Hyppää sisältöön

Ajatuksia arkiliikunnasta

Arkiliikunnan eli omien lihasten käytön lisääminen päivittäisissä tehtävissä tekisi hyvää suurimmalle osalle meistä. Sydänliiton liikunta-asiantuntija Annukka Alapappila antaa vinkkejä, miten liikuntaa voi lisätä arkeensa.

Annukka Alapappila
Julkaistu 30.8.2018
Päivitetty 5.8.2019
Kuva: Tiina Eloranta

Ajatus arkiliikunnasta törmää kuitenkin usein menneiden aikojen kokemuksiin. Monet työt olivat ennen niin raskaita, että jokainen lihastyötä vähentävä keksintö oli tarpeellinen helpotus.

Nykyisin ongelmia ei tavallisesti aiheuta liiallinen vaan liian vähäinen fyysinen rasitus. Siitä huolimatta pidämme edelleen mukavana sitä, että hissi, auto tai joku muu kone hoitaa työt puolestamme. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko istuva ja fyysisesti helppo elämä oikeasti mukavaa. Mukavan pitäisi olla jotain toivottavaa, mutta liikkumisen puute johtaa kunnon rapautumiseen, kolotuksiin ja sairauksiin. Kun nämä ei-ollenkaan-mukavat tulokset syntyvät pikku hiljaa vuosien vieriessä, emme vain yhdistä syytä ja seurausta.

Arkiliikunnan lisääminen alkaa omasta suhtautumisesta

Sanomme usein, että jonnekin joutuu kävelemään tai että sinne pääsee autolla. Yhtä hyvin voisi ajatella, että sinne pääsee kävellen, eikä joudu käyttämään autoa. Jälkimmäinen asenne vie eteenpäin.

  • Kävele tai pyöräile joku usein kuljettava matka (kauppaan, töihin, tuttavien luo) ja käytä mieluummin portaita kuin hissiä. Jos matkaa tai kerroksia on liikaa, hissiin voi mennä vasta kolmannessa kerroksessa ja bussiin vasta neljänneltä pysäkiltä. Konevoiman korvaaminen lihasvoimalla on hyväksi terveydelle, säästää rahaa ja on aina pieni ympäristöteko.
  • Sienestys, marjastus, kalastus ja metsästys antavat liikkeen ohella herkkuja ruokapöytään. Vaikka itse liikkuminen olisikin hidasta, metsäinen maasto, nousut kyykkyyn ja ylös, soutaminen ja vastaavat luonnossa liikkumiseen liittyvät asiat antavat tarvittavaa kuntoilua. Meno- ja tulomatkaan voi myös mahduttaa ripeämpää menoa.
  • Hanki uusia koneita harkiten. Lumilinko, lehtipuhallin, auto, mopo, klapikone, perämoottori – monet laitteet vähentävät tarvetta käyttää omia voimia. Jos kone on välttämätön tai jo hankittu, koeta silti tehdä asioita joskus myös perinteisesti käsi- ja jalkapelillä.
  • Liikkuvat leikit lasten kanssa tekevät hyvää kaikenikäisille.
  • Lisää vauhtia askareisiin. Oli kyse sitten siivoamisesta tai koiran ulkoiluttamisesta, ainakin osan ajasta voi toimia tavallista kovemmalla teholla. Samoin voi tehdä monissa harrastuksissa.
  • Ylös tuolista. Puhelimessa voi jutella kävellen, tietokonetta käyttää seisaaltaan ja televisiota tai radiota seurata kuntopyörän selästä.

Alkuperäinen teksti: Paula Mannonen

 

Lue myös Hyvää oloa keholle ja mielelle sydänyhdistyksen liikunnasta

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi