Siirry sisältöön

Hökkelikylässä luodaan iloa ja kauneutta

Nosisa Magutywa suunnittelee ja punoo helmikoruja Khayelitshan townshipissa Kapkaupungissa. Tänä vuonna designpääkaupunkivuoden projektit ja turistit tulevat köyhille kotikulmille.

Annu Kekäläinen
Julkaistu 13.10.2014
Päivitetty 10.9.2018
Nosisa Magutywan tekemiä koruja

– Tämän kauden värejä ovat musta ja valkoinen, Nosisa Magutywa sanoo ja sujauttaa lisää helmiä siimaan.

Hymy hiipii kasvoille. Aurinko paistaa sisään ikkunattoman varastorakennuksen oviaukosta. Pöydällä komeilee vierivieressä oranssien, ruskeiden, punaisten ja vihreiden helminauhojen sarjoja, pikkuruisia mollamaijoja, avaimenperiä ja joulukoristeita. Nosisa kertoo etsivänsä korujensa värit muotilehdistä mutta hänen oma värisilmänsäkin on mainio ja käsitöidensä laatu hieno.

– Opin korujen tekemisen isoäidiltäni ja vanhalta naapurintädiltä pikkutyttönä, Nosisa kertoo.
Ollaan Kapkaupungin Khayelitshan townshipissä missä nyt viisikymppisen Nosisan ja seitsemän muun käsityöläisen osuuskunta työskentelee.

Huoneen keskellä Sicelo Nungawuza taivuttelee käytetyistä säilykepurkeista kukkia jääkaappimagneetteja varten ja Monica Mrali punoo käsirengasta.

Kurssilla rahankäytön perusteet

Osuuskunta sai alkunsa pienen kansalaisjärjestön kurssilla, jossa opeteltiin yrittämisen ja rahankäytön perusteita. Köyhillä eteläafrikkalaisilla ei tavallisesti ole pankkitilejä, joten monet käyttävät rahansa saman tien ja joutuvat lainaamaan sukulaisilta, kun tulee yllättäviä menoja.

Osuuskuntakoulutus selkeytti Nosisan taloudenhoitoa ja toi uutta puhtia bisnekseen, mutta tulot jäävät edelleen niukoiksi, pariakymmentä euroa vastaavaksi summaksi kuukaudessa. Ruoka on Nosisan ja kahden tyttären muodostaman perheen suurin menoerä. Eteläafrikkalaiseen tapaan hän myös auttaa koko laajennettua perhettä ja säästää hautajaisiaan varten, sillä hautajaisten kuuluu olla suuret ja komeat.

Suunnittelijoiden ehdoilla

Mutta mitä mieltä Nosisa on Kapkaupungin tänä vuonna täyttävästä designpääkaupunkihankkeesta, joka on hiipinyt ihan kotikulmille?

Paljastuu, ettei hän ole hankkeesta kuullutkaan.

Jotkin kulmilla tapahtuvista projekteista, kuten valoseinä, jolla kerätään rahaa öisin turvattoman Khayelitshan townshipin valaisemiseen, vaikuttavat kumminkin melko kekseliäiltä ja parantavat elämänlaatua. Ja kiinnostava on myös katukauppa, Street Store, joka tarjoaa kadulle pystytettävän pahvirakenteen ja henkarit vaatelahjoituksia varten.

Hieman paradoksaaliselta tuntuu silti, että nämäkin hankkeet etenevät suunnittelijavetoisesti, onhan köyhien elinoloja parantamaan pyrkivä sosiaalinen suunnittelu vuoden pääteema. Sosiaalisen suunnittelun periaate ottaa vähäosaiset mukaan elinpiirinsä suunnittelemiseen ei toteudu. Näin hankkeiden omistajuus jää taustaltaan keskiluokkaisille suunnittelijoille, jotka lähtevät muille maille kun rahoitus designpääkaupunkivuoden loputtua päättyy.

Designpääkaupunkituristit eivät löydä Nosisan osuuskunnan parakkiin, jonne itsekin päädyn vain Khayelitshassa taannoin asuneen ystävän opastamana. Sen sijaan turistit vierailevat yhteisötaiteilija Siphiwen Ngwenyan toiselle köyhälle alueelle, Langaan, kuratoimalla kotigalleriakadulla.

Pistäydytään vilkaisemassa mistä kotigalleriassa oikein on kyse.

Siphiwe esittelee parhaillaan kotigalleriaksi muuntamaansa kadunpätkää amerikkalaiselle ja englantilaisille designtoimittajille. Pujahdetaan mukaan yhteen Rubusana-kadun olohuoneista katsomaan seinillä roikkuvaa grafiikkaa. Räpsitään valokuvia puupiirroksista ja kuunnellaan Siphiweä. Hän on itsekin townshipin kasvatti, mutta käynyt taidekoulun ja tehnyt sosiaalisen ja taloudellisen nousun ja muuttanut asumaan Kapkaupungin keskustaan.

Kolmen huoneen aaltopeltikoti

Palataan Khayelitshaan ja parakkiin, jossa Nosisa ja toiset käsityöläisnaiset jatkavat jokavuotista designiaan, punovat ja ompelevat, taittavat peltiä siroiksi heinäsirkoiksi ja lasittavat hehkuvia värejä keramiikkalautasiin. He tekevät pienimuotoista suunnittelutyötään designpääkaupunkivuoden päätyttyäkin, ansaitsevat niukan toimeentulon ja luovat kauneutta ja iloa ympärilleen.

– Yhdessä huoneista asun itse, toinen on tyttärieni ja kolmannessa ruokailemme ja katsomme televisiota, Nosisa kuvailee kotiaan.

Koti sijaitsee yhdellä Khayelitshan monista epävirallisista alueista, Hararessa. Tällaiset alueet syntyvät kun ihmiset muuttavat omin luvin jollekin maapalalle. Kaupunki ei tarjoa niillä mitään infrastruktuuria vaan Hararestakin puuttuvat vessat, vesijohdot ja sähkö, joskin asukkaat vetävät omin päin sähköjä lähialueilta kun se on teknisesti mahdollista.

Nosisa on rakentanut hökkelinsä yhdessä tyttäriensä ja naapureiden kanssa. Aaltopeltinen asumus on polttavan kuuma kesällä ja jääkaapin kylmä talvella, jolloin myrskytuulet puhaltavat ja lämpötila voi pudota alle kymmenen asteen. Peltirakennus on kuitenkin paloturvallisempi kuin puuhökkelit, jotka tuhoutuvat tulipalon sattuessa yhdessä humauksessa. Hararessa keitetään ja lämmitetään parafiinilla, ja liesistä ja lämmittimistä syttyy toisinaan tulipaloja, jotka leviävät nopeasti.

Lapsilla on paremmin

Tyypillisen oma-aloitteisen yksinhuoltajaäidin tavoin Nosisa on tuuppinut lapsiaan eteenpäin ja rohkaissut heitä kouluttautumaan. Nuorempi tytär opiskelee yliopistossa kulttuurituottamista, ja vanhempi tytär työskentelee ravintolassa turistien suosimalla Long Street -kadulla. Hän antaa osan tienestistään äidilleen. Väkivaltaisesta aviomiehestään Nosisa erosi jo monta vuotta sitten.

Mutta miten Nosisa muuttaisi elämäänsä, jos saisi valita?

– Ainakaan en muuttaisi pois Hararesta, hän sanoo.

Vesijohdon, vessan, sähkön ja lämmittimen hän toki hankkisi hökkeliinsä, jos se vain olisi mahdollista. Kernaasti hän myös vaihtaisi kotinsa oikeaan pieneen taloon, samanlaiseen kuin townshipin vauraammilla alueilla, jos kaupunki joskus alkaisi sellaisia Harareenkin rakentaa. Se on kuitenkin epätodennäköistä, sillä Hararea ja muita hökkelialueita ei ole toistaiseksi kaavoitettu rakentamiseen, ja maa on yksityisomistuksessa. Niinpä viranomaiset yrittävät silloin tällöin karkottaa kokonaisia naapurustoja, mutta usein asukkaat kieltäytyvät lähtemästä vaikka kaupunki osoittaisi heille uudet kodit.

Perhe, ystävät ja yhteisö asettuvat Hararen asukkaiden arvojärjestyksessä ennen asumismukavuutta. Monet pitävät kiinni hökkeleistään jopa henkensä kaupalla, sillä niiden ympärillä avautuu kokonainen sosiaalinen avaruus.

Ostan Nosisalta helminauhoja tuliaisiksi Suomeen. Seuraavana päivänä kierrän Kapkaupungin keskustan butiikkeja, joissa myydään hiukan samantapaisia moninkertaisilla hinnoilla. Ne näyttävät kalpeilta Nosisan väreiltään ja kuvioiltaan hehkuvien korujen rinnalla.

Townshipit muuttuvat

Mustien asuinalueita eli townshipejä alettiin rakentaa Etelä-Afrikkaan rotuerottelun kaudella, kun eri väestöryhmät haluttiin erottaa maantieteellisestikin toisistaan. Townshipit nousivat kauas kaupunkien keskustoista, niistä puuttuivat palvelut, eikä liikenneyhteyksiä ollut.

Vaikka townshipit ovat edelleen pääasiassa köyhiä ja infrastruktuuriltaan puutteellisia, ne ovat monimuotoistuneet ja eriytyneet viimeisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Esimerkiksi Johannesburgin Sowetossa on vauraita osia valtavine aidattuine taloineen ja palveluineen, epävirallisia alueita hökkeleineen sekä keskivertoalueita joiden asukkaat asuvat pienissä sähköin ja vesijohdoin varustetuissa taloissa.

Kotigalleriakatu, katuvalot ja katukauppa

Kapkaupunki on tänä vuonna maailman designpääkaupunki. Myös kaupungin townshipeissä toteutetaan monia vuoden mittaisia hankkeita.

Edellinen designpääkaupunki oli Helsinki vuonna 2012, ja seuraavaksi on Taipein vuoro vuonna 2016.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset