Siirry sisältöön

Kävele elämä paremmaksi!

​Metsässä käveleminen tekee onnelliseksi, tietää kirjailija Jyrki Vainonen. Hän valottaa Askelia-kirjassaan kävelemisen ainutlaatuisuutta. Kävellen voi tutustua uuteen paikkaan ja avata luovuuden ovea.

Terhi Friman
Julkaistu 21.4.2016
– Minäkään en vaadi luonnolta mitään muuta, kuin luvan olla. Olen osa luontoa, sanoo Jyrki Vainonen. Kuva: Jyrki Luukkonen

Linnut kävelyttivät nuorta Jyrki Vainosta aikanaan valtaisia matkoja. Nuori Jyrki nikkaroi linnuille pönttöjä ja kiersi asentamassa niitä paikoilleen pitkin kotiseutuaan. Harrastuksesta on syntynyt yksi kirjakin. Siivekkäät ovat edelleen merkityksellisiä mutta niiden takia ei tarvitse kilometrikaupalla kulkea.

Käveleminen on Vainoselle hyvä tapa ylläpitää kuntoa ja mielen virkeyttä. Kirjailijaliiton puheenjohtajuus vie Ylöjärvelle asettunutta miestä muutamaksi päiväksi viikossa Helsinkiin. Sielläkin käveleminen kuuluu päiviin. Kokouksesta toiseen on hauskempi siirtyä jalan kuin taksilla, vaikka se ei välttämättä tapana siellä olekaan.

Vainosella ei ole autoa eikä ajokorttia, ja elämä sujuu vallan mainiosti näin. Autottomuus lisää liikettä.

Kirjoituspäivinä kotona Ylöjärvellä Vainonen pyrkii kävelemään joka päivä vähintään puoli tuntia. Käveleminen on hyvää vastapainoa istumiselle. Erityisen hyvä on laittaa hyvät kengät jalkaan silloin, kun kirjoittaminen takkuaa. Liike avaa alitajuntaa, ja uusia ratkaisuja alkaa löytyä. Kaunokirjallisessa työssä alitajunnalla on suuri merkitys.

Askelia-kirjassa (Basam Books, 2015) Vainonen ottaa lukijan mukaansa kävelyretkilleen. Veljen kuollessa kävely auttoi käsittelemään tapahtunutta. Kävelyretki kotiseudulla, Kymenlaaksossa, ”seuloo muistia ja tekeytyy nostalgiseksi matkaksi menneisyyteen”.

Afrikan matkalla kävelyä tuli pohdittua uudesta näkökulmasta, sillä siellä kävellään paljon, koska vaihtoehtoja ei välttämättä ole. Kirjassa on kaunis tarina pienestä patikkaretkestä Tampereen Pyynikillä, minkä jälkeen toisesta kirjailijasta tuli Vainosen elämänkumppani ja kanssakävelijä.

Teos vie Vainoselle tuttuun ja rakkaaseen Irlantiin, missä reittejä ja maisemia riittää.

– Dubliniin tutustuin sananmukaisesti kantapään kautta.

Erityisen paljon Vainonen nauttii luonnossa liikkumisesta. Metsä on paikka, jossa on hyvä olla ja aistia kaikkea ympärillä olevaa. Luonto ei vaadi ihmiseltä mitään, vaan hyväksyy kulkijan juuri sellaisena kuin hän on. Metsä on ainutlaatuinen.

– Minäkään en vaadi luonnolta mitään muuta, kuin luvan olla. Olen osa luontoa.

Nykyelämässä moni istuu liikaa ja liikkuu liian vähän. Elämme suurta murrosta monen asian suhteen, myös kirjailijalle tärkeän lukemisen. Jyrki Vainonen tietä, että tekniikka on muuttanut lukemista silmäilyksi. Ihmiset lukevat paljon, mutta eri tavalla kuin ennen.

Minua on jo pitkään kiehtonut ajatus kaunokirjallisuuden lukijasta kävelijänä, lukemisesta kävelemisenä. Myönnän, että vertaus voi tuntua alkuun oudolta, onhan sen herättämä mielikuva kirjaa lukevasta ja samaan aikaan kävelevästä ihmisestä lähinnä hupaisa.

Lukeminen, varsinkin kaunokirjallisuuden lukeminen, on sydämen asia. Luettu teksti antaa elämyksiä ja sen avulla mielikuvitus kehittyy. Mielikuvitus kuuluu ihmisyyteen, sanoo kirjailija. Kirjoista saa paljon myös tietoa.

– Kun tulen Kirjailijaliiton töistä, kaivan junassa esiin runokirjan tai novellikokoelman. Solahdan jonnekin muualle. Se on tärkeä, rentouttava hetki.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset