liikutaan ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Mukaan ovat tervetulleita vasta liikunnasta innostuneet sydänsairautta sairastavat ja myös sydämeltään terveet liikuntaseuraa kaipaavat. Kaikkia yhdistää halu liikkua, huolehtia omasta terveydestä ja nauttia liikunnasta mukavassa seurassa. Jos kunto on päässyt huonontumaan, liikuntaryhmissä pärjää kivasti mukana. Hyväkuntoinen voi tehostaa liikuntaa omaan kuntotasoonsa sopivaksi. Jokainen liikkuu omien voimiensa mukaan. Näin liikunnan aikana ja sen jälkeen on hyvä olo.

Ohjaajina sydänyhdistyksien liikuntaryhmissä toimivat liikunnan ja terveyden ammattilaiset tai liikunnan vertaisohjaajat. Vertaisohjaajalla ei ole liikunnan koulutusta, mutta sitäkin enemmän innokkuutta ja halua ohjata liikuntaryhmää. Monenlaiset liikuntaan liittyvät koulutukset tukevat vertaisohjaajan osaamista ja ohjaaja innostaa ja kannustaa esimerkillään muita liikkumaan. Tällaisia koulutuksia ovat esim. tuolijumpan ohjaajakoulutus ja Voitas – voimaa ja tasapainoa -ohjaajakoulutus.

Säännöllisesti kokoontuvien liikuntaryhmien lisäksi sydänyhdistykset järjestävät monenlaisia liikuntatapahtumia usein yhdessä paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa. Tapahtumissa muun muassa kävellään, sauvakävellään tai tutustutaan luontoon retkeillen. Myös nämä liikuntatapahtumat löytyvät paikallisen sydänyhdistyksen verkkosivuilta. Keväinen Sydänviikko-tapahtuma sisältää usein yhdessä liikkumista, joskus monen sukupolven kesken.

Sydänyhdistyksien liikuntatoiminta syntyy pääosin vapaaehtoistoimijoiden avulla. Nämä vapaaehtoistoimijat organisoivat yhdistyksen liikuntaa; ohjaavat liikuntaa, etsivät ohjaajia liikuntaryhmiin, sopivat liikuntatilojen käytöstä oman kunnan kanssa ja hoitavat liikuntaryhmien markkinointia. Jos kipinä herää tulla mukaan tähän toimintaan, niin kannattaa ottaa yhteyttä oman paikkakunnan sydänyhdistyksen puheenjohtajaan. Yhteystiedot löytyvät sydänyhdistyksen verkkosivuilta. Pieniä tai vähän suurempia tehtäviä on varmastikin tarjolla. Myös uudet liikuntaan liittyvät ideat ovat tervetulleita.

Paikallinen sydänyhdistys liikkuu ja liikuttaa ahkerasti sekä toivottaa uudet liikkujat mukaan. Liikunta tuo mukavasti hyvää oloa keholle ja mielelle ja itse liikuntaa sujuu kuin huomaamatta, kun seura on mukavaa. Jos lähteminen joskus väsyttää, niin ryhmä ”vetää” mukaan ja jälkeen päin olo on tyytyväinen, kun tuli lähdettyä. Liikuntaryhmistä saattaa löytyä mukavaa seuraa myös yhdistysliikunnan ulkopuoliselle ajalle.

Tervetuloa mukaan!

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi