Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää soi nyt oopperana

Kirjailijan omakohtaiset kokemukset siivittävät tarinan syntyä ensin kirjaksi, sitten Jaakko Kuusiston säveltämäksi oopperaksi.

Tiina Eloranta
Julkaistu 31.1.2019
Kuva: Stefan Bremer

Ulla-Lena Lundbergin isä työskenteli pappina Kökarissa Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Kökarissa syntyi myös Ulla-Lena Lundberg. Isän työpaikka oli kirkossa, joka sijaitsee kallion päällä. Kirkosta pienen matkan päässä sijaitsee vanha pappila, Lundbergin synnyinkoti.

Kun Lundberg oli puolitoista vuotias, isä Pehr Lundberg oli palaamassa hartaustilaisuudesta. Kuten tavallista, äiti Maj oli sytyttänyt pappilan ikkunaan lampun, että isä osaa suunnistaa kotiin. Jää näytti voimansa, ja isä hukkui näköetäisyydellä kotoaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin omakohtaisten kokemusten ja isältä jääneiden materiaalien pohjalta Ulla-Lena Lundberg kirjoittaa romaanin Jää. Kirjan luettuaan Juhani Koivisto kirjoittaa oopperan libreton. Jaakko Kuusisto säveltää.

saaristolaisia

Kuvassa Hannu Forsberg, Petri Vesa, Petri Pussila, Marcus Groth, Marjukka Tepponen, Ville Rusanen, Jenni Lättilä, Jussi Merikanto, Jenny Carlstedt, Tiina Penttinen, Matias Haakana, Hannu Niemelä ja Tove Åman. Kuva: Stefan Bremer

Oopperassa ärjyy meri ja jäät paukkuvat

Kallioita ja merta riittää niin Kökarissa kuin Suomen kansallisoopperan lavasteissa.

Postia kuljettava Anton tuo veneellään kirkkosaareen uuden papin, Petter Kummelin ja hänen vaimonsa Monan. Lapsia on yksi, tytär Sanna. Eletään sodanjälkeistä aikaa.

Saarten väliltä puuttuu silta. Kirkkoon pitää kulkea veneellä tai jäätä pitkin. Pappilassa keskustellaan sillan rakentamisesta, mutta luodoilla asuvien mielipiteet eroavat. Papin perhe mieltyy saariston elämään ja päättää jäädä. Siitä seurakunta ilahtuu, onhan uusi pappi hyvä saarnamies. Perheeseen syntyy vielä toinen lapsi.

Posti-Anton näkee kuolleita ihmisiä, jotka opastavat häntä vesillä. Kuolleita eivät muut näe, ei edes pappi. Anton kertoo papille meren vaaroista ja jään merkeistä. Ihan vain varoitukseksi.

Jäät lähtevät. Kesä tuo saaristoon vieraita. Syksyllä Petter suorittaa pastoraalitutkinnon ja vakituinen virka saaren kirkkoherrana varmistuu. Väki iloitsee.

Talven tullen suru saapuu, kun eräästä talosta kuolee lapsi. Peter on palaamassa lapsen muistotilaisuudesta, kun hän putoaa jäihin. Avunhuudot kiirivät saareen. Kun pelastajat saapuvat paikalle, he löytävät vain saappaat ja salkun jäältä. Joku rohkea sukeltaa ja nostaa Peterin ruumiin vedestä, mutta se on myöhäistä. Mona ei aluksi ymmärrä, että hän on jäänyt yksin. Samaan aikaan kun Peter kuolee, saaren lääkäri Irina Gyllen kuulee kadoksissa olleen poikansa olevan turvassa.

Saareen tulee uusi pappi. Mona ja Sanna muuttavat pois. Papista ja hänen kohtalostaan tulee tarina, joka saarella muistetaan.

jään alla

Kuva: Stefan Bremer

Rakkaan ihmisen menettäminen näkyy ja kuuluu

Välillä Jaakko Kuusiston säveltämä musiikki tempoo ja riepottelee, kun meri velloo lavasteissa. Hetkittäin musiikki taas tuudittaa yleisöä kesäpäivän herkkyyteen. Luonnon äänet liikkuvat ja valloittavat niin näyttämön kuin katsomonkin. Jää-romaanin lukeminen oli Kuusistolle vavisuttava kokemus, ja se kuuluu musiikissa.

Myös tekstin pitää soida ja antaa musiikillisia virikkeitä, libreton kirjoittanut Juhani Koivisto kirjoittaa käsiohjelmassa. – Musiikki oli sisäänrakennettu jo romaaniin, sillä saarelaiset laulavat virsiä ja hengellisiä lauluja. Virret ovat tärkeitä, ne ovat lähes jokaisen suomalaisen jo lapsuudestaan tuntemia, Koivisto jatkaa.

Osansa oopperan äänimaailmaan antaa Antti Murto, joka vastaa Jään äänisuunnittelusta. Oopperan kuoron osuudet rytmittävät esitystä ja Thomas Hasen suunnittelemat videot luovat monitasoisuutta, kun kuoro laulaa visuaalisesti vellovan veden takaa.

Keskiviikon 30. tammikuuta näytöksessä Aarne Pelkonen suoriutuu Peterin osasta komeasti. Erityisesti kohtaus, jossa Peter hukkuu, hengästyttää. Kati Laukan suunnittelema lavastus tuo kohtaukseen draamaa, sillä yleisö näkee myös jään alaiset tapahtumat. Mari Palo laulaa vahvasti Mona Kummelin osan ja Tyyne Hynninen esittää herkästi Sanna-tytärtä. Posti-Antonin roolissa Marcus Groth nousee keskeiseksi hahmoksi, joka näkee kuolleet ja kuuntelee näiden antamia neuvoja. Lääkäri Irina Gyllenin (Jeni Packalen) rooli jää mielestäni hiukan irtonaiseksi. Loppupuolella Irinan osuus tarinassa avautuu paremmin, kun Peter hukkuu ja Irinan poika löytyy.

Anna Kelon ohjaus ja Marja Uusitalon suunnittelemat puvut näyttävät yleisölle palan ulkosaaristossa elettyä elämää.

Kirjailija Ulla-Lena Lundbergin omakohtaisten kokemusten pohjalta kummunnut fiktiivinen tarina iskee katsojaan. Jään tarina näyttää, että traagiset tapahtumat ovat osa elämää. Jää myös muistuttaa, että tarinat säilyvät, vaikka haalistuvatkin ajan mittaan.

Lisätietoja: Suomen kansallisooppera, Jää.

Lue seuraavaksi