Sydänlihastulehdus

Sydänlihastulehduksella tarkoitetaan tilaa, jossa sydänlihaskudokseen kertyy tulehdussoluja. Jos tulehdus käsittää myös sydänlihaksen ulkopinnan, ilmenee sydänpussiärsytystä, jolloin tautia kutsutaan myoperikardiitiksi (lat. pericardium ’sydänpussi’).

Taudilla on monia syitä. Ylivoimaisesti tavallisimpia ovat akuuttiin hengitystie- tai suolistoinfektioon liittyvät sydänlihastulehdukset. Valtaosa on viruksen aiheuttamia, ja lukuisat virukset voivat aiheuttaa taudin. Saman viruslajin eri kantojen taipumus hakeutua sydänlihakseen vaihtelee. Sairastumisalttiuteen vaikuttavat ilmeisesti myös geneettiset tekijät, mutta ne tunnetaan huonosti. Myös bakteerit ja muut mikrobit voivat olla sairauden takana. Harvemmin sydänlihastulehduksen aiheuttaa yliherkkyysreaktio, jonka taustalla voi olla lääkeaine tai eräät vaikeat yleissairaudet. Suoraan myrkkyvaikutukseen perustuvan toksisen sydänlihastulehduksen voivat aiheuttaa muun muassa eräät lääkeaineet, huumeet, sähköisku, sädetys ja käärmeiden, skorpionien ja hyönteisten myrkyt.

Oireita aiheuttava sydänlihastulehdus

Sydänlihastulehduksen oireet ilmenevät yleensä jo infektion ensimmäisinä päivinä. Infektion yleisoireet voivat joskus puuttuakin, ja tauti esiintyä pelkästään sydänoireina. Tavallisin oire on rintakipu, joka voi olla laaja-alainen, sydäninfarktia muistuttava, tai joskus paikallisempi ja terävämpi, asennon ja hengityksen mukaan vaihteleva. Viimeksi mainittu ilmentää sydänpussiärsytystä. Muita mahdollisia oireita ovat hengenahdistus ja rytmihäiriötuntemukset. Poikkeava väsymys on tavallinen mutta epäluotettava oire. Esimerkiksi suomalaisten varusmiesten tutkimuksessa 38 prosentilla sydänlihastulehduksen sairastaneista oli pitkittynyttä väsymystä, mutta sitä oli muistakin infektiopotilaista 26 prosentilla. Vakavat rytmihäiriöt ja äkkikuolema ovat hyvin harvinaisia.

Merkittäviä oireita aiheuttava sydänlihastulehdus on harvinainen: yliopistollisissa ja keskussairaaloissa hoitoa vaativaa tautia esiintyy Suomessa 6 tapausta 100 000 henkilövuotta kohden. Näistäkin valtaosa paranee, ja vain pieni osa johtaa vakaviin seurauksiin. Tauti on miehillä tavallisempi kuin naisilla, erityisen selvästi nuorissa ikäluokissa.

Diagnostiikan kulmakivet ovat kliininen tutkimus, EKG ja sydänlihasvaurion merkkiaineet (troponiinit). Ultraäänitutkimuksella voidaan tarvittaessa selvittää sydämen pumppauskyky ja mahdollinen sydänpussin nestekertymä. Rintakipuina esiintyvässä taudissa aluksi on keskeistä erottaa sydänlihastulehdus sydäninfarktista, mikä voi joskus vaatia sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen.

Kaikkein vakavimmissa, sydämen vajaatoimintaan johtaneissa tautimuodoissa tarvitaan tarkka diagnoosi niiden tapausten esiin saamiseksi, joissa käytetään esimerkiksi tulehdusta lievittäviä lääkkeitä tai solunsalpaajia. Tällöin kyseeseen tulevat magneettikuvaus ja sydänlihasbiopsia, jossa sydänlihaksesta otetaan pieniä näytepaloja mikroskooppitutkimukseen.

Suurin osa sairaalahoitoonkin johtaneista sydänlihastulehduksista paranee itsestään. Hoito kohdistuu oireisiin kuten kipuun ja rytmihäiriöihin. Jos taustalla on hoidettavissa oleva virus- tai bakteeritulehdus, annetaan siihen kohdistuvaa mikrobilääkehoitoa. Jos on ilmennyt poikkeavia tutkimuslöydöksiä (EKG, troponiini, ultraääni), raskasta ruumiillista ponnistelua on vältettävä, kunnes löydökset ovat normaalistuneet, mikä yleensä kestää 2–3 kuukautta.

Harvoissa tapauksissa sydänlihastulehdus johtaa krooniseen sydänlihassairauteen (laajentava eli dilatoiva kardiomyopatia), jota hoidetaan tavanomaisten periaatteiden mukaan.

Harvinaisissa, vaikeissa tautimuodoissa sydämen vajaatoimintaa hoidetaan sairaalassa tavalliseen tapaan. Ani harvoin joudutaan verenkiertoa tukevaan laitehoitoon. Suomessa sydämensiirron aiheena on ollut sydänlihastulehdus 6 prosentissa siirroista.

Oireeton sydänlihastulehdus

Huomattava osa, todennäköisesti valtaosa, sydänlihastulehduksista ei anna tunnistettavia sydänoireita tai oireet peittyvät taustalla olevan infektion oireisiin. Tutkimalla järjestelmällisesti EKG-muutoksia valikoimattomilta flunssa- ym. infektiopotilaita on todettu sydänlihastulehdukseen viittaavia muutoksia 1–2 %:lla, joidenkin virusepidemioiden aikana suuremmallakin osalla. Näissä tapauksissa olisi ehkä osuvampaa puhua ”sydänlihasärsytyksestä” ja varata sydänlihastulehduksen käsite oireita aiheuttaviin tauteihin.

Nämä lievät sydänlihastulehdukset paranevat jokseenkin poikkeuksetta, joten niiden etsiminen kaikilta flunssapotilailta ei ole tarkoituksenmukaista. Tieto niiden melko runsaasta esiintymisestä on johtanut varoitukseen välttää rasittavaa liikuntaa kaikkien infektioiden aktiivisessa vaiheessa. Tämä perustuu paitsi terveeseen järkeen myös eläinkokeisiin, joissa rasitus on pahentanut kokeellista sydänlihastulehdusta, ja yksittäisiin tapauksiin, joissa aktiiviurheilija on menehtynyt kilpaillessaan infektion aikana.

Rasituksen välttäminen tarkoittaa siis raskasta liikuntaa, ei vuodelepoa, elleivät yleisoireet sitä muuten vaadi. Ajallisesti liikuntakielto koskee infektion akuuttivaihetta, jolloin on kuumetta, lihassärkyjä tai voimakasta väsymystä.

Onko minulla sydänlihastulehdus?

Joskus kysytään, sulkeeko normaali EKG, normaali troponiiniarvo jne. varmuudella pois sydänlihastulehduksen. ”Varmuus” on kovin ehdoton vaatimus, etenkin kun emme voi tietää, kuinka suuri osa mikroskooppisista tulehduspesäkkeistä jää havaitsematta herkimmissäkin käytettävissä olevissa tutkimuksissa. Täysin normaalien tutkimustulosten voi joka tapauksessa sanoa käytännössä sulkevan pois sellaisen sydänlihastulehduksen, joka vaatisi erityistä hoitoa ja seurantaa tai toiminnan rajoituksia. Virheitä voi tapahtua myös ylidiagnostiikan suuntaan, koska osa sydänlihastulehduksen epäilyn herättävistä EKG-muutoksista on epäspesifisiä ST-välin ja T-aallon muutoksia eli sellaisia, joita esiintyy myös terveillä henkilöillä.