Sydänlihastulehdus

Sydänlihastulehduksella tarkoitetaan tilaa, jossa sydänlihaskudokseen kertyy tulehdussoluja. Jos tulehdus käsittää myös sydänlihaksen ulkopinnan, ilmenee sydänpussiärsytystä, jolloin tautia kutsutaan myoperikardiitiksi (lat. pericardium ’sydänpussi’).

Taudilla on monia syitä. Ylivoimaisesti tavallisimpia ovat akuuttiin hengitystie- tai suolistoinfektioon liittyvät sydänlihastulehdukset. Valtaosa on viruksen aiheuttamia, ja lukuisat virukset voivat aiheuttaa taudin. Tässä artikkelissa keskitytään näihin yleisiin tilanteisiin.

Sairastumisalttiuteen vaikuttavat ilmeisesti myös geneettiset tekijät, mutta ne tunnetaan huonosti. Myös bakteerit ja muut mikrobit voivat olla sairauden takana, mutta selvästi harvemmin. Eräät lääkeaineet tai vaikeat yleissairaudet voivat aiheuttaa yliherkkyysreaktion kautta sydänlihastulehduksen. Suoraan myrkkyvaikutukseen perustuvan toksisen sydänlihastulehduksen voivat aiheuttaa muun muassa eräät lääkeaineet, huumeet, sähköisku, sädetys ja käärmeiden, skorpionien ja hyönteisten myrkyt.

Sydänlihastulehdus on miehillä selvästi tavallisempi kuin naisilla, 75-84% tapauksista on miehiä. Tyypillisin sairastumisikä on noin 20-40 vuotta. Oireisia, päivystystutkimuksiin johtavia sydänlihastulehduksia esiintyy Suomessa noin 6 tapausta 100 000 henkilövuotta kohden.

Oireita aiheuttava sydänlihastulehdus

Tavallisimmin sydänlihastulehduksen aiheuttaa jokin infektio, kuten hengitystietulehdus tai vatsatauti. Oireet ilmenevät yleensä jo infektion ensimmäisinä päivinä. Infektion yleisoireet voivat joskus puuttuakin, ja tauti esiintyä pelkästään sydänoireina. Tavallisin oire on rintakipu, joka voi olla laaja-alainen, sydäninfarktia muistuttava, tai joskus paikallisempi ja terävämpi, asennon ja hengityksen mukaan vaihteleva. Viimeksi mainittu aiheutuu sydänpussiärsytyksestä. Muita mahdollisia oireita ovat hengenahdistus ja rytmihäiriötuntemukset. Vakavat rytmihäiriöt ja äkkikuolema ovat hyvin harvinaisia.

Sydänlihastulehduksen jäljille päästään ennakkotietojen ja oireiden, sydänfilmin (EKG) ja sydänlihasmerkkiaineiden (troponiini) perusteella. Ultraäänitutkimuksella voidaan tarvittaessa selvittää sydämen pumppauskyky ja mahdollinen sydänpussin nestekertymä. Rintakipuina esiintyvässä taudissa aluksi on keskeistä erottaa sydänlihastulehdus sydäninfarktista, mikä voi joskus vaatia sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen, erityisesti keski-ikäsillä tai vanhemmilla potilailla.

Kaikkein vakavimmissa, sydämen vajaatoimintaan johtaneissa tautimuodoissa tarvitaan vielä tarkempi diagnoosi, koska hoidoksi saatetaan tarvita erityisiä lääkeaineita. Tällöin tehdään yleensä sydämen magneettikuvaus ja otetaan tarvittaessa vielä sydänlihasbiopsia, jossa sydänlihaksesta otetaan pieniä näytepaloja mikroskooppitutkimukseen.

Suurin osa sairaalahoitoonkin johtaneista sydänlihastulehduksista paranee itsestään. Hoito kohdistuu oireisiin kuten kipuun ja rytmihäiriöihin. Jos taustalla on hoidettavissa oleva virus- tai bakteeritulehdus, annetaan siihen kohdistuvaa mikrobilääkehoitoa. Jos on ilmennyt poikkeavia tutkimuslöydöksiä (EKG, troponiini, ultraääni), raskasta ruumiillista ponnistelua on vältettävä, kunnes löydökset ovat normaalistuneet, mikä yleensä kestää 2–3 kuukautta.

Harvoissa tapauksissa sydänlihastulehdus johtaa krooniseen sydänlihassairauteen (laajentava eli dilatoiva kardiomyopatia), jota hoidetaan tavanomaisten periaatteiden mukaan.

Harvinaisissa, vaikeissa tautimuodoissa sydämen vajaatoimintaa hoidetaan sairaalassa. Ani harvoin joudutaan verenkiertoa tukevaan laitehoitoon. Suomessa sydämensiirron aiheena on ollut sydänlihastulehdus noin 6 prosentissa siirroista.

Oireeton sydänlihastulehdus

Huomattava osa, todennäköisesti valtaosa, sydänlihastulehduksista ei anna tunnistettavia sydänoireita tai oireet peittyvät taustalla olevan infektion oireisiin. Tutkimalla järjestelmällisesti EKG-muutoksia valikoimattomilta flunssa- ym. infektiopotilaita on todettu sydänlihastulehdukseen viittaavia muutoksia 1–2 %:lla, joidenkin virusepidemioiden aikana suuremmallakin osalla. Näissä tapauksissa olisi ehkä osuvampaa puhua ”sydänlihasärsytyksestä” ja varata sydänlihastulehduksen käsite oireita aiheuttaviin tauteihin.

Nämä lievät sydänlihastulehdukset paranevat jokseenkin poikkeuksetta, joten niiden etsiminen kaikilta flunssapotilailta ei ole tarkoituksenmukaista. Tieto niiden melko runsaasta esiintymisestä on johtanut varoitukseen välttää rasittavaa liikuntaa kaikkien infektioiden aktiivisessa vaiheessa. Tämä perustuu paitsi terveeseen järkeen myös eläinkokeisiin, joissa rasitus on pahentanut kokeellista sydänlihastulehdusta, ja yksittäisiin tapauksiin, joissa aktiiviurheilija on menehtynyt kilpaillessaan infektion aikana.

Rasituksen välttäminen tarkoittaa siis raskasta liikuntaa, ei vuodelepoa, elleivät yleisoireet sitä muuten vaadi. Ajallisesti liikuntakielto koskee infektion akuuttivaihetta, jolloin on kuumetta, lihassärkyjä tai voimakasta väsymystä.